Rovasti Ari Suutarla opaskoiransa Alman kanssa kotonaan joitakin vuosia sitten. Alma makailee maassa Arin jaloissa, Ari tapailee opastaan toisella kädellään.
Rovasti Ari Suutarla ja opaskoira Alma.

Ari Suutarla muistoissamme

Tunnettu näkövammaisvaikuttaja, vammaisaktivisti, kehittyvien maiden vammaisten puolestapuhuja, pappi Ari Raimo Suutarla menehtyi vaikeaan sairauteen 12. huhtikuuta. Ari oli kuollessaan 80-vuotias, hän oli syntynyt Ilmajoella joulupäivänä vuonna 1942.

Lieneekö yhtään näkövammaista, joka ei ainakin tietäisi, kuka oli Ari Suutarla. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1964, sillä hetkellä hän oli Suomen nuorin pappi. Pappisvihkimyksensä jälkeen hän työskenteli lyhyen aikaa Tampereen Harjun seurakunnassa, mutta varsinaisen elämäntyönsä hän teki sokeiden pappina ja sittemmin kirkon Vammaistyön sihteerinä. Ari Suutarla ansioitui lukuisissa erilaisissa luottamustehtävissä näkövammaisten järjestötoiminnassa. Suurimman osan vuotta hän oli matkoilla sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän tahtoi kohdata mahdollisimman monta näkövammaista ihan henkilökohtaisesti. Opaskoiran käyttäjä hänestä tuli vuonna 1970 jolloin hän sai ensimmäisen oppaansa Betty-koiran. Näkövammaisten asialle kokonaan omistautunut mies ei keskittynyt vain omaan oppaaseensa, vaan toimi aktiivisesti myös opaskoiratyössä.

Ari oli niin ikään erittäin tunnettu vaikuttaja evankelis-luterilaisessa kirkossa. Hänen pitämänsä luento näkövammaisen kohtaamisesta oli osa kurssia, joka jokaisen papiksi aikovan oli suoritettava. Millään muulla luennolla me teologian opiskelijat emme nauraneet yhtä paljon ja yhtä makeasti kuin silloin, kun Ari kertoi kokemistaan kommelluksista.

Diakonia-alan oppilaitoksissa hän myös luennoi ja se näkyi diakoniaviranhaltijoiden kyvyssä kohdata näkövammaisia ihmisiä.

Kun Arilta monesti kysyttiin, miten vammaisiin ihmisiin pitäisi suhtautua, kuului vastaus: ”Parhaiten suhtautuu, kun lakkaa suhtautumasta.”

”Vanha pappi” on päässyt lepoon, ikuinen valo häntä valaiskoon.

Mikko Ojanen

Sisällön jakaminen: