VIERAILU KIVEN SISÄLLE
Teksti: Pasi Päivinen
Vapausrangaistuksen suorittamisesta suljetussa vankilassa käytetään vankilaslangissa monia ilmaisuja. Niistä kiven sisällä lienee tunnetuin. Kansallismuseon uusin museo, toukokuun 2. päivä 2018 avattu Vankila, oli maamme ensimmäinen sellivankila, joka valmistui vuonna 1871 Hämeenlinnaan.
Sellivankilamalli saapui Yhdysvalloista, jossa vankien hoidossa otettiin käyttöön uusi progressiivinen lähestymistapa 1830-luvulla, jonka tarkoitus ei ollut pelkästään rankaiseminen, vaan vangeille pyrittiin järjestämään mielekästä tekemistä = työtä. Lisäksi vangin uskottiin myös parantavan tapansa, kun jokainen vanki sijoitettiin omaan selliin ja siten estettiin huonojen vaikutteiden leviäminen vankiloissa. Työajan ulkopuolella vanki vietti lopun vuorokaudesta yksin omassa sellissä miettimässä tekojaan, sillä eristämisen uskottiin silloin osaltaan edistävän rikollisen toiminnan lopettamista.
Ennen sellivankiloita vangit olivat sijoitettuina niin Yhdysvaltojen kuin Suomen suurruhtinaskunnankin vankiloissa suuriin makuusaleihin, joissa oli levotonta sekä jatkuvia välien selvittelyjä. Progressiivisen lähestymistavan lisäksi sellivankiloihin siirtymisellä tavoitteena oli luonnollisesti välttää vankiloiden jatkuvat sisäiset levottomuudet. Hämeenlinnan jälkeen sellivankilat nousivat pian mm. Helsinkiin Sörnäisiin sekä Katajanokalle ns. uuteen osaan.
Vankilatoiminta jyhkeässä tiilirakennuksessa kauniilla Linnanniemellä Vanajaveden rannalla keskiaikaisen Hämeen linnan kupeessa päättyi 15. maaliskuuta 1993 kestettyään lähes 122 vuotta. Suomen pitkäikäisin vankila on kuitenkin tähän mennessä Helsingin Katajanokan vankila, joka suljettiin 166 käyttövuoden jälkeen. Rakennuksen elinkaari on jatkunut vuosien restaurointitöiden jälkeen suosittuna hotellina. Katajanokan vankilaa suunniteltiin myös museoitavan, mutta Hämeenlinnan vankila suljettiin vähän aikaisemmin, joka vaikutti Katajanokan vankilan uusiokäyttösuunnitelmiin ratkaisevasti, kun Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto päätti kaksi vuotta vankilan sulkemisen jälkeen rakennuksen museoimisesta. Restaurointiurakan valmistuttua historiallinen vankilarakennus avattiin yleisölle keväällä 1997 Hämeenlinnan kaupungin ylläpitämänä vankilamuseona. 25-vuoden museotoiminnan jälkeen vankilamuseo suljettiin ja remontoitiin perusteellisesti uuden ylläpitäjän, museoviraston, toimesta. Hämeenlinnan kaupunki halusi siirtää historiallisesti arvokkaan rakennuksen kansalliseen kulttuuriperintöön erikoistuneen kansallismuseon hoidettavaksi. Toukokuun 2. päivänä 2019 vankilamuseo avautui remontin jälkeen uudistettuna kansallismuseoperheen kymmenentenä kohteena nimellä Vankila. Muistan tuon päivän elävästi, sillä työskentelin silloin Museoviraston hallintoyksikössä ja meillä oli suuret juhlat uuden museon kunniaksi.
Eastern State Penitentiary
Hämeenlinnan Linnaniemelle vuonna 1871 valmistunut sellivankila, jossa on keskushalli ja jota kiertävät parvet kahdessa kerroksessa yksityisselleineen, kutsutaan Philadelphian malliksi. Ensimmäinen sellivankila, Eastern State Penitentiary, valmistui vuonna 1829 runsaan neljä kilometriä Philadelphian keskustasta luoteeseen. Philadelphia-mallin sellivankilat yleistyivät nopeasti sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Pennsylvanialainen uusi progressiivinen vankienhoitomalli tuli myös Atlantin yli vanhalle mantereelle, joka otettiin käyttöön Hämeenlinnassakin.
Eastern State Penitentiary oli pitkään maailman suurin vankilakompleksi. Se on vaikuttavan näköinen rakennus korkeine muureineen ja vartiotorneineen. Kuuluisa englantilainen kirjailija, Charles Dickens, sanoi vuonna 1857 ennen matkaansa Yhdysvaltoihin, että siellä on vain kaksi paikkaa, jotka haluan nähdä: Niagaran vesiputoukset ja Eastern State Penitentiary. Dickens oli kuitenkin syvästi pettynyt Eastern State Penitentiaryn vierailun jälkeen, sillä pennsylvanialainen vankienhoitomalli ei miellyttänyt häntä, eikä myöskään itse rakennus.
Eastern State Penitentiaryn toiminta päättyi vuonna 1972, jonka jälkeen se vuosikymmenen tyhjillään oltuaan päätettiin museoida. Philadelphiassa asuessani ja aikaisemmin siellä vieraillessani olin mennyt lukuisia kertoja vankilan ohitse, mutta marraskuun alussa 2023 työmatkalla Yhdysvalloissa ollessani poikkesin viikonlopuksi ystäviäni tapaamaan Philadelphiaan entisille kotikulmilleni ja päätin vihdoinkin käydä katsomassa, miltä Eastern State Penitentiaryn mahtavien muurien sisäpuolella näyttää. Vankilamuseoon tutustuttiin omatoimisesti kartan ja audio-oppaan avulla. Rakennus on mahtava ja näkemisen arvoinen, mutta museologisesti Hämeenlinna on paremmin toteutettu. Vankilamuseon vetonaulana mainostettu maailman tunnetuimpiin rikollisiin lukeutuneen, Al Caponen, täydelliseltä nimeltään Alphonse Gabriel Capone, entinen selli, jossa hän suoritti kymmenen kuukauden tuomion laittoman aseen hallussapidosta, oli pettymys. Se oli niin tiheän teräsverkon suojaama, ettei sisälle nähnyt kunnolla, mutta tavaraa siellä oli ilmeisen paljon ja jazz-musiikki soi iloisesti sellissä vanhasta gramofonista.
Millainen on Vankila?
Kansallismuseon uusimmassa museossa kuka tahansa pääsee näkemään ja virtuaalisesti aistimaan, millaista ”kiven sisällä” on. Kun kiipeää seitsemän kiviporrasta ja astuu ovesta peremmälle, saapuu käytävätilaan, jonka oikealla puolella on ylivartijan entinen toimisto jätettynä täsmälleen sellaiseksi kuin se oli vankilan viimeisenä toimintapäivänä 15.3.1993. Vastapäätä ylivartijan toimistoa oli vankilan johtajan toimisto, joka toimii nykyisin lipputoimistona ja museokauppana. Nykyistä sisäänkäyntiä käyttivät aikaisemmin henkilökunta ja vankeja tapaamaan saapuneet vierailijat. Vangit tulivat ”kiven sisään” aluksi samasta kerroksesta, mutta toisesta päästä rakennusta. 1910-luvulta alkaen vangit tulivat taloon kellarikerroksessa olleen sisäänkäynnin kautta, jonka viereen rakennettiin myöhemmin matkaselli.
Vankilan johtajan ja ylivartijan toimistojen jälkeen kapea käytävä päättyy ja edessä avautuu suorakaiteen muotoinen korkea keskushalli, jota kiertää kaksi kapeaa parvea. Keskushallin pitkillä sivuilla on vajaat 60 selliä kolmessa kerroksessa ja päädyissä isohkot ikkunat. Kaksi erikoisselliä sekä matkaselli ja vapautumisselli ovat kellarikerroksessa. Vankila suunniteltiin 60 vangille, mutta siellä on ollut enimmillään 180 vankia, joten Yhdysvaloista tuodusta jatkuvan eristämisen mallista luovuttiin sekä kasvaneen vankimäärän että vankienhoitouudistuksen myötä.
Kahden ylemmän kerroksen selliosastoille kuljetaan hallin keskiosassa olevia kierreportaita pitkin. Keskushallin alakertaan oli sijoitettuna vartijan pöytä, josta hän pystyi tarkkailemaan kaikkia kolmea kerrosta samanaikaisesti. Jos vangilla oli asiaa vartijalle, hän työnsi sellistä käsin seinän sisällä olevan punaisen metallilaikan ulos, jolloin vartija tiesi vangilla olevan mahdollisesti asiaa ja meni vangin sellin ovelle kysymään.
Keskushallin ensimmäisestä kerroksesta löytyy myös vesipiste ja wc. Toisesta vesihanasta sai kuumaa ja toisesta kylmää vettä. Kahvinkeittimiä tai muitakaan sähkölaitteita ei sallittu, mutta pikakahvia sai valmistaa kuumaan veteen, jota vankilan kanttiinin rajallisesta valikoimasta pystyi ostamaan 1950-luvulta lähtien samoin kuin tupakkaa ja muutamia muitakin tuotteita. Keskushallissa oli myös wc, jota sai käyttää korkeintaan kolme kertaa vuorokaudessa ja ainoastaan päivällä. Tarpeet tehtiin selleissä pieneen ämpäriin (vankilaslangilla paskapalju), jolle oli säilytyspaikka seinän sisässä olevassa pienessä syvennyksessä käsin avattavan luukun takana, jonka olisi ainakin pitänyt estää jonkin verran hajuhaittoja. Ämpärin pääsi tyhjentämään vain aamuisin.
Vankilan kävijäkokemusta on kehitetty kansallismuseon museologien ja kokemusasiantuntijoiden toimesta mahdollisimman autenttiseksi audiovisuaalisin ja digitaalisin esityskeinoin. Näyttelysisältöä elävöittämällä on pyritty nostamaan esille aidosti vankilaelämää kokeneiden vankien, vartijoiden, muun henkilökunnan sekä muidenkin vankilan arjessa tai ”juhlassa” mukana olleiden henkilöiden muistot ja tarinat. Kansallismuseon Vankilan käsikirjoitusporukassa on ollut mukana muun muassa todellinen kokemusasiantuntija, yli 23 vuotta kiven sisässä viettänyt Suomen tunnetuin vankikarkuri ja kirjailija, Jan Jalutsi, ristimänimeltään Jan Stefan Moilanen. Vaikka Vankilaan voi tutustua omatoimisesti, mahdollisuus on myös opastettuun kierrokseen, jota suosittelen lämpimästi omatoimisen tutustumisen lisäksi.
Ennen kuin vankilatoiminta päättyi Hämeenlinnassa 15.3.1993, kolmelta vangilta pyydettiin lupaa heidän asuttamiensa sellien jättämiseksi täsmälleen sellaiseen asuun, jossa ne ovat heidän vankeusaikanaan olleet. He antoivat luvan ja sellit ovat huonekaluineen ja esineineen täsmälleen samassa asussa kuin ne olivat heidän lähtiessään 15.3.1993 Hämeenlinnasta. Jos tavalliseen selliin astuminen keskushallissa ei tunnu vielä miltään, luultavasti kellarikerroksessa alkaa viimeistään tuntua, että nyt on oikeasti ”kiven sisällä”, kun näkee kahlevaraston ja astuu sisälle eristysselliin.
Sauna, rundi, liskoselli ja museoesineistöä
Osittain maan alla olevassa kellarikerroksessa oli vankilan avautuessa ainoastaan varastotiloja ja vangit tulivat alkuun sisälle ensimmäisestä kerroksesta. 1900-luvun alusta lähtien vankilatoimintoja organisoitiin uudelleen sijoittamalla vaatevaraston lisäksi vankien vastaanottotilat ja erityissellit kellarikerrokseen. Saunatilat rakennettiin kellarikerrokseen remontin yhteydessä 1950-luvulla ja kylpemään pääsi halutessaan kerran viikossa.
Alakerrassa on kaksi erikoisselliä vierekkäin, pelkääjävankiselli ja väkivaltaisesti käyttäytyville tai yleensä vankitovereille ja henkilökunnalle vaaraa aiheuttaville tarkoitettu eristysselli. Pelkääjävangit pyysivät päästä eristykseen vapaaehtoisesti, koska he pelkäsivät vankitovereiden väkivaltaa. Vankilaslangissa pelkääjiä kutsutaan liskoiksi, koska sisiliskot luikkivat pelästyessään karkuun kiven koloon ja pudottavat häntänsä. Liskoselliin pyytänyttä vankia halveksittiin koko vankeusajan ja paluu liskosellistä takaisin tavalliseen selliin keskushalliin oli vaikeaa. Toinen ja vielä karumpi eristysselli, vankilaslangilla rundi, on tarkoitettu rangaistuskäyttöön. Se on ahdas ja ankea, jonne en jäänyt kuluttelemaan aikaa, vaikka ovi olikin koko ajan auki. Jos se olisi ollut suljettuna, olisi olo saattanut muuttua epämukavaksi nopeasti.
Kellarikerrokseen on sijoitettu näytteille myös museoesineistöä vitriineihin, kuten tatuointivälineitä, vankien tekemiä laittomia heittotähtiä ja kaksipiikkisiä teräviä haarukoita. Yhdessä vitriinissä on esillä rauhoittelukaappi ja nälkälakkolaisten pakkosyöttötuoli. Sisällissodan jälkeen kommunisteja oli poliittisina vankeina myös Hämeenlinnassa ja he menivät nälkälakkoon kahteen otteeseen, mistä syystä heitä pakkosyötettiin siihen tarkoitukseen valmistetussa syöttötuolissa.
Kahleet oli asetettu esille pieneen komeroon, joka oli ollut niiden alkuperäinenkin säilytyspaikka. Raskaimmat kahleet painoivat 32 kiloa. Suomen vankiloissa luovuttiin jalkarautojen ja keveidenkin kahleiden käytöstä 1980-lukuun mennessä, jonka jälkeen on käytetty ainoastaan käsirautoja. Lukuisissa maissa kahleita käytetään edelleen ja esimerkiksi maailman suurimman vankilalaitoksen maassa, Yhdysvalloissa, jalkaraudat ovat edelleen arkikäytössä.
Terroristi Risto ja moni muu
Poikkesin kellarikerroksessa myös matkaselliin ja vapautumisselliin. Lähes poikkeuksetta jokainen vanki kulkee vankitiellään molempien sellien kautta. Vanki siirretään vapautumisselliin edellisenä päivänä odottamaan uloskirjausta ja vankilan portin avautumista. Se oli selleistä ”viihtyisin”. Matkaselli on ollut niin Hämeenlinnassa kuin muissakin suljetuissa vankiloissa erityinen selli. Vankilaan siis tultiin matkasellin kautta ja vankeusaikanakin vanki yleensä käväisee matkasellissä, kun vangilla on välttämätöntä luvan varaista asiaa laitoksen ulkopuolelle, kuten oikeudenkäynti, siirto toiseen vankilaan, omaisen hautajaiset, ristiäiset tai jokin muu erityinen syy. Vanki siirretään edellisenä päivänä matkaselliin odottamaan lähtöä. Syynä menettelyyn on se, että vankilassa pyritään pitämään tarkka minuuttiaikataulu, jotta arki säilyisi mahdollisimman muuttumattomana.
Kiviseiniin ja -kattoihin kaiverretut, tussatut ja tupakansytyttimellä poltetut vankien terveiset kertovat tarinoita Hämeenlinnan lääninvankilan menneiltä vuosikymmeniltä. Vapautumissellissä on humoristisia tekstejä muun muassa muistutuksia pikaisesta jälleennäkemisestä. Vapautumisselliin on kirjoitettu totuuden siemen, sillä rikoksen uusijoita on ollut vankiloissa ja lienee nykyisinkin huomattava määrä.
Koska matkasellissä on ollut jatkuvaa liikennettä ja useita vankeja samanaikaisesti, siellä on välitetty niin suullisia kuin kirjallisiakin viestejä, keinoteltu sekä suunniteltu monenlaista muurien ulkopuolella toteutettua ”jekutusta”. Oppaan mukaan matkasellin seinät ja katto olivat aivan täynnä kirjoituksia ennen 1980-luvun puoliväliä, jolloin se on maalattu viimeisen kerran. Matkaselli on jätetty vuoden 1993 asuun ja seitsemässä vuodessa uusia kirjoituksia oli ehtinyt kertyä melkoisesti seiniin ja kattoon. Yksi ahkerimmista kynäilijöistä on ollut nimimerkki Terroristi Risto Mansesta. Nimiä ja nimimerkkejä on eniten. Klassisin teksti, joka löytynee niin Hämeenlinnasta kuin muidenkin suljettujen vankiloiden matkasellien ovista tai ovien yläpuolelta on: ”Ken tästä ovesta käy saa kaiken toivon heittää”. Toiseksi yleisin teksti lienee: ”Iloisiin jälleennäkemisiin!”
Jan Jalutsi
Hämeenlinna ja sen matkaselli on tullut tutuksi myös Suomen kuuluisimmalle vankikarkurille uudistetun Vankilan näyttelyn käsikirjoitustiimiin osallistuneelle Jan Jalutsille. Jalutsi on ottanut hatkat runsaan 23 vankilassa vietetyn vuoden aikana kiven sisästä seitsemän kertaa. Kerran karkureissu osui tai paremminkin osutettiin karkauspäiväksi, josta Jalutsi kertoo humoristiseen sävyyn kirjassaan ammattina vankikarkuri. Myös hänen kirjat, Tarinoita matkasellistä I ja II, on viihdyttävää luettavaa. Kaikki Jan Jalutsin kolme kirjaa löytyvät Celian kokoelmista.
Sukunimi Jalutsi syntyi yhdistämällä kaksi konepistoolimerkkiä, Jatimatic ja Uzi. Ristimänimeltään Jan Stefan Moilanen pitää erityisesti kyseisitä konepistooleista ja halusi tehdä niistä sukunimensä. Vaikka Jan Jalutsi on ollut kauan kiinnostunut aseista ja on harrastanut ampumista, hän ei ole koskaan syyllistynyt henkirikokseen, eikä myöskään ainakaan kirjoissaan kertomansa mukaan ole ampunut koskaan ihmistä kohti. Jalutsin vapausrangaistukset ovat langetetut murto- ja ryöstökeikoista, erityisesti pankkiryöstöistä, joissa hänen ”ammattitaitonsa” oli a-luokkaa 1980- ja 1990-luvuilla, kun pankkien ovet olivat ”auki” ja kassoissa vielä käteistä rahaa.
Linnaan Hämeenlinnaan
Hämeenlinnalla on pitkä historia hallinto-, varuskunta- ja vankilakaupunkina. Vuonna 1639 perustettu Suomen ensimmäinen sisämaakaupunki on yksi Suomen kiinnostavimmista museokohteista. Vanajaveden rannalle alettiin rakentamaan kivilinnaa 1200-luvun loppupuolella ja rakennustöitä jatkettiin 1600-luvulta lähtien 1800-luvulle asti. Vankeja on pidetty Hämeen linnassa keskiajalta saakka, ja päälinna muutettiin vuonna 1837 arkkitehti C.L. Engelin suunnitelman mukaisesti kokonaan vankilaksi. Se sai nimekseen Kronoborgin työ- ja ojennuslaitos, jossa tuomiotaan ovat olleet suorittamassa mm. maankuulut puukkojunkkarit Isontalon Antti ja Rannanjärvi, hänkin ristimänimeltään Antti riitapukarinsa tavoin, sekä Suomen kuuluisin murhamies niin ikään Pohjanmaalta Alastarolta syntyisin ollut Matti Haapoja.
Vuonna 1881 osasta Hämeen linnaa tehtiin Suomen ensimmäinen ja ainoa varsinainen naisvankila, joka toimi vuoteen 1972 saakka. Vankilaslangissa on käytetty ja käytetään jonkin verran edelleenkin sanontaa linnaan joutumisesta, joka juontaa juurensa Hämeen linnasta ja muista vankiloina toimineista linnoista. Kun Hämeenlinnan naisvankila suljettiin vuonna 1972, käynnistettiin seitsemän vuotta kestäneet mittavat entistämistyöt. Hämeen keskiaikainen linna avattiin yleisölle vuonna 1979.
Keskiaikainen linna on Suomen vanhimman sisämaakaupungin päänähtävyys, mutta Hämeenlinnasta löytyy monia muitakin hienoja museoita, kuten sotamuseo Militaria, Jean Sibeliuksen syntymäkoti, pellavamuseo, sahtimuseo ja tuoreimpana uudistettu Vankila. Suomen Hamton, kuten hämeenlinnalaiset tapaavat kaupunkiaan kutsua, on todellinen museoiden keidas, jossa kannattaa jokaisen kynnelle kykenevän käydä ainakin kerran elämässään.
Sisällön jakaminen: