IN MEMORIAM

Annikki muistoissamme

Musiikinopettaja Margit Annikki Peltonen on kuollut. Hän kuoli 11. toukokuuta lyhyen sairastelun jälkeen. Annikki oli kotoisin Laitilasta ja kotiseutu säilyikin hänelle läheisenä, vaikka hän elikin elämänsä Helsingissä ja Espoossa.

Anikki Peltonen kansallispuku päällään seisomassa.

Annikki syntyi 8. tammikuuta 1940. Hän oli sokea syntymästään. Helsingin sokeainkoulun oppilaaksi Annikki tuli syksyllä 1948. Musiikki oli hänelle tärkeä oppiaine. Koulusta päästyään 1958 hän jatkoi musiikkiopintojaan Sibelius-Akatemiassa, josta valmistui musiikinopettajaksi toukokuussa 1962. Tarkoituksena oli jatkaa opintoja Sibelius-Akatemiassa ja suorittaa urkuritutkinto. Työ Helsingin sokeainkoulun musiikinopettajana vaati kuitenkin niin paljon aikaa, ettei urkuritutkinto toteutunut.

Annikilta riitti kuitenkin intoa ja määrätietoisuutta opiskella yksityisesti työn ohella oppikoulukurssi. Hän kirjoitti ylioppilaaksi syksyllä 1973.

Annikki toimi Helsingin sokeainkoulun musiikinopettajana vuodesta 1961 vuoteen 1972, jolloin koulu siirtyi Jyväskylään. Työuran alku oli vaativa nuorelle, sokealle, vastikään oman koulunsa päättäneelle Annikille. Oli tasapainoiltava perinteiden ja uudenaikaisten toimintatapojen välillä.

Opettajan työ jatkui näkövammaisten ammattikoulussa eli Arla-instituutissa sekä Toimelan vapaaopistossa. Työuraan mahtui myös sijaisuus Malmin yhteiskoulun musiikinopettajana.

Annikki johtaa lapsikuoroa.

Päivätyönsä ohella Annikilta riitti runsaasti aikaa myös vapaaehtoistyöhön esimerkiksi SOS-palvelun puhelinpäivystäjänä ja Helsingin seurakuntayhtymässä.

Annikin sydäntä lähellä olivat piste- ja lyhennyskirjoitus sekä pistenuotit. Myös Abacus-laskenta oli hänelle tärkeää. Näitä aineita hän opetti sekä ammattikoulussa että erilaisissa koulutustilaisuuksissa ja kursseilla. Hänellä oli myös yksityisoppilaita pianonsoitossa. Helsingin kaupungin palveluksessa Hän toimi vanhusten virkistystoiminnan ohjaajana ja säestäjänä

Annikki oli hyvin sinnikäs ja huolellinen, myönteisessä mielessä jopa pedantti ihminen. Hän oli valoisa, hyväntahtoinen, sydämeltään sivistynyt ja toiset huomioon ottava.

Annikki oli äärimmäisen avulias ja huomaavainen ihminen. Monet olivat ne juhlat, joiden ohjelmasta ja tarjoiluista hän huolehti. Hän oli apuna sellaisille ihmisille, joilla ei ollut varaa eikä ketään apuna järjestämässä esimerkiksi syntymäpäiviä tai hautajaisia.

Annikki oli mukana myös järjestötoiminnassa. Hän toimi Näkövammaisten Loma ry:ssä ollen kantavana voimana juhlien ja myyjäisten järjestelyissä. Hän veti myös monia kursseja, muun muassa suosittuja virsilaulukursseja. Olipa hän yhdistyksen hallituksessakin useaan otteeseen.

Annikki oli aktiivinen myös Näkövammaisten Kulttuuripalvelun toiminnassa. Hänet kutsuttiin vuonna 2007 kulttuuripalvelun kunniajäseneksi. Hän toimi myös Näkövammaisten Kristillisen yhdistyksen piirissä ollen yhdistyksen puheenjohtajanakin 1970-luvulla.

Annikilta riitti intoa toimia myös näkövammaiskentän ulkopuolella. Hän oli mukana Kristillinen Kodin tuki ry:ssä ollen useita vuosia yhdistyksen puheenjohtajana.

Merkittävän elämäntyön Annikki teki kirjoittamalla ja julkaisemalla 2013 omaelämäkerrallisen kirjan ”Elämän oppikoulussa pisteillä ja ilman”. Teos sisältää keskeisen osan kirjoittajan omasta elämästä, mutta mukana on myös valtava määrä kulttuurihistoriallista aineistoa suvun, Laitilan ja näkövammaisjärjestöjen piiristä.

Vuonna 2009 hän julkaisi sanaristikoita ja muuta aivojumppaa sisältävän kirjan ”Iloa tulevaan aikaan”. Nimensä mukaisesti kirja tarjoaa meille iloa ja viihdykettä vielä nyt ja tulevaisuudessa. Näissä kirjoissa kuulemme yhä tekijän rauhallisen, huolitellun äänen.

Annikki oli aktiivisena mukana myös Helsingin sokeainkoulun piirissä toimineessa partiolippukunta Kalliotytöissä. Hän oli myös vannoutunut julkisen liikenteen käyttäjä. Joskus tuli kolhuja, mutta ne eivät estäneet jatkamasta.

Annikki oli taitava käsistään. Monet neuletyöt hän teki aina kouluvuosistaan alkaen. Neuleohjeita sisältyy myös hänen kirjaansa.

Annikki rakkaan harrastuksensa parissa puikot käsissään.

Annikin veljet, Jouni ja Jouko olivat myös sokeita. He olivat Annikkia vanhempia. Molemmat ovat kuolleet jo vuosia sitten.

Annikki osoitti meille kaikille, että sokeus ei ole este vaativissakaan tilanteissa. Tarvitaan vain tahtoa ja sitkeyttä ja uskoa siihen, että onnistutaan.

Annikki on nyt poissa, mutta hänen esimerkkinsä ja muistonsa elää keskuudessamme.

Teuvo Ruponen