ILLAN ISÄNTÄ
Teksti: Olli Lehtinen
Sokea mies Vinokas oli usein vieraillut tuttavapariskunnan luona. Vinokas halusi vuorostaan järjestää tuttavapariskunnalle jotain kivaa. Hän kutsui heidät illalliselle.
Vinokas asetteli laatikosta löytämänsä viikatut servietit syvien lautasten viereen. Valinta osui syviin lautasiin, koska tasaisilta ruoka pyöri helposti liinalle. Vinokas tunnusteli pöydältä johdonmukaiset paikat patongille, margariinirasialle, lohisäilykkeelle, katkarapusalaatille, viinirypäleille, maidolle, kivennäisvedelle ja viinipullolle. Ovikello pirahti. Vinokas sytytti kynttilän. – Tervetuloa. Tosi mukava, kun saavutte ajoissa, Vinokas sanoi. Sitten hän väisti saapujia ja paukaisi nenänsä avoimeen vessanoveen. – Oletko kunnossa? mies kysyi. – Ovet ovat vastustajia. Sokea on nyrkkeilijä, nenäluu kestää tonnin tärskyjä, Vinokas vastasi.
He siirtyivät pöytään. – Voiko nämä siirtää sivuun? mies kysyi. Vinokas arvasi, hän oli jättänyt tavaroitaan ainakin yhdelle tuolille. – Juotko ruoan kanssa mustikkakeittoa? nainen kysyi. Vinokas ymmärsi, ostoksia tehdessä unohtui maito. – Tosi sympaattiset 50-vuotis syntymäpäiväservietit, nainen sanoi. Vinokas naurahti. – Olkaa hyvä ja ottakaa, hän sanoi ja viisti kädellään pöydän yli. – Ei sattunut vahinkoa. Nostan kynttilän pystyyn, mies sanoi. – Kiva syödä pitkästä aikaa tonnikalaa öljyssä, nainen totesi. Vinokas pohti, aha, kaupasta ei ollut tarttunut haaviin lohi- vaan tonnikalasäilyke. Vinokas arveli miehen huomanneen hämmentyneen ilmeen naamallaan. – Tosi maistuvaa tonnikalaa! mies sanoi. Hän yritti kohottaa tunnelmaa. Vinokasta nolotti. Sokeaa noloutta tuntiessaan ihminen kokee itsensä meren pohjassa matelevaksi Olmiksi. Toiseuden taakka painaa kuin valtameri.
Vinokas tanssitti sormiaan vaivihkaa pitkin pöytää. Hän oli asetellut ruoat pöydälle aakkosjärjestykseen. Salaatti oli seinän puolella toiseksi viimeinen. Vinokas näppäsi rasian sormiinsa. Hän iski lusikan salaattiin. Lusikka ei uponnut. – Levitätkö sulatejuustoa lusikalla? nainen kysyi. Vinokas yritti virnistää vekkulisti. – Täytyy pelata niillä korteilla joita on, mies totesi. Vinokas mietti omistavansa uintikeskuksen kortin, bussikortin, taksikortin, vammaispysäköintikortin, pankkikortin, S-ja K-etukortit ja KELA-kortin. KELA-kortti unohtui viikko sitten hammaslääkärin vastaanottotiskille. Vinokas tunnusteli viereisen tuolin päällä olevia tavaroitaan. Hän nosti ilmaan postikortin. – Kuka tämän on lähettänyt? Vinokas kysyi. – Se on Maijulta. Hän toivottaa hyvää joulua, nainen vastasi. – Näyttää ihan siskoni Maijun käsialalta. Tunnetteko te toisenne? mies kysyi. Vinokas työnsi postikortin takataskuunsa. – Kortti on yhdeltä toiselta Maijulta, hän mutisi. Kortin lähettänyt miehen sisko oli nimenomaan kieltänyt Vinokasta kertomasta kenellekään. Vinokas pelasi surkeasti. Sokean kortit, koko maailmalle avoimet. – Tiesittekö, että kirjainjärjestystä vaihtamalla Maiju on muija. Kari on Irak! Vinokas sanoi. – Tuopa mielenkiintoista, Kari vastasi neutraalisti. Häpeäntunne tarrasi Vinokkaaseen. Sokeaa häpeää tuntiessaan ihminen putoaa pimeään, synkkään kuiluun. Kuilu nielaisee ihmispolon tilaan, jossa ei pysty ajattelemaan mitään rakentavaa. Kuilun pohjalla katse hakee apua mutta löytää vain pimeyttä.
Vinokas nappasi pöydältä käteensä pullon. – Otetaanpas viiniä! hän sanoi remakasti. – Hauska tapa kutsua Koskenkorvaa viiniksi, nainen totesi. Vinokas ymmärsi. Pullot olivat menneet kaapissa sekaisin. – Hetkinen vain, Vinokas mumisi. Hän nousi pullo kädessä pöydästä. Sitten hän paukaisi silmänsä avoimeksi jääneeseen kaapinoveen. Hän yritti piilottaa kasvonsa ja olla huutamatta. –Voidaanko me jotenkin auttaa? nainen kysyi. – Pieni hetki, Vinokas sanoi yrittäen kuulostaa normaalilta. Silmä taisi revetä tai pullahtaa ulos kuopastaan.
Vinokas palasi pöydän luo. Hän etsi sormillaan tuolia. Käsi sujahti naisen jalkoväliin. – Ei se mitään. Istu tuossa vastapäätä, nainen sanoi. Jos olet aktiivinen sokea, eikä kainalossasi kulje näkevää kumppania, saat valmistautua toistelemaan amerikkalaisten jälkeen eniten maailmassa: kiitos tai anteeksi.
Vinokas potkaisi vahingossa koiran vesikuppia. Sukka kastui. – Haluatko että avaan pullon? mies kysyi. Vinokas tunsi epätoivoa. Sokeaa epätoivoa tuntiessaan ihminen lakkaa olemasta. Hän vaipuu usvaiseen pessimismiin. – Kuinka voit? joku kysyi. Vinokkaasta kuulosti kuin kysymys olisi kantautunut jostain kaukaa. – Yritin toimia huomaavaisesti kuten kunnon ihmiset. Kajastuskin lopetetaan, Vinokas vastasi. Hän mietti miltäköhän hänen äänensä kuulosti. – Tämä on kiva ilta mutta mukana on huonoa tuuria, nainen sanoi. Vinokas mietti, että sokean elämässä on aika usein huonoa tuuria. – Minä sammutan kattovalon ja kynttilän. Istutaan hetki pimeässä, mies sanoi. Vinokas arvioi sen olevan loistava idea.
Sisällön jakaminen: