ENSI KEVÄÄNÄ TAAS
Uutta inspiraatiota kotipuutarhaan: Patruunan puutarha ja Mustilan arboretum
Teksti: Pasi Päivinen
Loppukevät ja alkukesä on ihmisen parasta aikaa. Luonto herää eloon pitkän talven jälkeen, vesistöt vapautuvat jääpeitteestä, muuttolinnut saapuvat, päivä pitenee, ilma lämpenee ja mieliala kohenee. Vuotuinen perinteeni on käydä ihailemassa ensin Itä-Helsingin helmen, Roihuvuoren kirsikkapuiston, loistoa toukokuussa ja sen jälkeen Haagan rhodo-puistoa kesäkuussa. Haen kevätkesällä uutta inspiraatiota omaan puutarhaani julkisista puutarhoista. Kesän aikana yritän sitten toteuttaa näkemääni ja oppimaani tavoitteena saada puutarhastani monipuolisempi ja kauniimpi. Menneenä kesänä alppiruusujen kukinta ei ollut Haagassa yhtä upea kuin viime vuonna, mutta sen sijaan atsaleat loistivat monissa väreissä. Haagan ja Mustilan rhodopuistojen innoittamana hankin etupihalleni timanttituijien väliin noin 20 metrin päähän alppiruusuista yhden vaaleanpunaisen atsalean. Katson ensin, miten se menestyy, ja jos se pärjää hyvin, laitan niitä vuosien mittaan lisää eri väreissä.
Lämpimän kesän 2023 ehdoton kohokohta oli vierailu Verlassa ja Mustilan arboretumissa. Olin suunnitellut Mustilassa käyntiä jo vuosia. Tilaisuus tarjoutui kesäkuun puolivälissä hieman yllättäen Helsingistä tilausbussikyydillä, ja kun retkeen oli sisällytetty Mustilan lisäksi käynti vielä Verlaan, tartuin tilaisuuteen välittömästi.
Patruunan puutarha
Suomen harvoihin UNECOn maailmanperintökohteisiin kuuluva Verla pohjoisessa Kymenlaaksossa nykyisessä Kouvolassa on minun kaltaiselleni museofriikille unelmakohde. Ihmettelen, miten olen onnistunut välttämään vierailun Verlan ruukkikylään kaikki nämä vuodet. Maailmanperintökohteen kulttuuriympäristöön kuuluu kiinteästi patruunan puisto, jolla on paljon yhteistä Mustilan arboretumin kanssa. Verlan tehdasmuseo on joka tapauksessa ainutlaatuisuudessaan niin mielenkiintoinen kohde, ettei sitä kannata yrittää sisällyttää samaan lehtijuttuun minkään toisen aiheen kanssa, sillä kulttuurihistoriallisesti mittaamattoman arvokas Verla vaatii ehdottomasti oman artikkelin.
Ehdin tehdasmuseon opastetun kierroksen ja historiapolun jälkeen tutustua patruunan upeaan puutarhaan omatoimisesti ennen kuin matka jatkui Elimäelle Mustilan arboretumiin. Verlassa tunnusomaisia kasveja ovat ympäri museoaluetta levinnyt ukkomansikka, patruunan puistossa esiintyvä tuoksuorvokki, joka on vanhojen puutarhojen unohdettuja lajeja, sekä Euroopan pähkinäpensas. Puutarhassa on myös loisteliaita vanhoja perennoja, joista vanhimmat ovat kultapallo ja syysleimukukat sadan vuoden takaa.
Puutarhan harvinaisin ja ehkä samalla erikoisinkin puulaji on mantšurianjalopähkinä, joita on patruunan puistossa täysikasvuisena kaksin kappalein. Se on sukua saksanpähkinälle. Mantšurianjalopähkinää on viljelty Mustilassa 1930- luvulta alkaen ja Verlaan laji tuli 1940-luvulla. Pähkinät itävät hyvin, joten pensas on levinnyt ympäri Verlaa. Sen lehdet muistuttavat isoa pihlajan tai saarnen lehteä ja voivat kasvaa lähes metrin mittaisiksi. Ihastuin mantšurianjalopähkinään ja kun kuulin sen kestävän myöskin kylmää hyvin, selvittelin, mahtaisiko se menestyä puutarhassani. Se saattaisi menestyä, jos löydän sille ravinteikkaan paikan.
Puiston vanhimpia kasveja ovat patruunan pytingin verannan kivijalkaa kiertävä imukärhivilliviini, joka esiintyy Verlan ensimmäisissä valokuvissa 1880- luvulta. Myöskin puiston mahtava vaahtera, okakuuset, kanadantuijat ja kuorimorakennuksen päädyssä pilviin kurottavat tuuhealatvaiset lehmukset ovat istutetut jo runsaat 120 vuotta sitten. Verlan uusvanhoja kasveja edustaa muutama vuosi sitten huvimajan viereen uudelleen istutettu tarhakurtturuusu. Niitä löytyi Mustilan arboretumista, joista yksi siirrettiin Verlaan. Juhlavuonna 2022, kun Verlan hiomon perustamisesta tuli kuluneeksi 150 vuotta ja sitä pidetään myös Suomen metsäteollisuuden perustamisvuotena, istutettiin tammi, joka on Oravalan kartanon 1700- luvulla perustetun tammipuiston jälkeläinen.
Aurinkoinen iltapäivä Mustilassa
Mustilan arboretum eli puulajipuisto on ainutlaatuinen maailmassa. Missään muualla ei kasva yhtä monipuolista kasvilajistoa yhtä ankarissa olosuhteissa. Puisto on laajuudeltaan 120 hehtaaria ja siellä kasvaa yli sata havupuuta, kaksisataa lehtipuuta ja pensasta sekä siellä on uskomattoman kaunis atsalea- ja alppiruusulaakso. Viime vuonna kävin Punkaharjun arboretumissa Savonlinnassa, joka on toki hieno paikka sekin, mutta Mustilaan verrattuna vaatimaton, sillä vuonna 1924 perustettuun seitsemän hehtaarin laajuiseen puupuistoon oli istutettu vuoteen 1938 mennessä yhteensä 72 puulajia. Alkuperäisistä puulajeista on jäljellä 46 lajia, joista 39 on havupuita ja 7 lehtipuita.
Mustialaa meille esitteli Peter Tigerstedtin työnjatkaja, 40-vuoden työrupeaman arboretumissa tehnyt, metsänhoitaja Jukka Reinikainen. Runsaan tunnin kierroksen aikana näki vain murto-osan puistosta, mutta niinkin pikainen vilkaisu oli avartava kokemus. Aluksi kävelimme katsomaan suuria havupuita, douglaskuusia ja hemlokkeja, jotka kasvavat Kanadan ja Yhdysvaltojen länsiosissa. Vaikuttavat paksurunkoiset ja tähän mennessä 50 metrin mittaan kasvaneet jyhkeät lännenhemlokit ovat kuitenkin Jukka Reinikaisen mukaan vielä elämänsä alkutaipaleella. Niistä ei todennäköisesti kasva Suomen olosuhteissa yhtä suuria kuin kotiseudullaan, missä ne saavuttavat 80–100 metrin korkeuden.
Haluaisin istuttaa puutarhaani kaksi pylväsmäistä havupuuta ikään kuin portiksi ja kysyin Jukka Reinikaiselta neuvoa. Metsänhoitaja Reinikaisella oli heti sopiva laji mielessä. Hän vei meidät katsomaan kaunismuotoisia serbiankuusia, joiden hän kertoi menestyvän Suomessakin hyvin ja kasvavan nopeasti pylväsmäiseksi kauniiksi tuuheaksi havupuuksi. Serbiankuusi on hyvä vaihtoehto ja saatan istuttaa niitä kaksin kappalein portiksi, mutta näin Mustilan kierroksella myös muutamia kauniita pihtalajeja, joita myöskin harkitsen. Minulla on ennestään koreanpihta, johon olen mieltynyt. Toisaalta sen kaveriksi sopisi esimerkiksi palsamipihta, jolloin serbiankuuset muodostaisivat puutarhan portin, mutta tuijatkin sopisivat portttipuiksi mainiosti. Kun en osaa tehdä valintaa usean kauniin puun välillä, päätin miettiä asiaa talven yli ja istuttaa puuntaimet ensi keväänä.
Arboretumin synty ja kehitys
Oppaamme Jukka Reinikainen kertoi tutustumiskierroksen aluksi tiivistetysti Mustilan puulajipuiston syntyhistorian. Aihe kiinnosti minua erityisen paljon ja tiedonjanoni sammuttaakseni tutkin lisää Mustilan historiaa kesäretken jälkeen.
Wrede-suvun maaomaisuudesta muodostettu Mustilan kartano Elimäellä nykyisessä Kouvolan kaupungissa on ollut vuosisatojen saatossa monen suvun hallussa. Vuonna 1901 kartanon tiluksineen osittain peri ja osittain lunasti Suomen suurruhtinaskunnan senaatin valtioneuvos Axel Fredrik Tigerstedt. A. F. Tigerstedt oli koulutukseltaan vuori-insinööri ja geologi. Lisäksi hänen intohimonsa oli dendrologia eli puutiede.
Ensimmäiset Mustilan metsänistutukset tehtiin vuonna 1902 kotimaisella kuusella. Ulkomaiset havupuuistutukset aloitettiin vuonna 1908, joissa käytettiin siemenestä kasvatettuja 4- tai 6-vuotiaita taimia. A. F. Tigerstedt teki virkauransa Suomen suuriruhtinaskunnan teollisuushallituksen yli-intendenttinä, mutta päätti jättää virkatyönsä Suomen itsenäistymisen kynnyksellä kesällä 1917 ja asettua perheineen asumaan Mustilaan pysyvästi pystyäkseen hoitamaan tilaansa ja omistautua arboretumin rakentamiseen. A. F. Tigerstedt ehti työskennellä arboretumissaan vain yhdeksän vuotta, mutta hänen vanhin poikansa, Carl Gustav, oli myös innostunut dendrologiasta ja oli jo isänsä eläessä mukana arboretumin kehittämistyössä, joten hän oli luonteva työn jatkaja.
Carl Gustav Tigerstedtin vaikutuksesta koetoiminta laajeni koristepuihin ja -pensaisiin. Hän päätti rakentaa englantilaisia ja skotlantilaisia metsäpuutarhoja mallintaen 1920- ja 1930-luvuilla puutarhataiteen kokeilualueeksi ensin alppiruusulaakson ja 1940-luvulla Terassin. Sen jälkeen arboretum on kasvanut edelleen ja toiminta jatkuu tänä päivänä vuonna 1983 perustetun Kotikunnas-säätiön toimesta.
Ihmeellinen alppiruusulaakso ja rhododentron jalostustoiminta
Metsänhoitaja Jukka Reinikainen vei meidät kierroksen lopuksi alppiruusulaaksoon. Koko iltapäivä oli minulle yhtä juhlaa, mutta alppiruusulaakso oli kuitenkin päivän kohokohta. Sadat alppiruusut ja atsaleat kukkivat häikäisevän upeina arboretumia risteilevien hiekkateiden varsilla. Suurin alppiruusu oli yli viisi metriä korkea ja täydessä kukassa. Jukka Reinikainen kertoi, että tämän vuoden kukinta Mustilassa ei ollut yhtä runsas kuin edellisenä vuotena. Saman havainnon tein Haagan alppiruusupuistossa, jossa kukinta oli selvästi vaatimattomampi kuin kesäkuussa 2022.
Carl Gustav Tigerstedtin kuoltua vuonna 1957 Mustila siirtyi perillisille. Kartanon isännäksi tuli ja sen toimintaa jatkoi vanhin veli Axel Tigerstedt. Nuorempi veli, Peter Magnus Alexander Tigerstedt muutti Helsinkiin opiskelemaan luonnontieteitä ja kiinnostui erityisesti kasvinjalostuksesta. Hän jatkoi myöskin Mustilan arboretumin aktiivista kehittämistä veljensä kanssa hyödyntäen tutkimusosaamistaan ja Helsingin yliopiston resursseja.
Peter Tigerstedt toimi kasvinjalostuksen professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1970–1999. Jäätyään eläkkeelle professorin virasta kasvinjalostustutkimus jatkui hänen osaltaan aktiivisesti Mustilassa vielä parikymmentä vuotta. Hänen jalostyön ansiosta alppiruusulaakso on häikäisevän kaunis paikka ja kaikilla kotipuutarhureilla on mahdollisuus kasvattaa Suomen oloihin soveltuvia talvea kestäviä rhodoja. Peter Tigerstedt menehtyi viime syksynä Espoossa 85-vuoden iässä.
Kun poiketaan tässä kohdassa arboretumin poluilta yliopistolaitoksen puolelle ja tarkastellaan Suomen itsenäisyyden aikana poikkeuksellisen pitkään professorin virassa toimineita, Peter Tigerstedtin 29-vuoden professuuri on yksi pitkäaikaisimmista. Yli 30 vuotta professorin virassa Helsingin yliopistossa toimineita tulee mieleeni vain matematiikan professori Lauri Myrberg (1963–1993), jonka poika geofyysikko dosentti Kai Myrberg kuuluu tuttaviini, sekä myöskin edes mennyt iberoromaanisten kielten professori Timo Riiho (1983–2017), jonka myöskin tunsin. Uteliaisuuttani vilkaisin matrikkeleita ja Tampereen yliopiston tiedotusopin professori Kaarle Nordenstreng (1971–2009) on ollut itsenäisyyden ajan pitkäaikaisin professorin oppituolia suomalaisessa yliopistossa hallussaan pitänyt opettaja/tutkija, 38 vuotta.
Kun otetaan huomioon sekä kotimaiset että ulkomaiset yliopistot vielä enemmän professorin oppituolilla ”istuttuja” vuosia, reilusti yli 40, on vuonna 2015 edes menneellä, yhdellä kansainvälisesti tunnetuimpiin kuuluvalla suomalaisella tiedemiehellä, teoreettisen filosofian professori Jaakko Hintikalla. Hän on toiminut professorina Yhdysvalloissa Bostonissa, Floridan valtion yliopistossa Tallahasseessa, sekä Helsingin ja Stanfordin yliopistoissa, joissa hän toimi professorin virassa samanaikaisesti ja vuorotteli lukukausittain Helsingissä ja San Franciscossa. Ruotsin vallan ajalta löytyy kaunopuheisuuden professorin oppituolia Turun akatemiassa 45/48 vuotta hallinnut Henrik Hassel. Hänet nimitettiin kaunopuheisuuden professoriksi 25-vuotiaana ja oppituoli pysyi hänen hallussaan kuolemaan saakka, vaikka Hassel oli virkavapaalla elämänsä viimeiset kolme vuotta.
Vuonna 1973 Helsingin yliopistossa käynnistettiin Peter Tigerstedtin aloitteesta talvenkestävien alppiruusujen jalostus. Kaunis ja erittäin kestävä alppiruusulaji, P. M. A. Tigerstedt, on nimetty lajikkeen kehittäjän, kasvinjalostuksen professori Peter M. A. Tigerstedtin, mukaan. P. M. A. Tigerstedt-lajikkeen emona on ollut mustilanalppiruusu ja pölyttäjänä valkokukkainen muoto virginianalppiruususta. Näin tämän lajikkeen mahdollisesti ensimmäisen yksilön tai ainakin yhden ensimmäisistä Mustilan alppiruusulaaksossa täydessä kukkaloistossaan. Ihastuin lajikkeeseen oikopäätä ja nyt puutarhassani viiden alppiruusun ryhmä on kasvanut kuuteen.
Vierailu Mustilan arboretumissa oli menneen kesän kohokohta. Puupuiston monipuolisuus ja kauneus yllätti. Ennen paluumatkaa ehdin pikaisesti vilkaista vielä Mustilan puuveistospuistoakin. Ihastuin Mustilaan sekä Verlaan ja aika loppui molemmissa kohteissa kesken, joten ensi kesänä on pakko päästä uudelleen retkelle Mustilaan ja Verlaan.
Sisällön jakaminen: