SEIKKAILEVA SOKKO
Heikki unelmoi kapuamisesta Kilimanjarolle
Teksti: Rauni Laihonen
Kuvat: Heikki Mäkelän albumi
Maatalousyrittäjä Heikki Mäkelä, 45, Perhosta kertoi elämänsä toteutuneista haaveista ja vielä toteutumattomasta unelmastaan. Hänellä on perusajatus, että kenenkään ei tarvitse tehdä samoja asioita kuin hän tekee, mutta jos joku saa ahaaelämyksen tai kimmokkeen kuultuaan Heikin elämäntavasta, hän voi saada rohkeutta ylittää itsensä. Ei toki tarvitse kiivetä Kilimanjarolle, vaan pienempikin lenkki riittää.
Pitkällä polkupyöräretkellä Pohjois-Norjaan vuonna 2017 Heikki Mäkelä halusi tuoda julki positiivista elämäntapaa ja näkövammaisyrittämistä. Hänen mielestään rajoitteisetkin ihmiset voivat tehdä sellaisia asioita, joita heidän ei välttämättä kuvitella tekevän.
– Olen useasti sanonut, että moni muu on päässyt elämässään pidemmälle kuin minä. Pääsin 50 metrin päähän lapsuudenkodistani, jonka pihapiiriin rakensin oman talon. Perin vanhemmiltani lypsykarjatilan noin 20 vuotta sitten. Navetassa on noin sata lehmää ja kymmeniä vasikoita ja hiehoja. Pihattonavetassa lehmät ovat irti. Puhutaan lehmäliikenteestä. Niiden pitää päästä koko ajan lypsylle, silloin kun ne sitä tarvitsevat. Lehmät ohjautuvat itse lypsykoneiden luo. Kaksi lypsyrobottia hoitaa lypsyn. Säilörehuvaunut hoitavat ruokinnan. Mahdollisimman paljon on pyritty ottamaan automaatiota mukaan lehmien terveyden seuraamiseen. Traktoreissa on gps-ajo-opastimet, jos tulee sellaista työtä, josta ei niin näkyvää jälkeä jää, niin ajo-opastimet neuvovat, mistä pitää ajaa, ja miten pitää ajaa.
Haaveita toteutuu
Liikunta on kiinnostanut Heikkiä aina. Kauan hänellä pyöri mielessä, että olisi mukava tehdä joskus pitkä polkupyöräretki, kun aina joutuu liikkumaan muiden kyydissä ja muiden avustamana.
-Haluan lähteä liikkeelle vielä, kun näköä on jäljellä sen verran, että pystyn ajamaan polkupyörällä toisen perässä. Vanhoilla päivilläni voin sitten muistella, että olen tehnyt jotain muutakin kuin istuskellut sohvalla televisiota katsoen, pohdiskeli Heikki.
2016 päätös polkupyöräretkestä Pohjois-Norjaan kypsyi. Hän alkoi harjoitella tavoitteellisesti. Seuraavan vuoden heinäkuussa haave toteutui. Oppaan perässä koko 1042 kilometrin matka taittui onnistuneesti.
Triathlonkilpailuja
Samoihin aikoihin Heikki toimi Pohjanmaan näkövammaisissa toimihenkilönä. Syksyllä heillä oli virkistäytymispäivä, jonka ohjelmaan kuului keskustelu haaveista ja unelmista.
-Menin sanomaan, että osatriathlon olisi hieno suorittaa. Tuo oli
silloin itselläni haave.
Keskusteltuaan Heikin kanssa jonkin aikaa virkistyspäivän vetäjä toivotti Heikin tervetulleeksi syksyllä uimahallille, jossa lupasi opettaa tämän uimaan. Vetäjä mainitsi vielä, että on opettanut ihmisiä uimaan ja on vetänyt muutaman triathlonkoulun.
Vähän aikaa katsoin suu auki, mitähän nyt tapahtuu. Ei tässä nyt näin pitänyt käydä. Olen kuitenkin sanani mittainen mies ja ajattelin, etten tässä vaiheessa peräänny ja nyt olisi mahdollisuus toteuttaa haaveeni. Opittuani uimaan uimaopettaja ilmoitti: ’Päätin juuri, että päätavoitteesi on ensi kesän Joroisten SM-kisoissa puolitriathlon. Sinne sinun pitää ilmoittautua’.
Tällaista Heikki ei todellakaan ollut ajatellut, vaan korkeintaan jotain lyhyempiä matkoja. Puolitriathlonissa uidaan 1,9 km, pyöräillään 90 km ja juostaan 21 km.
-Ajattelin siinä sitten, että jos näin on päätetty, niin tehdään ja jatkoin treeniä. Tavoite oli selvä ja tiesin, että pitää olla todella hyvässä kunnossa.
Kevään aikana hän osallistui pariin lyhyempään kilpailuun, joista ensimmäiseen ilman opasta. Tällöin hän huomasi ne hankaluudet, mitkä tulivat esiin, kun rehki yksin. Seuraavaan lyhyempään kisaan hän sai oppaat, jolloin kaikki sujui valtavan paljon helpommin.
SM-kisapäivänä triathlonistia jännitti valtavasti, kun oli pitkät matkat ja noin 700 osallistujaa. Eipä siinä auttanut muu kuin mennä kisapaikalle.
-Kävin järjestäjän kanssa läpi eri vaiheet. He järjestivät oppaakseni uinnissa kajakin, pyöräilyssä opasti Norjan retken kaverini ja juoksussa triathlonin harrastaja. Kilpailu meni kunnialla läpi. Noin 6,5 tuntia siinä meni, kertoi urheilija tyytyväisenä.
Kisan jälkeen Heikille tuli hieman tyhjä olo. Hän jatkoi kuitenkin treeniä ihan normaalisti, mutta tavoitetta ei ollut. Talvella tuli henkistä kuormaa niin, ettei treenaus kiinnostanut enää samalla tavalla. Lähes vuosi meni tekemättä mitään.
Unelmaa kohti
Oli vuosi 2021 kun Keskisuomalaisen toimittaja soitti ja halusi tehdä Heikistä lehteen jutun. Heikki kertoi toimittajalle, ettei ole kahteen vuoteen urheillut, mutta
toimittaja halusi kirjoittaa hänestä henkilökuvan.
-Lupauduin haastatteluun ja hän tekikin hyvän jutun. Lopuksi hän kysyi, onko nyt ajatuksissa minkäänlaisia tempauksia tai haaveita, joita toteuttaa. Ensin sanoin, ettei ole mitään akuuttia, mutta semmoinen on käynyt mielessä, että olisi kiva joskus kokeilla kiivetä Kilimanjarolle. Siihen toimittaja sanoi: ’Joo se on aivan mahtava ajatus. Kirjoitan sen lehteen’. Kielsin kirjoittamasta, kun se on vain haave. Hän sanoi sen sopivan hyvin tähän jutun jatkoksi.
Ajattelin, että kirjoita sitten. Silloin ajatus oli vasta syntymässä mielessäni enkä niin tosissani sitä ajatellut, pähkäili Heikki.
Lehtijutun ilmestymisen jälkeen meni kaksi päivää, kun puhelin soi ja vieras kaveri kysyi, onko puhelimessa se ihminen, josta lehtijutussa kerrottiin.
-Myönsin olevani ja soittaja sanoi: ’Olen vaikuttunut lehtijutusta ja elämänasenteestasi. Luin jutun monta kertaa ja sain hyvän idean, jota vähän mietiskelin, makustelin ja vaimollekin siitä kerroin ja hänkin sanoi, että ilman muuta’. Soittaja jatkoi: ’Sulla on haaveena kiivetä Kilimanjarolle’.
Vastasin, no joo sellainen ajatus on ollut. Kaveri myönsi, että se on mahtava paikka ja siellä kannattaa käydä, jos sellainen mahdollisuus tulee. Hän itse on käynyt siellä kuusi kertaa. Siinä selvisi, että soittaja oli matkanjohtaja Ari Lähdesmäki, joka todellakin on vienyt kuusi ryhmää Kilimanjarolle. Nyt Arille tuli semmoinen ajatus, että haluaa viedä minut sinne. Ari jatkoi: ’Toteutetaan sinun haaveesi yhdessä. Miltä se kuulostaisi’? Täytyy sanoa, että olin siinä pari sekuntia hiljaa ja sanoin sitten, että älä ota henkilökohtaisesti mitä sanon, mutta kyllä sinun täytyy olla hullu ihminen, kun soitat lehtijutun perusteella täysin vieraalle tyypille ja ehdotat, että haluat viedä tämän Kilimanjarolle. Toisaalta minä olisin vielä hullumpi, jos en suostuisi. Ei siinä mitään, lähdetään vain, kuvaili Heikki keskustelua.
Koronaviruksen aikana matkoja ei järjestetty. Silloinkin Heikki treenasi pitäen kuntoa yllä. Heikki ja Ari pitivät yhteyttä puhelimitse ja tapasivatkin muutaman
kerran suunnitellen matkaa.
Kampanja etenee
-Marraskuussa 2022 tuli Arilta WhatsApp-viesti jostain maapallon toiselta puolelta. Hän kertoi siinä, että vaellus Kilimanjarolle toteutuu loka-marraskuussa 2023.
Ari kehotti: ’Mene varaamaan paikka itsellesi’. Kun menin matkatoimiston sivulla varaa -painikkeen kohdalle, kävi mielessä, että mitä taas olen tekemässä. Siinä hetken aikaa pyörittelin ja tajusin sitten, ettei minulle toista kertaa elämässäni tule tällaista mahdollisuutta enkä todellakaan aio jänistää. Ei muuta kuin varaa-napin painallus ja menoksi. Ensin oli tarkoitus, että lähden ilman avustajaa. Keskusteltuani treenikaverini
kanssa päädyimme siihen onnelliseen lopputulokseen, että hän lähtee avustajakseni
matkalle.
Heikki Mäkelän tekemisiä voi käydä tykkäämässä Facebookin sivulla:
Seikkaileva sokko.
Hän toimii Näkövammaisten liiton Minun näköinen elämä -puhelinringin
kokoonkutsujana ja kokemusasiantuntijana käy puhumassa positiivisesta
elämänasenteesta.
