Leevi Alahäivälän kiharainen tie musiikin ammattilaiseksi

Teksti: Joose Ojala

Musiikin harrastajasta ammattilaiseksi on miltei yhtä monta reittiä kuin on tämän polun valinnutta kulkijaakin. Näkövammaisuus lisää soppaan vielä oman pikantin jälkimakunsa. Vaasalaislähtöinen syntymäsokea 1997 syntynyt Leevi Alahäivälä toteuttaa parhaillaan unelmaansa musiikin ammattilaisuudesta, kun hän monien vaiheiden jälkeen sai opiskelupaikan Yrkeshögskolan Novian kirkkomusiikkilinjalta elokuussa 2022.

Kun haastattelin Leeviä, pohdin paljon sitä, millaisia valmiuksia musiikkioppilaitoksilla, opettajilla ja koko yhteiskunnalla on ottaa huomioon näkövammaisen musiikinharrastajan ja myöhemmin ammattiopiskelijan tarpeita? Onko meillä järjestelmä, joka suhtautuu näkövammaiseen lahjakkaaseen opiskelijaan tasa-arvoisesti ja antaa hänelle samanlaiset valmiudet pyrkiä eteenpäin kuin näkevälle verrokille? Emme voi yhden yksilön kautta tehdä koko järjestelmää koskevia suurisuuntaisia päätelmiä. Voimme kuitenkin todeta, ettei lahjakaskaan näkövammainen opiskelija voi vain mennä eteenpäin putkessa ja suorittaa opintoja annettuna suoraan tarjottimelta. Omien päämäärien pohtiminen ja tavoitteiden asettaminen on tietenkin hyödyllistä riippumatta siitä, oletko vammaton vai vammainen. Kuitenkin siinä missä vammaton opiskelija voi pitkälti suorittaa annettuja opintoja ja keskittyä oppisisältöihin, vaaditaan näkövammaiselta opiskelijalta vielä poikkeuksellista sinnikkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jotta hän pääsisi käsiksi varsinaiseen opintojen pihviin eli itse musiikkiin ja sen tekemiseen.

Lapsuus viitoitti tietä musiikin pariin

– Lapsuudesta muistan, että kävin muskarissa jo hyvin nuorena. Noin nelivuotiaana tein jo joitain omia laulujakin. Näitä saattaa edelleen olla tallessa vanhoilla VHS-kaseteilla. Muistan kokeilleeni myös erilaisia soittimia jo alle kouluikäisenä. Äitini on ammatiltaan musiikinopettaja ja sieltäkin on varmasti tullut joitain vaikuttimia.

– Yritin pyrkiä 7-vuotiaana ensimmäistä kertaa musiikkiopistoon opiskelemaan pianonsoittoa, mutta en päässyt sisään. Seuraavalla hakukerralla sain opiskelupaikan. Opettajat olivat kuitenkin niin kiireisiä, että minulle ei löytynyt sille syksylle omaa piano-opettajaa. Pääsin aloittamaan opistolla vasta 9-vuotiaana vuonna 2006.

– Käytyäni muutaman viikon pianotunneilla huomattiin, että pystyn kuulonvaraisesti nimeämään soitettuja säveliä. Minulla oli siis absoluuttinen sävelkorva. Vaikka asia sai vahvistuksen vasta soittotunneilla, oli tämä ominaisuuteni näin jälkikäteen ajateltuna ilmoittanut merkkejä itsestään jo aiemmin. Pystyin pesukoneen hurinaa kuunnellessani tunnistamaan äänimassasta tarkkoja sävelkorkeuksia. Vielä tällöin en osannut nimetä kuulemiani ääniä, koska en tiennyt sävelten nimiä. Päiväkodissa pidin aina käsiä korvillani muiden lasten laulaessa. Olen jälkikäteen ymmärtänyt, että korvani oli niin herkistynyt sävelpuhtauksien tunnistamiseen, etten kestänyt kuunnella päiväkotilasten epävireistä laulua. Muissa paikoissa kuten kirkossa pidin kuitenkin musiikin kuuntelemisesta, koska siellä laulu oli paremmin vireessä. Äitiäni tietysti musiikinopettajana hävetti, kun poika piti käsiä korvillaan ja tavallaan nyrpisteli muiden esityksille. Jälkikäteen asiaan on tietysti osattu suhtautua huumorilla.

Yhteismusisointi kuuluu elimellisesti musiikinopiskeluun ja muusikkouteen yleensäkin. Leevin kohdalla piano-opettajan suhtautuminen näkövammaiseen opiskelijaan ei kuitenkaan antanut parhaita mahdollisia lähtökohtia tälle toiminnalle.

– Isoveljeni soitti musiikkiopistossa trumpettia ja soitimme paljon yhdessä. Muistan musiikkiopistosta kuitenkin vain yhden sellaisen yhteissoittoprojektin, jossa en soittanut veljeni kanssa. Vuonna 2009 sittemmin kapellimestarikomeettana kuuluisuuteen singahtanut Tarmo Peltokoski oli tuolloin samalla piano-opettajalla kuin minä. Soitimme jonkin aikaa nelikätisesti siten, että soitin itse melodiaa ja Tarmo säesti. Minulle on jäänyt sellainen kuva, että opettajaani taisi hieman hermostuttaa, miten näkövammainen opiskelija pärjää yhteissoittotilanteissa. Ilmeisesti tästä syystä näitä mahdollisuuksia ei sitten minulle enempää tarjoutunut. Tästä seurasi sellainenkin ikävä lieveilmiö, etten musiikkiopistolla tutustunut saatikka ystävystynyt kenenkään kanssa. Kävin vain soittotunneilla.

– Muutoin minulla on piano-opettajastani vain hyvää sanottavaa. Hän teki valtavan lisätyön sen eteen, että sain soitettavan materiaalin itselleni korkeatasoisina äänityksinä sormituksineen. Hän jaksoi valaa minuun uskoa myös teini-iän motivaatiovaikeuksien keskellä. Ilman hänen jatkuvaa kannustustaan en olisi välttämättä jaksanut jatkaa pianonsoittoa.

Käheä-ääninen pikkupoika lytättiin pääsykokeissa

– Olen ollut aina kiinnostunut laulamisesta. Lapsuudesta saakka olen laulanut mielelläni. Vuonna 2006 pyrin musiikkiluokalle. Musiikkiluokkaa veti tuolloin erittäin värikäs ja voimakastahtoinen unkarilaistaustainen opettaja. Hän oli suvussamme tuttu hahmo, koska oli opettanut myös äitiäni sekä hänen veljiään. Kun lauloin pääsykokeissa, opettaja ilmoitti välittömästi ääneni olevan liian käheä ja kova. Hän käski minun hakeutua foniatrille eli äänihuuliin erikoistuneelle lääkärille. Meninkin foniatrille, mutta hänen mielestään äänihuulissani olevat kyhmyt olivat tavallisia pikkupojille tyypillisiä vaivoja. Ne eivät vaatineet mitään toimenpiteitä.

Valitettavasti opettajan kommentti jätti kuitenkin pidemmän varjon. Minulla oli tuolloin koulussa henkilökohtainen avustaja, joka kiusasi minua. Kiusaamista jatkui koko ala-asteen ja se paheni mitä vanhemmaksi tulin. Olin näiden epäonnistuneiden musiikkiluokan pääsykokeiden jälkeen toisen musiikinopettajan järjestämässä laulukokeessa. Tämä koe meni minusta todella hyvin ja opettaja kehui kovasti ääntäni. Muistan, kuinka onnellinen olin tullessani pois koetilanteesta. Avustajani sanoi minulle kuitenkin ”kai sä kuitenkin tiedät, ettei sinusta mitään laulajaa voi kuitenkaan ikinä tulla?” Nämä tapahtumat vaikuttivat siihen, etten varhaisteininä halunnut enää laulaa julkisesti, vaikka sisäinen palo laulamiseen oli minulla tuolloinkin olemassa.

Muistan, kun joskus ehkä 14-vuotiaana olin Raumalla kylässä kaverini luona. Kuuntelimme siinä musiikkia ja tämä kaverini lauleskeli biisien mukana. Muistan ajatelleeni, että tämähän on ihan kivaa puuhaa, kun voi tällä tavalla vain lauleskella mukana. Siitä se omakin laulamiseni alkoi sitten pikkuhiljaa elpymään.

– 15-vuotiaana esitimme kirkossa jouluevankeliumin. Ilmoitin yllättäen, että haluaisin esittää tilaisuudessa jonkin yksinlaulun. Päädyin sitten laulamaan äitini säestyksellä ”Maa on niin kaunis”. Muistan, että tämän esityksen jälkeen äiti puhui minulle laulutuntien ottamisesta. Tämä ei kuitenkaan toteutunut vielä silloin. Minulla oli juuri lukio alkamassa ja äänenmurrostakin oli vielä jonkin verran siinä vaiheessa jäljellä.

18-vuotiaana tunsin olevani valmis hakemaan musiikkiopistolle opiskelemaan klassista laulua. Pääsykokeista minulle jäi todella hyvä fiilis. Muistan olleeni varma, että tulen saamaan opiskelupaikan. Näin sitten kävikin. Tietysti kukaan ei sanonut kokeissa minulle, että minut tullaan valitsemaan. Koetta valvonut apulaisrehtori oli kuitenkin silminnähden niin innostunut äänestäni ja laulamisestani, että pidin asiaa aika varmana. Tulosta tietysti jouduin sen pari kuukautta odottelemaan.

Laulun ja soiton yhdistäminen vaatii enemmän suunnittelua kuin yhden instrumentin harjoittelu. Esiintymiset ovat myös tärkeä etappi laulun harjoittamisessa. Miten nämä Leevin kohdalla muotoutuivat opintojen aikana?

– Muistan, että jo vuonna 2015 ennen laulutuntien aloittamista esitin 3/3-pianotutkinnossani kappaleen, jossa säestin itseäni. Veljeni kanssa pidimme samoihin aikoihin konsertin, jossa myös esitin lauluja itseäni säestäen. Toimin säestäjänä myös kotikirkossamme. Huomasin nopeasti, että säestämisestä tuli helpompaa, kun lauloi itse samalla. Itse laulaminenkin helpottui koko ajan laulutuntien myötä.

Lukion kolmosella minulle oli iso juttu, kun pääsin koulun joulukirkossa esittämään soolona Adamin ”Oi jouluyö”-kappaleen. Olen jälkikäteen miettinyt, että se saattoi olla hieman liian haastava numero senhetkisille laulutaidoilleni. Sain esityksestä kuitenkin paljon positiivista palautetta ja se kohotti paljon itseluottamustani. Ihmisille esiintyminen tuntui hyvältä.

Intohimon kohteena urut

– Torstaina 5.12.2013 Vaasan lyseon lukiossa vietettiin itsenäisyyspäiväjuhlaa. Juhla pidettiin suuren oppilasmäärän takia poikkeuksellisesti kirkossa. Urkuri Jimi Järvisen soittaessa porilaisten marssia jotain tapahtui sisälläni. Tuolloin tajusin, miten mahtava soitin urut voivatkaan olla. Kotona sanoin äidilleni haluavani joskus saada urkutunteja. Saatoin jopa sanoa haluavani olla joskus urkuri.

Kävin Utahissa Salt Lake Cityssä vuonna 2017, jossa pääsin kokeilemaan siellä olevan konferenssikeskuksen urkuja mormonien tabernaakkelikuoron urkurin Bonnie Goodliffen kanssa. Kokemus oli tulevaisuuteni kannalta mullistava. Koin miltei taivaallista nautintoa soittaessani niitä urkuja.

– Olen ottanut yksityisiä urkutunteja siinä määrin kuin se on ollut mahdollista. Monet kanttorit antaisivat tunteja mieluusti enemmänkin, mutta heidän aikataulunsa ovat aina kiireisiä ja tuntien laskuttaminen on heille vaikeaa. Aloitettuani Novialla urkujen harjoittelemisesta tuli minulle nopeasti ykkösjuttu. Toki laulaminen ja pianonsoitto kiinnostavat edelleen, mutta uruissa on jotain sellaista, joka vetoaa minuun enemmän kuin mikään muu soitin aiemmin.

Koukkaus yliopistossa sekä mielen särkyminen auttoivat löytämään todellisen kutsumuksen

– 20-vuotiaana valmistuin lukiosta ja hain Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan äidinkieltä ja kirjallisuutta. Sain opiskelupaikan, mutta elämänmuutos toiselle paikkakunnalle muuttamisineen tuntui siihen kohtaan liian isolta asialta. Näkövammaisuuteeni vedoten sekä toimintaterapeutin kirjoittaman lausunnon avulla onnistuin lykkäämään opintojeni aloitusta vuodella. Välivuoden asuin vanhemmillani ja yritin valmistautua tulevaan elämänmuutokseen ja opintoihin. Todellisuudessa käytin suurimman osan ajasta pianon musiikkiopistotason päättötutkinnon suorittamiseen. Samanaikaisesti suoritin vielä laulusta perustason päättötutkinnon. Laulututkintoon ei tarvinnut harjoitella läheskään yhtä paljoa kuin pianotutkintoon. Laulaminen tuntui enemmänkin mukavalta lisältä.

Laulututkinto meni hienosti ja pianotutkinnosta sain lopulta arvosanaksi erinomaisen. Vaikka kaikki kappaleet eivät täydellisesti menneetkään, arvosti raati erityisesti esittämääni liediä. Siinä lauloin itseäni säestäen. Tein siis käytännössä yksin kahden muusikon työt.

– Aloitin yliopistolla syksyllä 2018. Asiat alkoivat kuitenkin hyvin nopeasti mennä väärille raiteille. Elämänmuutos oli minulle liian iso. Kaikki turvaverkkoni hävisivät kerralla. Samanaikaisesti minun olisi pitänyt pystyä hoitamaan yksin henkilökohtaisen avustajan työnantajakuviot sekä selvitä vaativista opinnoista. Jos olisin voinut asua vanhemmillani ja käydä koulua sieltä käsin, olisin ehkä voinut selvitä. Nyt muutos oli minulle kuitenkin liian iso ja sairastuin hyvin nopeasti vakavaan masennukseen.

– Tilanteeni meni nopeasti niin pahaksi, että päädyin lopulta yrittämään itsemurhaa hyppäämällä parvekkeelta. Asunnossani oli lasitettu parveke, jonka kaide oli korkea. Minulla oli toinen jalka kaiteen toisella puolella ja toinen jalka lattialla. Jotenkin sain kuitenkin itseni lähtemään pois siitä tilanteesta. Laskin jalkani lattialle ja menin nukkumaan. Tästä itsemurhayrityksestäni ei kukaan saanut tietää sen tapahduttua. Onnistuin esittämään iloista vielä seuraavat kolme viikkoa.

– Kun opiskelin yliopistolla, koin että minulla on velvollisuus suorittaa opinnot, koska olin niihin kerran sitoutunut. Kun sitten seinä jaksamiseni kanssa nousi pystyyn, en yksinkertaisesti nähnyt tilanteesta muuta ulospääsyä kuin itseni tappamisen. Nyt olen ymmärtänyt, että nämä tunteet olivat sairauden aikaansaamia. Itse halusin kuitenkin koko ajan elää.

– Kun menin syyslomalle, en koskaan palannut sieltä takaisin Jyväskylään. Kerroin isovanhemmilleni ja veljelleni todellisista tuntemuksistani ja itsetuhoisista ajatuksistani. Isovanhempani sitten kysyivät, saako tilanteestani puhua vanhemmilleni. Annoin siihen luvan. Itse en olisi heille pystynyt sitä kertomaan. Kun vanhempani saivat tietää, he luonnollisesti järkyttyivät kovasti. Äitini sitten ajoi minut päivystykseen ja sain tilanteeseeni ammattimaista apua. Olin alusta saakka halunnut saada apua tilanteeseeni. Olin hyvin helpottunut, kun sain viimein puhuttua hädästäni ja aloin saada psykoterapiaa sekä muuta ammattiapua.

Olen alusta asti halunnut puhua avoimesti vakavistakin mielenterveysongelmistani. Haluan vähentää niihin liittyvää stigmaa. Toivoisin, että muut vastaavassa tilanteessa olevat uskaltaisivat puhua tuntemuksistaan ennen kuin tilanne menee niin vakavaksi kuin se minun kohdallani meni.

– Muutin takaisin vanhempieni luokse ja jäin opinnoista sairauslomalle. Sairauslomani kesti vuoden. Olin sen aikana paikoitellen niin huonossa kunnossa, että jo valmiiksi lautaselle asetetun ruoka-annoksen lämmittäminen mikrossa vaati valtavia ponnistuksia. Aloin kuitenkin kiinnostua säveltämisestä. Vuoden aikana sävelsin kaksi kappaletta: hengellisen laulun ”Huoneessa Herran” sekä ”Marssi”-nimisen sävellyksen. Nämä kappaleet nuotinsin yhdessä musiikkiopistoni teoriaopettajan kanssa. Sain sävellystyöstä valtavasti voimia ja jaksoin tehdä sitä, vaikka jaksamiseni muuten oli todella huonoa.

– Sairauslomani päätyttyä yritin palata opintojen pariin ja suorittaa niitä etänä. Se sujui takkuisesti. Ajattelin koko ajan, että voisin kyllä opiskella, jos vain musiikin harrastamiselle jäisi riittävästi aikaa.

– Tuolloin keväällä 2019 aloitin pistenuottiopinnot. Olin suorittanut kaikki siihenastiset musiikkiopintoni ilman minkään nuottikirjoituksen osaamista. Olin kyllä alusta saakka tiennyt pistenuottijärjestelmän olemassaolosta ja piano-opettajani yritti opettaa minulle pistenuotteja. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, koska hänellä ei itsellään ollut valmiuksia pistenuottien opettamiseksi. Soitto- ja laulutunneilla opettaja oli aina nauhoittanut minulle ohjelmiston tarvittavine esitysohjeineen. Teoriatunneilla kehittelimme kaikenlaisia omatekoisia tee se itse -viritelmiä, joiden turvin diktaatit sujuivat jotenkin. Pistenuottien opinnot mahdollistuivat, kun Näkövammaisten Kulttuuripalvelu avasi opipistenuotteja.fi -harjoittelusivuston. Samalla tuli mahdolliseksi hakea yksityisoppilaaksi Joose Ojalan vetämälle pistenuottikurssille. Opiskelu maistuikin minulle ja etenin varsin ripeästi. Kiinnostuin myös nuotinkirjoitusohjelmista, koska halusin jatkossa kirjoittaa säveltämieni kappaleiden nuotit itse. Päätin hankkia näkövammaisille muusikoille kehitetyn saavutettavan GoodFeel-ohjelmiston. Sain tätä varten kahdelta taholta apurahaa joka tulikin tarpeeseen. Ohjelmisto maksoi noin 1500 €, josta itseni maksettavaksi jäi apurahan jälkeen vain 300 €.

– Vuoden 2020 syksyllä totesin, että tilanteeni on kestämätön. Olin ollut yliopistolla kirjoilla kaksi vuotta ja saanut kasaan hieman alle 25 opintopistettä. Etäopinnoista ei edelleenkään tullut mitään ja tuli tunne, että tie äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelijana oli kuljettu loppuun. Päätin hakea Kelan kustantamaan Nuotti-valmennukseen. Nimestään huolimatta kyseessä ei ollut mikään musiikkiin yksinomaan keskittyvä kurssi, vaan siellä haettiin ihmisille yleisesti uusia urapolkuja. Tajusin nuottivalmennuksessa varsin nopeasti, että jos oikeasti haluan lähteä opiskelemaan musiikkia, voin todellakin tehdä sen. Tuli sellainen tunne, että olen koko ajan sisimmässäni tiennyt haluavani opiskella musiikkia. Ajattelen kuitenkin, että kääntyminen yliopistolla oli minulle hyödyllinen ja tarpeellinen kokemus. En olisi ilman sitä todennäköisesti löytänyt todellista kutsumustani.

– Päätin hakea Centria-ammattikorkeakouluun musiikkipedagogilinjalle. Pääinstrumentiksi valikoitui laulu. Päätös sinne hakemisesta oli tehtynä minulla jo keväällä 2021. Urutkin potentiaalisena pääinstrumenttina kiinnostivat. Niiden soittamisessa en kuitenkaan kokenut olevani vielä riittävän pitkällä, eikä minulla ollut niistä musiikkiopistotason päättötutkintoakaan suoritettuna. Pianosta minulla oli jo musiikkiopistotason päättötutkinto plakkarissa, joten sillä hakeminen olisi paperilla ollut luontevin vaihtoehto. Piano-opettajani kuitenkin sanoi minulle, että jos olisin halunnut hakea ammattiopintoihin pianistina, minun olisi pitänyt tietää se jo yläasteikäisenä ja aloittaa tavoitteellinen harjoittelu jo silloin. Kyseenalaistin hieman hänen lausuntoaan. Minusta keneltäkään yläasteikäiseltä ei voida olettaa, että hän olisi jo siinä vaiheessa selvillä tulevista ammattihaaveistaan.

– Laulusta minulla ei ollut tehtynä vielä musiikkiopistotason päättötutkintoa. Laulunopettajani sanoi minulle, että ammattikorkeaa varten tämän tutkinnon tulisi olla tehtynä. Siksi päätimmekin, että lykkään hakemista vuodella ja teen tutkinnon loppuun kaikessa rauhassa.

– Centrian pääsykokeista jäi todella hyvä fiilis. Kaikki erityisjärjestelyt sain todella mutkattomasti. Etenkin teoriakoe meni erinomaisesti. Kuulemma kukaan aiempi hakia ei ollut suoriutunut siitä yhtä hyvin kuin minä suoriuduin. Myös haastatteluun ja tietenkin itse laulusuorituksiini olin tyytyväinen. Laulunopettajani piti melko lailla varmana sitä, että tulisin pääsemään sisään.

– Ihmettelin kesällä 2022, miksi koetuloksia ei rupea kuulumaan. Lopulta ne sainkin ja kävin lukemassa, että pääinstrumenttinäytteeni oli hylätty. Tämä tieto oli minulle hirveä shokki. Ihmettelin, mitä koulun päässä oikein sekoillaan. Sain raadissa istuneen laulunopettajan kiinni ja meillä oli onneksi hyvä keskustelu. Hänen selkeä näkemyksensä oli, etten ole vielä laulajana valmis ammattikorkeaopintoihin. Hän suositteli, että olisin käynyt konservatorion puolella suorittamassa perusopinnot ja yrittäisin sen jälkeen uudelleen. Kaikki muut valintakokeen osa-alueet olivat menneet minulta erinomaisesti. Kuitenkin ainoastaan laulunäyte on hakuprosessissa merkityksellinen sisäänpääsyn kannalta. Tätä asiaa en pääsykokeen aikana vielä tiennyt.

Hylkäämisessäni oli minulla paljon sulattelemista, koska olin itse niin varma sisäänpääsystäni ja laulunopettajanikin oli asiasta vakuuttunut. Laulunopettaja kuitenkin kannusti minua eteenpäin. Hän sanoi, että musiikkialan pääsykokeissa vaaditaan paljon kärsivällisyyttä eikä epäonnistumisiin pidä jäädä vellomaan.

Jälkikäteen olen ajatellut, että Centrian hakuprosessi opetti minulle musiikkialalla vaadittavaa nöyryyttä, jota tarvitaan itsevarmuuden ohella. Tein hylkäämisestäni koululle oikaisuvaatimuksenkin, koska en saanut antaa pääsykokeessa omana valttikorttinani pitämääni sivuinstrumenttinäytettä uruilla. Oikaisuvaatimukseeni saamani vastine vahvisti sen jo ennalta kuulemani tiedon, että hylkäämisessäni oli kyse yksinomaan laulutaidostani eikä sivuinstrumenttinäytteellä ollut lopputuloksen kannalta merkitystä.

– Olin aiemmin kuullut pietarsaarelaisesta Yrkeshögskolan Novia-ammattikorkeakoulusta. Sen kirkkomusiikkilinjalla olisi mahdollista suorittaa eräänlainen kanttorin amk-tutkinto. Siellä opiskeltaisiin pianoa, urkuja, laulua ja kuoronjohtoa. Näistä kaikista osa-alueista minulla oli aiempaa kokemusta. Olinhan soittanut urkuja lukioikäisestä ja käynyt myös epäsäännöllisesti yksityisillä urkutunneilla. Johdan seurakunnassamme laulua ja äitini on opettanut minulle kuoronjohtamisen alkeet lyöntikaavoineen. Kuitenkin aiemmin olin ollut siinä käsityksessä, että koulu tarjoaa opetusta ainoastaan ruotsiksi. Ruotsinkielen taitoni ei ole kehuttava. Siksi en pitänyt tätä koulua potentiaalisena vaihtoehtona. Nyt oli kuitenkin tosi kysymyksessä. Olin ilman opiskelupaikkaa eikä minulla ollut mitään realistisia työllistymismahdollisuuksia ilman tutkintoa, työkokemusta ja verkostoja. Lisäksi olin masennuskauteni aikana käyttänyt rahaa hieman huolimattomasti ja ostanut itselleni velaksi tarvitsemani laadukkaat äänentoistojärjestelmät. Velkaani minun olisi tarvinnut alkaa lyhentää kuntoutusrahalla, jota uskoin alkavani saamaan kelasta heti opiskelupaikan varmistuttua.

Soitin siis kouluun. Puhelun aikana minulle selvisi, että koulu tarjoaa opetusta myös suomen kielellä. Heidän mielestään olisin soveltuva hakija kirkkomusiikin opintoihin. Puhelun jälkeen tiesin, että tulen hakemaan Noviaan. Täydennyshaku mahdollisti minulle hakemisen varsinaisen hakuajan päätyttyä. Hakuprosessi hoidettiin täydennyshausta johtuen teoriakoetta lukuunottamatta videoilla. Annoin näytteet pianosta, laulusta ja uruista. Tieto opiskelupaikasta tuli nopeasti. Kyseessä oli niin sanottu monimuoto-opiskelu, eli suorittaisin suurimman osan opinnoista etänä kotikaupungistani Vaasasta.

Laitoin heti opiskelupaikan varmistuttua hakemuksen Kelaan kuntoutusrahaa ja kuntoutuspäätöstä varten. Tarvitsin opintoja varten uuden pistenäytön, jonne voisin ladata tekstimuotoisia pistenuottitiedostoja soittotunteja varten. Hakemus tuli kuitenkin takaisin hylättynä. Perusteluissa sanottiin, että minulla aiemmin todettu kuulonalenema sekä diagnosoidut mielenterveysongelmani osoittavat, ettei minulla ole realistisia työllistymismahdollisuuksia näissä opinnoissa. Tämä siis siitä huolimatta, että taustastani tietoinen koulun asiantuntijaraati oli minut näihin opintoihin hyväksynyt. Otin välittömästi yhteyttä julkisen puolen korvalääkäriin ja psykiatriin. Molemmat totesivat, etteivät voi lähteä kiistämään aiempia diagnoosejani. Sitä minä en toki halunnutkaan. Olisin vain toivonut heidän kirjoittavan lausunnon, jossa he toteavat, etteivät kuulonalenema- ja mielenterveysdiagnoosini olisi este opinnoista suoriutumiselleni. Tästä he kuitenkin kieltäytyivät. Minulle jäi ainoaksi vaihtoehdoksi kaivaa olematonta kuvettani ja hakea lausunnot yksityisiltä lääkäreiltä. Nämä onneksi Kelalle kelpasivat ja hakemani kuntoutuspäätös myönnettiin minulle lopulta sellaisena kuin sitä toivoinkin.

Urkujen ammattimainen harjoittelu – pullonkaula sokealle soittajalle

– Saan koulun puolesta nyt säännöllisiä urkutunteja. Harjoittelemisesta on kuitenkin tullut iso ongelma. Minulla ei ole säännöllistä harjoittelutilaa eikä koulu sellaista järjestä. Kaikki muut Novialla kirkkomusiikkia opiskelevat ovat kanttorin viransijaisia ja suorittavat opintoja päivätyönsä ohella. He voivat harjoitella työpaikallaan. Itse joudun sopimaan jokaisen harjoittelusession erikseen eri kirkoissa työskentelevien kanttoreiden kanssa. Tämä on ajankäytöllisesti todella stressaavaa. Lisäksi sokeuteni takia uudessa harjoittelutilassa liikkumaan opetteleminen vie aikaa. Myös soittimeen tutustuminen on sokeana hitaampaa.

– Käytössäni on tällä hetkellä digitaaliset urut, jotka ovat minulla vuokralla. Tämä instrumentti ei kuitenkaan ole riittävän laadukas ammattimaista harjoittelua varten. Tavoitteenani on saada käyttööni urut kotimaiselta virtuaaliurkuvalmistaja Toccatalta. Tämä instrumentti mallintaa digitaalisesti monia tunnettuja urkumalleja. Voin ohjelmoida tähän soittimeen haluamani urut rekisteröintejä myöten ja harjoitella kotonani ikään kuin aidolla soittimella ennen konserttipaikalle menoa.

– Toccata-urkujen hinta on noin 10000 €. Viljo ja Maire Vuorion säätiö myönsi minulle 3000 € suuruisen apurahan tätä varten. Puuttuvaa 7000 € yritän saada kasaan mesenaatti.me -sivustolle perustamani joukkorahoituskampanjan avulla. Kampanjasivulla on myytävänä erilaisia vastikkeita kuten urkusävellyksiä, luentoja ja urkukonsertteja. Näitä voi sivulta ostaa ja rahat menevät pientä sivuston ylläpitäjälle menevää provisiota lukuun ottamatta urkujen hankintaan. Kampanjaan voi käydä tutustumassa täällä:

https://mesenaatti.me/3033/urut-kirkkomusiikin-opintoihin-tuleviin-urkuopintoihini-seka-saveltamiseen/

Toiveissa ura monipuolisena muusikkona

– Novia-opintojeni ainut huono puoli on se, että opiskelu on yksinäistä. Opinnot tehdään pitkälti etänä ja muita opiskelijoita tapaan ainoastaan yksittäisillä kursseilla. Pääsin onneksi jokin aika sitten mukaan kamarimusiikkiyhtyeeseen, jossa on myös muita opiskelijoita. Toivoisin kuitenkin saavani tulevaisuudessa enemmän verkostoja ja sitä kautta myös työtilaisuuksia ja samanhenkisiä ystäviä.

– Vaikka opiskelenkin nyt kirkkomusiikkia, en haaveile kanttorin urasta. Kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon, josta käytetään myös nimitystä mormonikirkko. Tästä syystä en edes voisi saada kanttorin virkaa luterilaisesta seurakunnasta. Se ei kuitenkaan minua haittaa. Haaveilen siitä, että saisin tehdä työtä monipuolisesti musiikin parissa. Urkujen soittaminen ja niiden soitonopetus on tällä hetkellä lähinnä sydäntäni. Haaveilen myös pistenuottien ja musiikin teoria-aineiden opettamisesta toisille näkövammaisille. Sitä työtä en kuitenkaan haluaisi tehdä päätoimisesti. Tavoitteenani on Noviasta vuonna 2026 valmistuttuani hakeutua Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan kirkkomusiikkia. Toisena vaihtoehtona voisin hakea ammattikorkeakouluun opiskelemaan urkujensoiton opettajaksi.

Sisällön jakaminen: