Osiossa julkaistaan uunituoreita juttuja Kajastuslehden numeroiden ilmestymisten välissä. Ne löytyvät myös seuraavasta Kajastuksesta ja poistuvat sen jälkeen tästä osioista. Huom! uusia juttuja on myös elokuvissa.

MEIDÄN HERRAMME MUURAHAISIA

Näkövammaisteatterin uudet tuulet

Teksti: Marianne Tenhami, kuvat: Juha Jahkola

Näkövammaisteatteri sai täksi kaudeksi uuden ohjaajan Kari Kinnaslammen. Uusia teatterilaisiakin on aloittanut jo 45 vuotta toimineessa harrastajateatterissa.

Kari Kinnaslampi, joka on esitelty viime kesänä ilmestyneessä Kajastuksessa, aloitti Näkövammaisteatterin ohjaajana viime syyskuussa.
– Nähtyäni ilmoituksen tyrmäsin ajatuksen näkövammaisten ohjaamisesta heti. En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt töitä näkövammaisten kanssa ja homma tuntui liian haastavalta. Onko minulla rahkeita tähän ja miten kaikki näyttelijän työn harjoitukset soveltuvat tehtäviksi näkövammaisten kanssa? Ajatus jäi kuitenkin takaraivoon kytemään ja lopulta hain paikkaa, hän muistelee.
Kari mietti, miten voi opettaa näkövammaisia – vai menisikö homma kuitenkin niin, että hän oppisi tästä itse jotain uutta?

Halusin haastaa näyttelijöitä

Kyllä vain, Kari on oppinut paljon uutta sekä näkövammaisista että heidän ohjaamisestaan.
– Teatteriharjoituksemme ja esityksemme ovat olleet minulle viikon kohokohta. Olen oppinut, että sisin on ihmisessä tärkeintä. Sillä sisimmällähän me teemme teatteria ja kerromme tarinoita. Tekeminen alkaa siitä, että olemme läsnä ja välitämme tunteita ihmisille. Olen oppinut elämänilosta ja -halusta, hän havainnollistaa. Mielestään hän osaa nyt ohjata näkövammaisia paremmin.
– Se vaatii pitkää pinnaa, joka minulla tämän ryhmän kanssa on kasvanut. On ollut hauskaa nähdä harrastajanäyttelijöiden into ja kova vauhti, hän toteaa. Välillä ohjaaja on unohtanut ohjaavansa näkövammaisia ja lopulta vaatinut ryhmältä samoja asioita kuin näkeviltäkin. Uutta hänelle olivat näkövammaisteatterilaisten apukeinot lavalla, kuten näyttämön kulkureittien merkitseminen köysillä tai matoilla.

Oppimisesta ja ennakkoluulojen katoamisesta kertoo sekin, että vaikka ryhmän piti ensin tehdä koko kausi näyttelijän työn harjoituksia, siltä valmistui demoesitys Aapelin Meidän Herramme muurahaisia toukokuussa.
– Ryhmä oli valmis tekemään demon. Tekemällä näyttelijän työn harjoituksia oppii paljon, mutta parhaiten oppii, kun harjoitellaan esitys, tuodaan se lavalle yleisön eteen ja ollaan vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Valitsin esitettäväksi Aapelin Meidän Herramme muurahaisia sen pitkien monologien vuoksi. Monologeissa teksti puhuu puolestaan. Näyttelijä voi eläytyä tekstiin ja tulkita roolihahmon ajatusmaailmaa katsojille. Halusin haastaa näyttelijöitä, koska monologit eivät ole niitä helpoimpia asioita tehdä teatteria, ohjaaja perustelee. Hän on positiivisesti yllättynyt siitä, miten tarkkaa ja vahvaa ensikertalaistenkin näkövammaisteatterilaisten tulkinta on ollut.
– Olen valtavan kiitollinen tästä hienosta ajasta, jonka olen saanut kanssanne kokea. Tämä on ollut ihana matka kanssanne, Kari kiteyttää.
– Te olette aivan turvassa. Ei mitään hätää, hän kannusti ensi-iltaa jännittäviä näyttelijöitä.

Olen ihan jotain muuta kuin perheenisä Vantaalta

Laura Salminen ja Harri Voutilainen ovat uusia näkövammaisteatterilaisia.
– Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle että vuoden päästä olet tekemässä lavalla konstaapeli Metson roolia Meidän Herramme muurahaisissa, olisin sanonut että en varmasti ole. Työni ovat kuitenkin vähentyneet nyt reilusti ja lapsetkin ovat jo niin isoja, etteivät isää enää niin paljon tarvitse. Tuntui että nyt olisi tilaa itselle. Näin ilmoituksen Facebookissa Näkövammaisteatterista ja vasta-alkajille suunnatusta tekemisestä ja ajattelin että kokeillaan, Harri sanoo. Kauden mittaan hänestä on tuntunut koko ajan yhä paremmalta, kun on päässyt juoneen mukaan.
– Eikä vähiten Karin ansiosta. On mahtavaa, että ohjaajamme on tuommoinen tsemppari ja tietysti muukin porukka, hän kiittelee. Näyttelemisessä hän kertoo oppineensa heittäytymistä.
– En ole aikaisemmin ollut mikään heittäytyjäihminen. Olen esiintynyt virallisissa työhön ja koulutuksiin liittyvissä jutuissa, mutta en koskaan näin, missä sinun ei tarvitse olla oma itsesi vaan saat olla ihan jotain muuta. Lavalla konstaapeli Metsona olen ihan jotain muuta kuin perheenisä Vantaalta, hän selittää.

Laura on aina ajatellut, että teatterin tekeminen ei ole häntä varten, koska on kokenut itsensä liian ujoksi ja araksi. Kuitenkin hän on aina teatteria nähdessään toivonut uskaltautuvansa joskus mukaan.
– Opinnoissani meillä oli draamapedagokiikkakurssi, missä kävimme läpi muun muassa nukketeatterin tekemistä. Toivoin saavani tästä lisää kokemusta niin, että voisin hyödyntää sitä työssäni. Heikkonäköisenä minua kuitenkin arvelutti lähteä mukaan näkevien harrastajateatteriin. Etsiskelin Internetistä harrastustoimintaan liittyviä juttuja ja Näkövammaisteatteri osui silmiini, hän kertoo. Laura kuvailee kauttaan Näkövammaisteatterissa vuoden kohokohdaksi, mutta samalla koetinkiveksi.
– Olen laittanut itseni aika lailla likoon ja olen joutunut kamppailemaan itseni kanssa. Olen epävarma, eikä minulla aluksi ollut itsetuntoa teatterin tekemiseen. On vain pitänyt uskoa, että itsestään voisi saada asioita irti. Henkilökohtainen voitto on jo saavutettu, vaikka haastattelua tehdessämme esitykset ovat vielä edessä, hän avaa.
Meidän Herramme muurahaisissa Laura näyttelee kolmea hyvin erilaista roolia: kymmenvuotiasta, huonomuistista Jaanaa, joka haluaa tietää kaikesta kaiken, topakkaa, sanavalmista leipuria Ada Karhusta sekä valokuvaaja Hurmeen mielikuvituksessa seikkailevaa ranskalaista madamea.
– Suosikkihahmoni on Ada. Olen ihan rakastunut siihen. Hän on niin hullu, mutta kuitenkin kaikista roolihahmoista järkevin ja tarkkanäköisin. Topakkuudestaan huolimatta hän on sydämellinen ja toivoo muiden näkevän hyvyyttä itsessään ja muissa. Elämää suurempi hahmo, harrastajanäyttelijä hehkuttaa. Alun arkuus ja epävarmuus ovat tipotiessään.
– Siinähän se humpsahti. Hyvin meni. Nyt pitää vähän sulatella, hän totesi ensi-illan jälkeen.

Meidän Herramme muurahaisia Näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä
Ensi-ilta oli ke 17.5. klo 18
Muut esitykset: 24.5. klo 18 ja 31.5. klo 18
Näkövammaisten liiton kesäpäivillä Jyväskylässä 9.6. klo 19

——————————————————-

PINNAN ALLA PEKKIKSESSÄ
Taideopiskelijat kuvailutulkkasivat näyttelynsä

Teksti ja kuvat: Tanja Rantalainen

Pekka Halosen akatemian kuvanveiston opettaja Katariina Guthwert otti yhteyttä Näkövammaisten Kulttuuripalveluun erään näkövammaisen lapsen äidin innoittamana. Äiti oli toivonut, että Pekkiksen opiskelijoiden taidokkaat työt pääsisivät myös näkövammaisten kuvataideihmisten ulottuville.

Taideopiskelijat tarttuivat haasteeseen ja tutustuivat kuvailutulkkaukseen kuuntelemalla Ateneumin, Taidekoti Kirpilän ja Porin taidemuseon tuottamia kuvailutulkkauksia.  He valmistivat näkövammaisten ryhmälle kuvailutulkkaukset omista Pinnan alla -näyttelyn keramiikkaveistoksistaan, joita sai myös kosketella. Teokset kuvasivat merenalaista maailmaa mitä erilaisimmin tavoin. Niihin sisältyi koralleja, mereneläviä, mereen liittyviä tekstuureja ja paljon kiinnostavia tarinoita.

Pekkis, taidekoulu Tuusulassa

Pekka Halosen akatemiassa opiskellaan kuvallisen ilmaisun tuottajan tutkintoa, vietetään kansanopistovuotta tai käydään lyhyempää kurssia kuvataiteen teemoista. Pekkis on suosittu toisen asteen kuvataidekoulu. Vuoden 2022 yhteishaussa hakijoista otettiin sisään noin 15 %. Nimensä koulu on saanut kuuluisasta tuusulalaisesta kuvataiteilijasta Pekka Halosesta, jonka kotimuseo Halosenniemi sijaitsee melkein nurkan takana. Ainolaan, Sibeliuksen kotimuseoon ja Aholaan, Juhani Ahon kotimuseoon, on akatemialaisilta kivenheitto.

Pekka Halosen akatemia on osa Keski-Uudenmaan alueella koulutusta tarjoavaa Keuda-koulutusyhtymää. Keudalla on noin 12 000 opiskelijaa ja 10 toimipistettä. Pekka Halosen akatemiassa opiskelee keudalaisista 280. Koulu toimii nykyään entisessä Tuusulan kansanopiston rakennuksessa, joka valmistui vuonna 1908. Koulu oli maatalouteen erikoistunut oppilaitos ja sitä kutsuttiin Lanttulaksi. Nyt kaunis keltainen päärakennus tarjoaa inspiroivan oppimisympäristön tuleville kuvataiteilijoille.

Leikkiä ruokasalissa

Retkelle Pekkikseen oli ilmoittautunut viiden näkövammaisen ja yhtä monen avustajan ryhmä. Alkajaisiksi nautittiin lounas Pekka Halosen akatemian ruokasalissa, johon suuret ruutuikkunat, ja vaaleanvihreät, puuleikkauksin koristellut ovet luovat sielukasta tunnelmaa.

Lounashetkeen saatiin yllätyksenä taidenäyttelytaso, kun Katariina Guthwertin kuvanveisto-oppilaat kuvailutulkkasivat ruokasalissa esillä olevaa taidetta. Leikki-aiheisen näyttelyn työt oli valmistettu kierrätysmateriaaleista. Teoksiaan esittelivät Anna Salminen, Johanna Kytömaa, Hilda Ranta-Paasola ja Sanna Nikander.

Elämä leikkii minussa -teos rakentui vanhan joustinpatjan jousista. Siihen oli liitetty vauvanpöksyjen materiaalia, punaista mummon tekemää pitsiä ja se roikkui aistivoimaisena katosta. Katosta roikkui myös suppilomainen teos Luonnonleikki ja ilmeikäs mansikka, jonka teosnimi oli Kesän eka. Työskentelytapojen kuvaus ja taideteosten elementtien vertaaminen tuttuihin mittoihin ja haju-, maku- ja tuntoaisteilla koettaviin asioihin tekivät opiskelijoiden kuvailutulkkauksista havainnolliset ja taideteoksista helposti lähestyttävät.

Kuvanveistoluokassa näkövammaisten ryhmää odottivat Alli Antila, Tony Pelkonen, Antti Heikkinen, Tuuli Sipilä, Hilma Partanen ja Sirikiitta Lampinen. Allin J.R.R. Tolkienin maailman Minas Morgulin henkinen torni oli saanut innoituksensa fantasiamaailmasta, kuten myös Tuulin teos Nautica, joka toi mieleen rapautuneen Atlantiksen. Hilman Huoleton ilo -suihkulähde ihastutti yksityiskohdillaan, Antti kertoi, kuinka oli lähtenyt makkaratekniikkaa käyttäen tekemään työtä, joka muistuttaa juurakkoa. Sirikiitan Merimöhkylä toisti pyöreän vatsan muotoa koralleja kyljessään. Tehtävässä opiskelijoiden oli tarkoitus harjoitella suuren veistoksen rakentamista makkaratekniikalla, osien kiinnitystä ja saven pintakoristelua. Erilaiset muodot ja tekstuurit tekivät teoksista kiinnostavia myös tuntoaistille, kun vieraat saivat tunnustella niitä sormin tulkkausten lomassa.

Arvokasta yhteistyötä

Näkövammaiset retkeläiset saivat kuulla teosten lähtökohdista ja työskentelytavoista tekijöiden itsensä kertomana. Taideopiskelijat taas saivat arvokasta kokemusta taiteesta puhumisesta, oman taiteen sanallistamisesta ja erilaisesta yleisöstä. Soisi, että tällaista yhteistyötä voitaisiin tehdä Pekka Halosen akatemian ja muiden taideoppilaitosten kanssa säännöllisesti. Ehkä kuvataideoppilaitoksiin voisi suunnitella taiteen saavutettavuuden opintokokonaisuuden. Taiteilijalla itsellään on hyvä olla valmius ymmärtää erilaisia tapoja vastaanottaa kuvataidetta, ja kohdata sellaisia ihmisiä, joita ei avajaisjuhlissa usein näe.

Kiitos, Pekka Halosen akatemia, kiitos sen hienot opiskelijat!

Sisällön jakaminen: