IHMISOIKEUSFOORUMI Marja Kantasen ja Ari Suutarlan muistoksi
Teksti: Tuula Paasivirta
Kirjoittaja on näkövammainen ja liikuntavammainen seurakuntapastori ja rovasti.
Kirkkohallitus on viime vuosina vuosittain järjestänyt ihmisoikeusfoorumin. Tänä vuonna sen keskiössä oli kahden hiljattain edesmenneen konkarin ja uranuurtajan elämäntyön muistelu ja kunnioittaminen. He ovat valtiotieteiden maisteri Marja Kantanen (1949–2022) ja rovasti Ari Suutarla (1942-2023). Marraskuisen (29.11.2023) seminaarin otsikko oli: Kirkon ihmisoikeusfoorumi: Mikä haastaa kirkkoa ja ihmisoikeustyötä juuri nyt?

Kantasta muisteli rovasti Raija Korhonen ja Ari Suutarlaa rovasti Riitta Kuusi. Abilis-säätiön ja Kynnys ry:n aikaisia yhteisiä muistoja Suutarlan kanssa muisteli Suomen Lähetysseuran asiantuntija Amu Urhonen. Abilis-säätiö tekee tällä hetkellä kehitysyhteistyötä useassa Aasian ja Afrikan maassa, jotta vammaisten asema paranisi ja tietoisuus vammaisten ihmisoikeuksista kehittyisi paremmaksi. Kyse on oikeudesta elämään ja elämän laadun paranemisesta. Kynnys ry on Kalle Könkkölän ja aikalaistensa perustama vammaisten ihmisten ihmisoikeuksia puolustava järjestö.
Yhteiskunnallisessa työssä oli imua
Rovasti Raija Korhonen valotti Marja Kantasen työtä ja elämää. Marja Kantanen aloitti 1977 työt Kirkon yhteiskunnallisen työn (KYT) keskuksessa Kirkkohallituksessa. Hän oli Topi Palon työn seuraaja. Palo oli tämän työn legendaarinen perustaja.
Rovasti Raija Korhonen on itse tehnyt pitkän työuran (runsaat 40 vuotta) Helsingin seurakuntayhtymän yhteiskunnallisen työn pappina. Raija sanoo tärkeimmän havainnon Marjan työssä ja kouluttajana olleen, että menemme ihmisten luo, emme odota, että he tulevat meidän luo. Tämä oli uutta tuolloin 1970- ja 1980 – luvuilla.
Marja toi mukaan dialogisuutta, keskustelua ja osallistuvuutta. Raijan mukaan Marja teki paljon työtä osallistaakseen työntekijät koulutuksen sisältöihin niin, että kukin saattoi hyödyntää uudehkon työalan koulutuksessa oman työnsä todellisuutta. Marja oli myös kansainvälinen ja toi Euroopasta meille sitä mitä hän oli erilaisissa verkostoissa oppinut. Marjan vahvuus oli siinä, että hän ei halunnut pitää kaikkea oppimaansa vain itsellään vaan jakoi sitä myös auliisti työtovereille. Raija jatkaa: -Usein istuimme Marjan kodissa nauttimassa hänen vieraanvaraisuudesta ja keskustelemassa työn haasteista.
Raijan mukaan Marja oli ensimmäisiä henkilöitä, joka aloitti meillä työskentelyn ihmiskauppaa vastaan ja hän oli keskeinen toimija viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen ihmiskaupan vastaisessa verkostossa.
Marjan taustalla oli pienviljelijän perheen lapsuus, niinpä hän ei puhunut vain tehdastyöstä, ei vain miesten työstä vaan myös naisten työstä ja maaseudun tärkeydestä.
Vammaisuus on uusiutuva luonnonvara
Rovasti Riitta Kuusi aloitti muistelon melko raflaavalla otsikolla Vammaisuus on uusiutuva luonnonvara. Hän siteerasi kollegaansa Ari Suutarlaa näin: -Siteeraan Diakonia-lehden nro 3/2001 pääkirjoitusta: “Elämä itse tuottaa uusia vammaisia henkilöitä, esimerkiksi syntymässä. Vammaisuutta aiheuttavat erilaiset tapaturmat ja sairaudet, jotka lisääntyvät ihmisen vanhetessa. Me vammaiset ihmiset olemme uusiutuva luonnonvara.”
Riitta Kuusi toimi vuoteen 2018 saakka Kirkon kuurojen ja viittomakielisen työn pappina ja sen työn kehittäjänä ja oli Arin seinänaapurina Kirkon silloisessa toimitalossa Katajanokalla. Hän puhuikin seinäveljestä, jolle tärkeätä oli, että vammaiset itse määrittelevät elämänsä tavat, mallit. Alustuksessa Riitta kertoi kuinka Ari väänsi aiheesta aikanaan peistä vammaistutkija Simo Vehmaksen kanssa. Samaan vääntöön Vehmas oli joutunut myöskin Kynnys ry:n nyt jo edes menneen toiminnanjohtajan Kalle Könkkölän kanssa. Molemmat herrat olivat vahvasti sitä mieltä vammattomien osallistumisesta, että jos ihan jotain pientä, mutta käytännössä ei juuri mitään. Suurtarla ja Könkkölä olivat molemmat henkilöinä vahva osa itsenäisen elämän liikettä.
Riitta jatkaa: Vammaiset ihmiset ja heidän tarvitsemansa apuvälineet tai avustajat – sekä ihmiset että koirat – ovat tulleet näkyvämmiksi. Viittomista ei enää kielletä eikä hävetä. Sitä näkee päivittäin televisiossa. Tässä Kirkon talossa käytiin remonttivaiheessa tiukkaa keskustelua siitä, tarvitaanko tilavia vessoja tai hissejä myös pyörätuolin käyttäjille, sekä vierailijoille että työntekijöille, mainitsee Riitta.
Riitta toteaa myös: -Vammaisuus on muuttuva käsite. Aikaisemmin ihmiset, joilla on jokin vamma, olivat kohteita – sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Nyt monet vammaiset ovat itse toimijoita.
Riitta Kuusi viittaa tärkeään dokumenttiin sanoessaan: – YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus korostaa vammaisten ihmisten subjektiivisuutta. Heillä on oikeus koulutukseen ja ammattiin, työhön ja perheeseen, oman näköiseen elämään. Ympäristön asenteet tai infrastruktuuri aiheuttavat esteitä ihmisille, jotka liikkuvat rollaattorin kanssa tai pyörätuolilla lumisessa talvessamme. Kaduille sijoitetut mainostelineet tai lähestyvän joulun tunnelmaa tuovat kynttilälyhdyt, kauppojen edustoilla, aiheuttavat vaaratilanteita näkövammaisille ja sokeille kanssaihmisille. Tunnelmalliset joululaulutilaisuudet hämärässä kirkossa vaikeuttavat yhteislaulujen sanojen näkemistä ja liikkumista, totesi Kuusi puheessaan.
Ja vielä yksi lainaus Riitalta: -Niin sanottujen terveiden ja vammaisten ihmisten erilaiset tarpeet ovat usein törmäyskurssilla. Sokeiden (ja kuurosokeiden) matkapappi Ari puhui ja ennen muuta toimi ruohonjuuritason työssä yhdessä vammaisten ihmisten kanssa Suomessa ja maailmalla.
Arin seuraaja, Kirkon vammaistyön asiantuntijatehtävässä toimiva Katri Suhonen muisteli Aria omassa osuudessaan näin: – Ari Suutarla oli ensimmäisiä vammaisia kirkon työntekijöitä. Katri jatkaa: – Hän oli tienraivaaja ja toimi kulisseissa edistäen monen vammaisen henkilön työllistymistä hyvin ennakkoluuloisen aikakauden lähtökohdista. Vielä vuoden 1964 Kirkkolaki nimittäin kielsi, että vammainen henkilö ei voisi olla pappi. Ari raivasi tietä aikanaan minullekin, totesi Katri Suhonen.
Katri totesi muistelossaan: -Ari totesi minulle, kun puhuin vammaisuuteen liittyvästä asennevaikuttamisesta, että juuri mikään ei ole muuttunut sitten 1960-luvun. Tämä tarkoittaa sitä, että edelleen tällä sektorilla työtä riittää.
Mikä haastaa kirkkoa ja ihmisoikeustyötä juuri nyt?
Tutkimusprofessori Heikki Hiilamo muisteli lyhyttä työjaksoaan Kirkkohallituksessa. Hänen puheensa liittyi myös vahvasti Marjan ja Arin työn ja elämän muisteluun, ja päättyi Ukrainan sodan kautta tulevaisuuden haasteisiin. Heikki oli kaivanut vanhoja muistiinpanojaan, joista kokosi eri vuosilta faktatietoja molempien työstä ja tehtävistä. Lopuksi Heikki Hiilamo nosti nouseviksi tulevaisuuden ihmisoikeusteemoiksi syntymättömien sukupolvien oikeudet, luonnon itseisarvon tunnustamisen lainsäädännössä ja ilmastopakolaisten oikeudet.
Kirkkohallituksen asiantuntija Liisa Björklund on Kari Latvuksen jälkeen tullut Marja Kantasen työn jatkajaksi. Hän on ollut valmistelemassa dokumenttia Ovet auki kaikille – toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma kirkolle ja seurakunnille. Hän esitteli tätä uutta työkalua, jota seurakunnat voivat jatkossa käyttää. Se toivottavasti auttaa muun muassa työllistymiskysymyksissä. Liisa Björklund sanoo: ”Ovet auki tarkoittaa, että jokainen voi kokea olevansa tervetullut itsenään erilaisten ihmisten kesken toteutuvaan seurakuntayhteyteen. Tämä toiminnallinen suunnitelma syventää ymmärrystä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tasoista ja merkityksestä seurakunnan toiminnassa ja auttaa tukemaan jokaisen ihmisarvoa.”
Vammaisten ihmisten työllistäminen kirkossa
Asiantuntija Katri Suhosen aiheena oli “Vammaisten ihmisten työllistäminen kirkossa”. Hän on tehnyt pro gradunsa pappien työllistymisestä ja kokemuksista kirkon työssä Joensuun yliopistoon.
Kirkkohallituksen julkaisema YK:n vammaissopimukseen nojautuva Aktiivisesti osallinen toimenpideohjelma (2019-2024) pyrkii edistämään eri tavoin vammaisten ihmisten työllistämistä.
Kun kuuntelin seminaarin puheenvuoroja ja tuntiessani sekä Marjan että Arin, tuli tunne, että heissä oli myös paljon samaa. He olivat ihmisten käytettävissä, ystävällisiä ja vieraanvaraisia uranuurtajia.
Tämä muistelo ja kuvaus seminaarista on hyvä päättää Katri Suhosen sanoin: ”Arin työ ei kuitenkaan tullut valmiiksi. Työ jatkuu yhä. Seminaarissa osallistujana olleena voin todeta, että Marjan sekä Arin työ jatkuu ja se jatkuu uusin haastein hyvissä käsissä.
Seminaarin alustuksista ainakin osa tulee luettavaksi myöhemmin Kirkkohallituksen verkkosivulle pluspalveluun.
Sisällön jakaminen: