Elokuvat

Kaikki keijut eivät ole kuten Helinä

Perjantaina 5.8. sai ensi-iltansa lastenelokuva Sihja-kapinaa ilmassa. Siinä on ainutlaatuisia hahmoja, visuaalisuutta, fantasiaa ja toden tuntua.

Teksti: Pilvi Meriläinen

Sihja - kapinaa ilmassa -elokuvan julisteessa kaksi lasta lentää korkealla.

Elokuvan juliste. Kaikki kuvat Vilja Harala, Tuffi Films.

Marja Pyykkö oli jo pitkään halunnut ohjata lastenelokuvan. Ennen Sihja – kapinaa ilmassa -elokuvaa (Suomi 2021) hänen kohdalleen ei ollut osunut riittävän kunnianhimoista ja ajassa kiinni olevaa lastenelokuvahanketta, joka olisi niin omavaloisen ihana, että hän uskaltautuisi kyytiin. Kun hän muutama vuosi sitten alkoi käydä lastensa kanssa elokuvissa, hän mietti usein lastenelokuvien maailmaa. Miksi ne olivat sellaisia kuin olivat? Miksi elokuvat eivät sijoittuneet enemmän tähän päivään? Hän toivoi että niissä olisi hurjuutta, syvyyttä ja tunteita, jotka tuntuisivat todelta.
-Tämä pohdinta osui juuri oikeaan aikaan, sillä sain tuotantoyhtiö Tuffi Filmsiltä tavataanko-kutsun. Tuotantoyhtiö tarjosi minulle luettavaksi Sihja – kapinaa ilmassa -elokuvan alkuperäiskäsikirjoituksen, jonka ovat kirjoittaneet Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi. Muitakin käsikirjoituksia oli, mutta se oli minulle mielenkiintoisin, koska käsikirjoitus oli originaali ja sain vapaat kädet. Se kiehtoi. En ollut sidoksissa jo valmiinaoleviin hahmoihin ja tarinaan, kuten kirjasarjoihin perustuvien elokuvien kohdalla on, Marja Pyykkö kertoo.
-Olin aina toivonut että olisi ihanaa kun lastenelokuvissa olisi teemoja karaktäärien lisäksi. Kirsikka Saaren ja Jenni Toivoniemen kirjoittamassa elokuvassa niitä oli: muun muassa erilaisuusteema. Pidin paljon myös järjestys-kaaos -elementistä, joka oli mielestäni visuaalinen ja rytmikäs, ja luonnonsuojeluteemasta joka on ajankohtainen. Oli myös huumoria, toimintaa ja tunnetta.
Pyykölle Sihja – kapinaa ilmassa oli ihana haaste, vaikka se oli hänen neljäs pitkä elokuvansa ohjaajana, se on hänen ensimmäinen lastenelokuvansa, jossa on paljon fantasiaelementtejä. Hänen ensimmäinen ohjauksensa, jossa on lapsia päärooleissa.

Elina Patrakka ja Justus Hentula näyttelevät Sihjan pääosia.

Sihja elokuva. Elina Patrakka ja Justus Hentula. Syyskuu 2019. Tampere.

Miksi kaupungin kaduilta löytyy kuolleita lintuja?

Yksinäinen kaupunkilaispoika Alfred (Justus Hentula) ystävystyy takkutukkaisen keijun Sihja Pönttöhiitisen (Elina Patrakka) kanssa. Sihja ihmettelee ihmisten tapoja eikä piittaa heidän säännöistään. Hän osaa lentää ja kommunikoida eläinten kanssa, ja hänellä on myös muita voimia. Alfredin vanhemmat Riia (Elena Leeve) ja Eerik (Elmer Bäck) iloitsevat että pojalla on ystävä. Kaupungin lannoitetehtaan uudesta lannoitteesta toivotaan tehtaan pelastusta. Lannoitteella on kuitenkin arvaamattomia vaikutuksia. Sihja ja Alfred tempautuvat seikkailuun selvittämään miksi kaupungin kaduilta löytyy kuolleita lintuja.

Sihjan äitiä näyttelee Elena Leeve, kuvassa keltaisia kukkia käsissään.

Elina Patrakka and Elena Leeve. October 2019. Helsinki.

Elokuva kuvattiin vuonna 2019 Tampereella ja lähiseudulla

-Tampereelta löytyi monenlaisia hyviä paikkoja, kuten Hervanta, talo Pyynikillä ja metsiä ja lampia vähän kauempaa. Puhuimme paljon siitä mitä Sihjan keijuus on ja mistä se kumpuaa. Olen ollut paljon rannikolla. Ajattelin, että Sihja ei ole siellä, meren rannalla rantalepikossa vaan virtaavan veden äärellä ja metsissä. Tampere ja lähiseutu oli täydellinen kuvauspaikka monin tavoin.

Ohjaaja Marja Pyykkö elokuvan kuvauksissa.

Sihja elokuvan kuvauksissa. Ohjaaja Marja Pyykkö. Syyskuu 2019. Tampere.

”Sihja ja Alfred viihtyvät hyvin yhdessä”

Alfredin ja Sihjan hahmot ja heidän epätodennäköinen ystävyytensä kiehtoivat Marja Pyykköä.
-Tämä outo ja hassukin ystävyys ihmispojan ja keijutytön kanssa kasvaa elokuvan edetessä ja saa katsojan miettimään mitä rohkeus, elämän monimuotoisuus ja toisten hyväksyminen tarkoittavat. Elämme aikaa, jolloin on tärkeää antaa lapsille erilaisia roolimalleja.
-Sihja Pönttöhiitinen on kaaosta aiheuttava sotkuinen keiju. Hän tekee ensin ja miettii vasta sitten. Vaikka Sihja on erilainen, hän on silti rakastettava, Elina Patrakka, 12, kertoo.
Elina Patrakka ja Justus Hentula,14, saivat roolit koekuvausten kautta. Patrakka on aiemmin näytellyt elokuvissa ja sarjoissa. Kuten roolihahmolleen Sihjalle, myös hänelle luonto on tärkeä ja hän on paljon luonnossa.
-Alfred on kiltti ja rauhallinen. Pitää eläimistä ja luonnosta. Hän on utelias ja kiinnostuu asioista, viihtyy omissa oloissaan, Hentula kertoo.
-Sihja ja Alfred sopivat hyvin yhteen vaikka ovat erilaisia. He tulevat hyvin toimeen, vaikka erimielisyyksiä tulee. Heidän vastakohtaisuutensa aiheuttaa niitä, mutta siksi he viihtyvät hyvin yhdessä. Se on heille myös uutta, Patrakka ja Hentula sanovat.
Marja Pyykkö ihailee Alfredia ja Sihjaa.
-Ihailen Alfredin lempeyttä ja kiltteyttä, hänen innostuneisuuttaan ja suvaitsevaa luonnettaan. Kiltteys itsessään ei ole huono asia, mutta pitää myös puolustaa itseään ja vetää omat rajat. Minusta kiltteys on aliarvostettu ominaisuus. Sihja on itsepäinen, sukkela suustaan, eikä aina tiedä milloin olla hiljaa. Hän on voimakas mutta haavoittuvainen, fyysisesti kykenevä mutta kömpelö, ja ennen kaikkea itsevarma keijutyttö, joka haluaa olla rakastettu – kaikki luonteenpiirteitä, joihin on helppo samastua. Yhdessä he luovat humoristisia tilanteita, konflikteja, jännitystä ja draamaa. Ohjaajana heidän yhteinen kasvunsa oli elokuvan painopiste, jonka varaan luoda sen maailma.

Fantasia todeksi

Elokuvan kuvaaminen oli Pyykölle ihanaa, hauskaa, opettavaa ja vaativaa.
-Halusin että fantasia tuntuisi todelta. Teimme töitä sen eteen että niin olisi. En ollut aiemmin tehnyt elokuvaa, jossa on näin paljon efektejä, vaikka olen työskennellyt greenscreen-studiossa. Mieleeni on jäänyt se, kuinka vaativan prosessin teimme Elinan ja Justuksen kanssa. Olimme Hollannissa treenaamassa hollantilaisen stunt-tiimin kanssa muun muassa korkealta pudottautumista, polkupyörällä ajoa, yhdessä lentämistä ja sitä miten Sihja pudottaa Alfredin. Elina ja Justus tekivät itse stunttinsa. Meillä oli kovat tavoitteet ja hyvä niin.
Elina Patrakan ja Justus Hentulan mielestä kuvaukset sujuivat hyvin.
-Oli mahtavaa! Koko työryhmä oli superhyvä. Näytteleminen oli helppoa. Kun muut näyttelijät olivat hyviä, se auttoi minua näyttelemisessä.
-Tuntui että teimme kaiken oikeasti. Siitä jäi hyvä fiilis. Työryhmän kanssa syntyi vahva yhteenkuuluvuuden tunne.
-Onnistuimme mielestämme tosi hyvin.
Patrakka sai roolistaan Nordic Star-palkinnon Malmössä kansainvälisellä lasten ja nuorten Buff-elokuvafestivaalilla maaliskuussa viime vuonna. Palkinnolla haluaan antaa huomioita nuorten näyttelijöiden suorituksille. Tänä kesänä hän kuvasi uutta Susikoira Roi -elokuvaa.
Sihjan jälkeen Hentula näytteli Pohjolan laki-sarjassa (2020).
-Rooleja saa tarjota, hän sanoo.

Cool söpöstelyn sijaan

-Sihja – kapinaa ilmassa on hauska, koskettava ja monitahoinen ja sopii koko perheelle, eikä ole mikään tyypillinen lastenelokuva, ohjaaja ja pääosanesittäjät summaavat.
-Kevyt kuin höyhen, hauska ja täynnä teräviä rytmisiä käännöksiä, kuin top-listoilla ensimmäisenä keikkuva pop-laulu, Marja Pyykkö kuvailee.
Hänen mukaansa visuaalinen maailma on korotettu, mutta nojaa realismiin ja on jopa rosoinen. Tämä tekee elokuvasta visuaalisesti enemmän ”aikuismaisen”, mikä laajentaa katsojakuntaa. Tämä on ollut lastenelokuvissa harvinaista. Fantasiaelementtien yhdistäminen karkeaan visuaaliseen maailmaan tekee elokuvasta coolin söpöstelyn sijaan. Onhan Sihja-keijukin lähempänä peikon ja lepakon viehkeää yhdistelmää kuin keijupölyistä Helinää.

Näyttelijä Pirjo Lonka.

Pirjo Lonka. September 2019. Tampere.

Tarina kantaa

Marja Pyykkö katsoo elokuvaansa rakkaudella ja ylpeydellä. Sen tekeminen oli antoisaa ja mieleenpainuvaa ja hän sai tehdä sitä mitä rakastaa: oppia uutta ja tähdätä korkealle.
-Olen aina toivonut että voisin tehdä eri genrejä ja sukeltaa uuteen. Ennen tätä elokuvaa tein paljon crimea, josta opin asioita, joita hyödynsin tähän elokuvaan.
Hänen luottamuksensa siihen että elokuvan tarina kantaa on vahvistunut. Käsikirjoituksen merkitys ja tärkeys ovat korostuneet entisestään.
-Käsikirjoittajat Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi tekivät upeaa työtä ja luottivat sen minun käsiini – yhteistyötä tehden. Teen aina yhteistyötä käsikirjoittajien kanssa, sillä se hyödyttää elokuvaa. Yhteistyö Elinan ja Justuksen kanssa on ollut koko prosessin yksi hyvin tärkeä elementti. Uskon aina yhteistyöhön elokuvan teon kaikissa osa-alueissa, en despoottimaiseen ohjaukseen.

Lisää alkuperäiskäsikirjoituksiin perustuvia lastenelokuvia

Kotimaisella lastenelokuvalla menee Marja Pyykön mielestä hyvin. Taso on kova ja niitä katsotaan. Variaatioita on. Mutta parannettavaa on.
-Tuntuu, että melkein jokainen tuotantoyhtiö pohtii lastenelokuvien tekemistä, sillä niille on tilausta; niitä odotetaan ja katsotaan. Peräänkuulutan sitä, että kirjoista tuttuihin hahmoihin perustuvien lastenelokuvien rinnalle pitäisi tehdä myös alkuperäiskäsikirjoituksiin perustuvia elokuvia. Kotimaiset lastenelokuvat tarvitsevat myös lisää arvostusta.
-Käsikirjoittajat toivovat että elokuvasäätiö myöntäisi enemmän tukea alkuperäiskäsikirjoituksille.

Sihja – kapinaa ilmassa ensi-ilta elokuvateattereissa 5.8.2022

———————————————————–

Tunturin tarinan julisteessa on pöllönpää, jonka läpi heijastuu auringonvalo vaivaiskoivujen seasta tunturin laelta.

 

LUONTOTRILOGIAN LOPPUHUIPENNUS

 

Tunturin tarina (Suomi 2020)  vie katsojat läpi Lapin erämaiden, aina Pohjoiselle jäämerelle asti. Elokuvassa eläimet ovat näkyvässä roolissa. Se kertoo eläimiin liittyvistä tarinoista ja uskomuksista, mutta myös ihmisen suhteesta luontoon ja eläimiin. 

Teksti: Pilvi Meriläinen

Tunturin tarina on myyttinen kertomus, jonka tarina alkaa miljardien vuosien takaa, aikakaudelta jolloin Maan ensimmäiset vuoret syntyivät. Taustakertomus perustuu Antti Tuurin ajatukseen tuntureista nukkuvina jättiläisinä.
Marko Röhr on käsikirjoittanut elokuvan Antti Tuurin kanssa ja Röhr on myös ohjannut sen. Trilogian aiemmat teokset Metsän tarina (Suomi 2012) ja Järven tarina (Suomi 2015) ovat olleet menestyksiä. Järven tarina on kaikkien aikojen katsotuin kotimainen dokumenttielokuva lähes
200 000 katsojalla. Tunturin tarina on MRP Matila Röhr Productionsin luontoelokuvatrilogian vaativin projekti.

Aurinko nousee tunturin takaa, edessä toisen tunturin kylkeä.

Kuva: Kristiina Johansson, MRP Matila Röhr Productions. Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Universaali tarina

-Tämä on ollut pitkä tie. Kun Järven tarina oli valmistumassa, tulin yhä vakuuttuneemmaksi siitä että alkuperäinen ajatukseni elokuvatrilogiasta täytyy viedä loppuun asti. Jo pitkään olin pohtinut, että Lapin tunturit ja niitä ympäröivät Euroopan suurimmat erämaat, jossa on vielä todellista luontoa, on saatava trilogian viimeisen elokuvan pääosaan. Tiesin, että se olisi yksi suurimpia haasteita, johon minä ja kuvausryhmämme olemme 30 vuotta kestäneen vedenalais- ja luontoelokuvatuotantomme aikana tarttuneet, Marko Röhr kertoo.
-Päätös tiesi jälleen useita vuosia kestäviä kuvauksia eri vuodenaikoina, viikkojen retkiä tuntureilla lumen ja viiman armoilla, kovassa pakkasessa, miettien toimiiko kalusto. Pitkiä vaelluksia erämaahan, välillä kalustot selässä ja talvella ahkiossa. Mutta samalla tämä oli jälleen mahdollisuus kertoa jotain uutta Suomen ja Pohjolan ainutlaatuisesta luonnosta ja tuoda yleisön nähtäväksi sitä. Samalla se antaisi mahdollisuuden kertoa tarinan siitä, miten ihminen on luonnon äärettömyyttä tulkinnut ja millaisia myyttejä luonnon ihmeelliset tapahtumat ovat jättäneet ihmiskunnan yhteiseen muistiin. Nuo tarinat ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle ja muovautuneet eri puolilla maailmaa hieman erilaisiksi, mutta sisältö on samanlainen monissa kulttuureissa.
Röhr ihastui heti elokuvan valmistelujen alussa Antti Tuurin tarinaan tuntureista nukkuvina jättiläisinä. Lähes kolme miljardia vuotta sitten syntyneiden vuorien täytyy olla aivan erityisiä, viisaita vanhuksia. On maaginen ajatus, että ne ovat aikoinaan syntyneet maapallon eteläisellä puoliskolla ja vaeltaneet vuosimiljardien aikana Pohjolaan. Kun sitä vertaa ihmisten matkaan ja aikaan, jonka vietämme maailmassa, tulee väistämättä mieleen, miten merkityksellistä on, että juuri me voimme nyt kulkea näillä tuntureilla ja ihailla niiden kauneutta.
-Kun teimme Antin kanssa käsikirjoitusta, työnjakomme oli samanlainen kuin ennenkin. Minä kirjoitin käytännön asioita ja näkemyksiä jotka liittyivät projektin läpiviemiseen ja Antti keskittyi tarinaan, nukkuvien jättiläisten myyttiin, joka on ihmiskunnan yksi vanhimpia yhteisiä myyttejä. Se valikoitui elokuvan kantavaksi teemaksi.
-Tämän elokuvan valmisteleminen vaati minulta uuden suhteen luomista Lapin luontoon ja tuntureihin. Valmistelumatkat kaamoksen aikana ja ydintalvella tuntureille toivat mieleen ensimmäiset hiihtoretkeni tuntureille viisivuotiaana. Muistin sen merkillisen lumovoiman, jonka Lappi ja tunturit synnyttivät minussa. Tunsin uudelleen sen ihmeellisen tunnelman, kun lapsena hiihtoretkellä näkemäni tykkylumet ja taivaan merkilliset valot alkoivat elää ja kertoa mielessäni tarinoita.

Kevään ensimmäiset valkokeltaiset jääleinikin kukat ovat noussee lumen alta tunturin kupeeseen.

Kuva: Kristiina Johansson, MRP Matila Röhr Productions. 

Maalla, merellä, ilmassa, veden alla ja maan sisällä

Tunturin tarinaa tehdessä Marko Röhristä tuntui hyvältä nähdä jälleen lumen eri muodot, saada seurata vuodenaikojen nopeaa vaihtumista tuntureilla, valon lisääntymistä keväällä ja lyhyen kesän kiivautta yöttöminä öinä. Syksyn väriloisto aina yllättää ja ensilumen puhtaus huumaa. Tästä kaikesta on etuoikeus saada kertoa, näyttää katsojille maailma joka vielä on olemassa; luonto jossa ihmiset jäljet ovat vielä pienet.
-Nostimme riman korkealle. Suurin haaste lankesi kuvaaja Teemu Liakan harteille: kaiken tarvitsemamme materiaalin kuvaaminen. Se onnistui kuvaustekniikoita yhdistelemällä. Yhdessä pohdimme mitä kuvaamme. Halusimme että myös pienet eläimet kuten hiiret ja myyrät ovat ainutlaatuisen näkyvässä roolissa. Kun Teemu sai kuvausten edetessä ideoita, kehittelimme niiden ympärille, palasimme niihin ja kuvasimme uudestaan ja uudestaan. Kuvaajan näkemys on tärkeää ja siihen perustuu paljon; kun hän poimii jonkin yksittäisen tapahtuman jota täydennetään.
-Mutta tunturien suuruus ja erämaiden laajuus asetti meille rajojakin. Aikaa kuvaamiseen oli vain vajaat kolme vuodenkiertoa. Oli selvää, että siinä ajassa voimme kattaa vain osan tuosta valtavasta alueesta. Kuvattavaa suunnitelmassamme oli maalla, merellä, ilmassa ja veden alla. Kaikkina vuodenaikoina. Tuntuu uskomattomalta, että joku ottaa tällaisen haasteen vastaan ja vie tinkimättömästi läpi kunnianhimoisimmatkin tavoitteet, äärimmäisissä olosuhteissa. Ilman Teemu Liakan taitoa ja asennetta ei tällaisia elokuvia voisi tehdä.
-Olen aina unelmoinut pienten eläinten maailmaan menemisestä. Lapsena minulla oli hiiri mielikuvitusystävänä. Mietin millaista olisi olla hiiri. Luulen että monet muutkin lapset, aikuisetkin, ovat miettineet sitä. Hiiren lisäksi mieleeni on jäänyt myös tykkylumet ja varjojen leikki niissä jonka onnistuimme kuvaamaan. Elokuvantekijänä koko kokonaisuus.
Marko Röhr kiittää myös tuottaja Hanna Kauppia, joka piti pyörät pyörimässä aikataulussa ja siitä, että he saivat mahdollisuuden lähes toivomaansa kuvaamiseen. Röhrin mukaan on oma taitonsa osata tuottaa elokuva, jossa kuvattavien kohtausten aikataulut pitää suunnitella usean vuoden ajalle, jossa tapahtumat eivät ole ennalta-arvattavia ja jossa tilanteet vaihtuvat nopeasti ja sattumanvaraisesti.

Valkoinen kärppä kurkistaa kivenkolosta hankien keskeltä.

Kuva: Marko Jutila, MRP Matila Röhr Productions. 

Myös jälkituotanto poikkeaa tavallisuudesta

-Myös jälkituotanto on ollut tavallisuudesta poikkeavaa. Leikkaaja Ben Mercer kiinnitettiin projektiin lähes kaksi vuotta ennen elokuvan valmistumista. Hänelle on tasaisena virtana, etenkin viimeisen vuoden ajan, kulkenut valtava määrä kuvattua materiaalia. Näistä sadoista tunneista hän on rakentanut kohtauksia ja kokonaisuutta. Monet asiat ovat matkalla vaihtuneet; onnistuneet kuvaukset jostain odottamattomasta ovat avanneet uusia tarinoita ja samalla monet suunnitellut asiat eivät olekaan tapahtuneet. Leikkaus on ollut pitkä jatkumo, jonka aikana elokuva on löytänyt muotonsa.
-Samalla tavalla jo muutama vuosi ennen elokuvan valmistumista ovat säveltäjä Panu Aaltio ja äänisuunnittelija Juha Hakanen rakentaneet omaa osuuttaan. Panu on tehnyt sävellyksiä käsikirjoituksen luonnosten pohjalta ja saanut matkan varrella materiaalia nähtäväkseen. Juha on kerännyt ääniä, tunnelmia ja ideoita myyttisen kertomuksen äänimaisemaksi myös jo muutaman vuoden ajan. Mukaan saadun Tuuletar-yhtyeen laulu ja laulajien äänimaisemaan tekemät myyttiset äänet ovat tuoneet elokuvaan vielä uuden tason.

Vahva luontokokemus

Marko Röhrin mielessä Tunturin tarina muovautui jo alusta asti allegoriaksi ihmisen matkasta. Tuntureiden synty ensimmäisiksi vuorenhuipuiksi miljardeja vuosia sitten ja vaellus mannerlaattojen matkassa maapallon eteläisistä osista kauas Pohjolaan tuntui mystiseltä. Niiden muoto tänä päivänä tuo mieleen nöyränä matkaa taivaltaneen kulkijan uneen kumartuneen selän. Lapin kauneus ja vuodenaikojen tapahtumat luonnossa tuntuvat hänestä usein unenomaisilta kokemuksilta.
-Tunturin tarina on lisännyt kunnioitustani ja nöyryyttäni luontoa kohtaan. Suhteeni siihen on syventynyt. Ja olen oppinut paljon uutta. Suuntaudun luontoon nyt vielä enemmän. Sen lumo ei koskaan katoa.
-Toivon, että tämä elokuva antaa katsojille vahvan tunnekokemuksen luonnosta. Myös hengähdystaukoa ja iloa tänä korona-aikana.
Tunturin tarina on luontotrilogian loppuhuipennus. Jatkoa ei ole tulossa. Röhr toivoo että luontoelokuvia tehdään, sillä paljon on vielä kerrottavaa. Seuraavaksi hän palaa fiktioelokuvien pariin.

Ensi-ilta elokuvateattereissa 3.12.2021

Tuotanto: MRP Matila Röhr Productions Oy

Ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja Marko Röhr

Ohjaaja Marko Röhr karvalakki päässään tunturissa.

Kuva: MRP Matila Röhr Productions. 

Marko Röhr on tuotantoyhtiö MRP Matila Röhr Productions Oy:n perustaja ja omistaja yhdessä tuottaja Ilkka Matilan kanssa. Useat yhtiön tuotannot ovat kotimaisen elokuvan merkkipaaluja ja yleisö- ja arvostelumenestyksiä. MRP Matila Röhr Productions Oy on verkostoitunut tiiviisti eurooppalaisen tuotantokentän merkittävimpien toimijoiden kanssa ja on haluttu yhteistyökumppani Pohjoismaissa ja Euroopassa.
Marko Röhr on tuottanut monia menestyselokuvia kuten Rukajärven tie (Suomi 1999), Metsän tarina (Suomi 2012) ja Järven tarina (Suomi 2015). Hän on ohjannut useita vedenalais- ja luontoelokuvia, mm. Vedenalainen Islanti (Suomi 1997) palkittiin 13 kansainvälisellä palkinnolla.
Kaiken kaikkiaan Marko Röhr on tuottanut yli 60 elokuva-, dokumentti- ja tv-sarjatuotantoa vuosina 1987-2020. Elokuva-alan järjestöt valitsivat hänet vuoden elokuvatuottajaksi vuonna 2016.

————————————————————–

Sorjosen elokuvan julisteessa Ville Virtanen

Uusin Sorjonen: Muraalimurhat-elokuva

Teksti: Pilvi Meriläinen

Sorjonen-menestyssarjaan perustuvan elokuvan pääosissa nähdään Ville Virtanen, Anu Sinisalo ja Sampo Sarkola. Sen on ohjannut Juuso Syrjä.

Rikostutkija Kari Sorjonen (Ville Virtanen) joutuu kohtaamaan uransa vaikeimman rikostapauksen juuri silloin, kun hän painii omien demoniensa kanssa. Pasilan juna-aseman betoniseinästä löytyy verellä maalattu muraali, joka esittää Suomen tunnetuinta sarjamurhaajaa Lasse Maasaloa (Sampo Sarkola). Kuvan viereen on kirjoitettu teksti ”Tehdään maailmasta parempi paikka.” Samanaikaisesti sosiaalisessa mediassa leviää kylmäävä kysely, jossa some-kansa on äänestänyt henkilöistä, joita ilman maailma olisi parempi paikka. Kun näitä kiistanalaisia henkilöitä alkaa kadota ja ensimmäinen ruumis löytyy, on selvää, että joku on ottanut oikeuden omiin käsiinsä. Kuka on tämä Tuomariksi itsensä nimennyt henkilö, miten katoamiset liittyvät toisiinsa ja miten elinkautista istuva Maasalo liittyy tapaukseen? Sorjonen saa huomata, että jotkut tapaukset pääsevät syvälle ihon alle.
Sorjonen: Muraalimurhat-elokuvan (Suomi 2021) on käsikirjoittanut Sorjonen-konseptin luoja Miikko Oikkonen sekä Antti Pesonen.

Kari Sorjonen ja elokuvan roisto Lasse Maasalo keskustelevat.

Kari Sorjonen (Ville Virtanen) ja elokuvan roisto Lasse Maasalo(Sampo Sarkola) keskustelevat. Kuvat Kimmo Korhonen / Fisher King. Kuvat suurenevat hiirellä klikkaamalla.

Lena Jaakkola (Anu Sinisalo) osoittaa laiturilla seisovaa Kari Sorjosta (Ville Virtanen) pistoolilla.

Lena Jaakkola (Anu Sinisalo) osoittelee Ville Virtasta pistoolilla.

Ihanteellinen tilanne

-Kun kesällä 2015 menin ensimmäisen kerran tv-sarja Sorjosen (Yle TV1 2016-2020) kuvauspaikalle, en olisi arvannut minne Sorjonen meidät kuljettaisi. Sarjan kolmella kaudella saimme faneja ympäri maailmaa muun muassa Brasiliasta, Argentiinasta, Intiasta ja Yhdysvalloista, mutta erityisesti Suomesta, jossa katsojat ottivat Sorjosen omakseen. Neljättä kautta kyseltiin jatkuvasti ja moni oli huolissaan, kuka rikokset nyt ratkaisisi. Tajusimme, että meidän täytyy lunastaa nämä odotukset ja tehdä se isosti. Oli aika siirtää Sorjonen Lappeenrannasta valkokankaalle, ohjaaja Juuso Syrjä kertoo.
Syrjä on ainoana ohjaajana mukana sarjan kaikilla kolmella tuotantokaudella ja hän toimi kolmannen kauden pääohjaajana. Hän oli syvällä Sorjosen maailmassa.
-Sorjosesta on muodostunut meille perhe, joka on hioutunut huippuunsa. Meillä on pitkä historia myös monen roolihahmon kanssa, mutta tiesimme, että historia on meille elokuvaa tehtäessä mahdollisuus, ei painolasti. Tiesimme millaisia roolihahmot ovat, miten he reagoivat tilanteisiin ja käyttäytyvät. Se oli ihanteellinen tilanne. Tämä kaikki mahdollisti meille erityisen rehellisen ja aidon tavan työkennellä. Elokuvassa saisimme tilaisuuden päästä yhä syvemmälle roolihahmoihin ja tapahtumiin.
-Keväällä 2020 meillä oli huikea käsikirjoitus, johon sukelsimme. Tämän elokuvan voimavara ovat hienosti kirjoitetut, vahvat ja huikeasti näytellyt hahmot: erityisesti huippututkija Kari Sorjonen, entinen FSB-agentti Lena Jaakkola ja sarjamurhaaja Lasse Maasalo, joiden harteilla elokuva lepää. Olen ohjaajana kiitollinen näyttelijöille heidän rohkeudestaan, rehellisyydestään, avoimuudestaan sekä tarkasta työskentelystään.
Analysoidessaan käsikirjoitusta Syrjä tarttui sanaan trauma. Hän oli juuri lukenut Harri Virtasen kirjan Trauma ja rakkaus (SKS Kirjat 2019) ja ymmärsi, että käsikirjoituksessa käsiteltiin juuri samoja asioita. Rikosten ja pahojen tekojen motiivit ovat aina henkilökohtaisia. Tekojen taustalla on elettyä elämää ja usein jokin vanha teko tai trauma voi olla laukaiseva tekijä. Trauma on osa elämää ja eläminen ilman trauman kohtaamista on harvinaista. Traumat kuuluvat elämän ennakoimattomuuteen ja haurauteen. Kyse on siitä, miten niitä asioita käsitellään.
-Myös tämän elokuvan henkilöillä on traumoja, Syrjä toteaa.
-Tutkiessamme pahuutta tarkastelimme myös psykoanalyytikko C.G.Jungin näkemystä, jossa ihmisen mieli jakautuu tietoiseen ja tiedostamattomaan osaan. Jungin nimeämään Varjoon eli tiedostamattomaan osaan on sysätty uhkaavia ja pelottavia asioita. Elokuvassa katsotaan syvälle Varjoon, jotta voidaan saada aikaan hyviä tekoja. Sillä ajatuksella, että kun katsoo tarpeeksi kauan synkkyyteen, alkaa huomata että sieltä katsotaan takaisin.
Elokuva kuvattiin vuosi sitten, ja korona aiheutti haasteita.
-Kaikkiin paikkoihin ei koronan takia päässyt kuvaamaan ja kokoontumisrajoitusten takia piti kuvata ihmiset erikseen. Kokoontumisrajoitusten takia myös kuvauspaikkoja lähti alta, koska meitä ei uskallettu päästää paikkoihin.

Elokuva itsensä kohtaamisesta ja toivosta

-Tämä ei kuitenkaan kerro pahuuden voitosta, vaan itsensä kohtaamisesta ja toivosta. Matka ei ole päähenkilöille helppo, eikä kukaan ole turvassa, Juuso Syrjä sanoo.
Hän on ylpeä ja onnellinen elokuvasta ja kokemuksistaan, ja lupaa katsojille nautinnollisen matkan pimeyteen – tekemään maailmasta parempaa paikkaa.
-Tämän elokuva ja tv-sarja on merkinnyt minulle todella paljon. Nuoren pojan unelmani päästä elokuvaohjaajaksi on toteutunut. Se on ollut pitkä tie. Olen tehnyt paljon töitä. Kun aloimme tehdä Sorjonen-sarjaa, emme aavistaneet kuinka paljon katsojia se saisi.
Netflixin kautta sarja, nimellä Bordertown levisi räjähdysmäisesti. Se on myyty yli 180 maahan.
Myös elokuva esitetään Netflixissä. Netflix on Ylen kanssa sen tärkein rahoittaja. Sorjonen: Muraalimurhat on ensimmäinen kotimainen elokuva, jonka Netflix on tilannut.

Maailmasta parempi paikka

-Olen kulkenut roolihahmoni Lena Jaakkolan kanssa monta vuotta, joten tämä on paluu tuttuun rooliin, Anu Sinisalo kertoo.
-Käsikirjoitusvaiheessa keskustelin Miikko Oikkosen kanssa paljon Lenasta. Millainen tarina on hänen kannaltaan ja millainen hän on. Päätimme pitää Lenan yhä omanlaisenaan, emmekä muuttaisi häntä liikaa.
Vaikka Sinisalo on näytellyt Lenaa pitkään, roolihahmo on yllättänyt hänet aina. Niin nytkin.
-Esimerkiksi siten, että näyttelen tietyllä tavalla, mutta jälkeenpäin huomaan, ettei se mennytkään ihan kuten luulin. Mutta se on ollut ihanaa. Lähtökohtamme on, että tiedämme mitä teemme; kohtausten sisällön ja repliikit, mutta emme lataa kohtauksia liian täyteen, vaan katsomme mitä tapahtuu ja mikä on tulos. Meillä oli käytössämme kaikki mitä olimme sarjan teossa vuosien aikana oppineet.
Kun kuvaukset alkoivat, hänestä tuntui hyvältä palata tutuun työryhmään, kuin olisi jälleen perheensä parissa. Vaikka elokuva perustuu menestyssarjaan, Sinisalo ei kokenut sen aiheuttavan hänelle ylimääräistä painetta tai jännitystä.
-Lena tuli syvältä muististani ja kokemuksistani.
Roolihahmo on hyvin toiminnallinen. Se on fyysisempi kuin muut joita hän on näytellyt. Vastaavia rooleja naiset näyttelevät Suomessa yhä harvoin.
-On ollut myös haasteellista, mutta olen aina saanut apua ja tukea monelta taholta. Lena ei myöskään ole henkisesti kepeimmästä päästä. Kaikki on sujunut kuitenkin hyvin.
-Tämä elokuva pureutuu nykypäivään. Käsittelee muun muassa sosiaalista mediaa ja viharikoksia. Kun kommunikoimme yhä enemmän kasvottomasti toistemme kanssa, helposti hämärtyy, mikä on sopivaa ja soveliasta. Betoniseinästä löytyvä teksti ”Tehdään maailmasta parempi paikka” on osuva.
Tämän elokuvan innoittamana – ja muutenkin – haluan tehdä maailmasta paremman paikan. .
Kun on tullut yleiseen tietoon että elokuva on tekeillä, Anu Sinisalo on saanut paljon viestejä – niitä on tullut ympäri maailmaa – että elokuvaa odotetaan. Ne jotka eivät ole tienneet siitä, ovat kyselleet tuleeko Sorjoselle jatkoa.
-Tämän elokuvan voi katsoa, vaikka ei ole nähnyt sarjaa, Sinisalo suosittelee.
Vuonna 2007 hän sai parhaan naisnäyttelijän Venla-palkinnon roolistaan Sorjosessa.

”Kari Sorjosta ei ole käsitelty loppuun”

Ville Virtanen laittoi kroppansa likoon valmistautuessaan elokuvaan. Hän laihdutti 18 kiloa, kasvatti hiuksia ja partaa sekä treenasi pöytätennistä.
Hän iloitsee kun elokuva tehtiin tutulla työryhmällä – ohjaaja Juuso Syrjän kanssa oli tullut läheinen suhde. Koko työryhmä jatkoi ikään kuin siitä mihin he viimeksi jäivät.
-Kun teimme tätä elokuvaa, meillä oli käytössämme vähemmän käsikirjoituksen sivumääriä kuin tehdessämme sarjaa. Se edesauttoi että saimme tehdä yksityskohtaisempaa työtä. Lisäksi näyttelijöillä oli oma tila, jossa sai olla rauhassa ja keskittyä kohtausten välillä. Tämä on hyvin harvinaista suomalaisissa tuotannoissa. Siinä toteutui toiveeni, että työskentelisin sellaisissa olosuhteissa. Se on jäänyt mieleeni.
Virtanen tunsi itsensä poikkeuksellisen vapaaksi kameran edessä.
-Kun lisäksi olen tehnyt kaikkiaan pari tuhatta kohtausta Kari Sorjosta näytellen, luotin, että jopa hänkin tietäisi miten teen. Meillä on pitkä historia, ja hänessähän on minua.
Virtasen mieleen on jäänyt myös sarjan luojan Miikko Oikkosen hyvä käsikirjoitus. Se oli kaiken ydin. Hän tunsi voivansa luottaa siihen. Virtanen ja Oikkonen ovat tunteneet toisensa pitkään.
-Tiesin, että tarina on hyvä, ja se mitä roolihahmoni käy läpi ja joutuu kohtaamaan, tuodaan esiin tuoreesti. Kari Sorjonen painii demoniensa kanssa. Hänen herkkyytensä on korostunut entisestään ja hänellä on vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa, osin siksi, koska hän on menettänyt vaimonsa. Nyt lähdetään siitä, ettei hänellä ole kontaktia ulkomaailmaan ja hän pelkää sisäistä maailmaansa. On hyvin hankalassa ja henkisesti ahtaassa tilanteessa. Työ traumatisoi häntä, mutta se on myös asia, joka pitää hänet kiinni elämässä. Hän on mielenkiintoisen ristiriitainen, jälleen, Virtanen kuvailee.
Hänellä on vahva olo siitä, ettei Kari Sorjosta ole käsitelty loppuun.
Näytteleminen menestyssarjassa on ollut Ville Virtaselle hyödyksi hänen työssään. Se on ollut palkitsevaa monin tavoin. Hän on asunut Ruotsissa kuusi vuotta.
-Olen esimerkiksi saanut Ruotsissa isompia ja parempia rooleja. Tavoitteita on täyttynyt.
Hän ei halua luonnehtia mikä on Sorjonen: Muraalimurhat -elokuvan sanoma. Sen voi jokainen katsoja itse löytää.
-Suomessa tehdään vähän trillereitä. On hämmästyttävää että niin on. Siitäkin syystä tälle elokuvalle on suuri tilaus. On kiinnostavaa, miten tämä otetaan vastaan.

Elokuvan henkilöitä: Katia Jaakkola (Lenita Susi).

Elokuvan henkilöitä: Katia Jaakkola (Lenita Susi).

Lena Jaakkola (Anu Sinisalo) vanhan bussin vierellä

Lena Jaakkola (Anu Sinisalo)

——————————————————–

Sun aikas koittaa

Teksti: Anneli Iltanen

Kuvataiteilija Anikó Kuikan lyhytfilmi Sun aikas koittaa saa vihdoin ensiesityksensä marraskuun viides päivä elokuvateatteri Dianassa Turussa. Se on osa videofestivaali VAFT:ia Näillä näkymin Lontoossa teos tulee esille 11.2.2021 ja on esillä maaliskuun loppupuolelle. Esityspaikka on galleria Fiumano Clasissa ja siihen yhdistyy myös installaatio. Installaatio koostuu lyhytfilmissä olevasta puistonpenkistä, lasisista käävistä, kuusen oksista ja tuoksuista ollen monisensorinen. Se on ikään kuin portaali lyhytfilmiin. Koronapandemiasta johtuen julkistus on myöhässä puoli vuotta.

Pääosan esittäjä Anneli Iltanen kuvattuna auringonlaskuavasten. Annelilla on paksu karvakauluksin huppu päässään.

Anikó on 34 vuotias kuvataiteilija, joka on suorittanut opintonsa Kuvataideakatemiassa. Viisi vuotta hän on asunut Lontoossa, jolloin hän opiskeli Royal Academy Of Artsissa. Tämän jälkeen hän asui pari vuotta Los Angelesissa ja puolitoista vuotta sitten hän palasi Suomeen. Tällä hetkellä hän asuu Helsingissä ja työhuone on idyllisessä Suomenlinnassa. Työhuone on osa HIAP International Artist Programmen taiteilijaresidenssiä. Jalka kuitenkin vipattaa ulkomaille, kunhan koronatilanne hellittää. Anikó puurtaa jo uuden taideteoksen parissa. Aihe on mielenkiintoinen. Se käsittelee ihmisen ja eläinten suhdetta. Uuden teoksen nimi on Eläin, Animal, Djur.

Kysyin Anikólta, miten sun aikas koittaa sai alkunsa. Taiteilija kertoo, että kaikki lähti kotitalokierrokselta, jossa hyllyille oli sijoiteltu kääpiä koristeiksi. Käävät saivat hänet ajattelemaan kasvaimia. Syntyi tarina kuvataiteilijasta, joka saa aivokasvaimen, jonka seurauksena hän menettää näkönsä. Kuvataiteilijoiden yleinen pelko on näkökyvyn menettäminen ja teos käsittelee tätä pelkoa. Toinen tärkeä teema on kuoleman pelko. Taiteilija kertoi haastattelussa, että teos tuo hänelle rauhaa ja että tämän prosessin aikana hänelle on tullut varmuus siitä, että vaikka näkökyky menisi, niin hän jatkaisi taiteilijuuttaan.

Kuvassa on naamiopipoon pukeutunut musta hahmo, taustalla on auringonnousu.

Lyhytfilmi kuvaa yhtä taiteilijan päivää vastoinkäymisineen. Se kuvaa taiteilijan turhautumista sokeuteensa ja yksinäisyyteensä. Filmi jättää avoimeksi loppuratkaisun, mihin suuntaan taiteilijan elämä jatkuu.

Lyhytfilmi kuvattiin tämän vuoden helmikuussa Suomenlinnassa. Sokeutunutta taiteilijaa esittää Anneli Iltanen. Filmissä on englannin kielinen kuvailutulkkaus ja myöhemmin siihen saadaan myös suomen kielinen versio.

Kuvauksiin käytettiin yksi viikonloppu. Kokemus oli äärimmäisen mielenkiintoinen. Helmikuinen Suomenlinna oli ulkokuvauksia ajatellen hyytävän kylmä, mutta kuumalla kahvilla saatiin kuvausporukka sulateltua. Järjestökuvioissa oma aikani menee nykyään suurimmaksi osaksi, joten oli virkistävää vaihtelua olla mukana prosessissa, jossa oli innostuneita ja äärimmäisen osaavia nuoria taiteilijoita. Omasta sokeutumisesta on kulunut jo vuosikymmeniä, mutta oli yllättävän helppoa sukeltaa sopeutumisprosessin aikaisiin tunteisiin. Vastaavanlaista epätoivoa en onneksi itse ole joutunut kokemaan, mutta toisen nahkoihin uiminen onkin näyttelemisen perusteita.

Nainen kirjoittaa vanhalla kirjoituskoneella, vain kädet näkyvät.

Katso esittelyvideo