KATSE TAAKSE PÄIN?
Teksti: Mika Veijalainen
Yksi vuosi lähenee jälleen loppuaan. Onko ihmisillä tapana kääntää katsetta taaksepäin ja pohtia miten vuosi meni? Tuleeko edellisenä uutena vuotena mahdollisesti tehtyjä lupauksia mietittyä, saiko ne pidettyä? Vai tuliko vuoteen asetettua muuten tavoitteita ja nyt miettii, täyttyivätkö ne? Miten kulunutta vuotta pitäisi arvioida ja arvottaa vai pitääkö niin ylipäätään tehdä? Kuinka kriittinen omiin tekemisiin on järkevää olla?
Muiden tekemisiä lienee turha sen kummemmin miettiä. Niihin kun ei voi suoraan vaikuttaa. Pyrkimällä itse parhaimpaansa toki voi mahdollisesti jossain määrin vaikuttaa myös lähiympäristöönsä. Olkoon se sitten työyhteisön tai ns. siviilipuolen juttuja.
Itselläni on tapana jonkin miettiä kulunutta vuotta ja kuluneita vuosia. En tiedä onko se ikään liittyvä asia. En kyllä muista, että olisin nuorempana juuri ”uhrannut” ajatusta siihen miten vuosi meni. Tuli elettyä enemmän hetkessä eikä ajateltua ajan kulkua ja sitä, miten sitä oli käyttänyt.
Nykyään tulee tosiaan mietittyä, miten sitä on aikaansa viettänyt. Olenko antanut jonkinlaisen panoksen mikä oikeuttaa olemassaoloni vai olenko vain ajelehtinut ajan mukana saamatta mitään aikaan? Ja mitä sitä sitten pitäisi saada aikaan, jotta voi hyvällä omatunnolla miettiä olleensa ja olevansa hyödyllinen?
Hyödyllisyyden kriteerit ovat tottakai yleishyödyllisiä ja yksilöllisiä. Ne voivat myös muuttua esim. elämän tilanteen muuttuessa. Jos vaikka työ tai rakas harrastus syystä tai toisesta loppuu, ajatukset omasta hyödyllisyydestä ja tarpeellisuudesta voivat hyvinkin muuttua. Muuttuuko siinä hyödyttömäksi?
Itse olen huomannut olevani sellainen etten olisi varmastikaan tyytyväinen, vaikka tekisin ja saavuttaisin mitä. Jostain kumpuaa sellainen ajatus ja olo ettei ole käyttänyt aikaansa tehokkaasti ja järkevästi. En tiedä onko esim. somella (sosiaalinen media) vaikutusta asiaan. Erilaisilla some-alustoilla kun näkee mitä kaikkea suunnilleen kaikki muut ihmiset koko ajan tekevät ja saavuttavat. Itsestä tuntuu ettei saa aikaan mitään.
Harmillista on tietysti se, että se pitää aika pitkälti paikkansa. Tosin on mainittava, että tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa harrastanut hieman kirjoittamista ja mikä mahtavinta, juttujani on myös julkaistu kuten tätä Kajastusta lukevat ovat saattaneet huomata. Kiitänkin tässä tästä mahdollisuudesta.
Ympäristöllä ja yhteiskunnalla on myös omat odotuksensa ja norminsa siitä miten yksilön tulisi toimia. Jokaisen tulee antaa oma panoksensa. Kuinka näkyvän ja laajasti arvostetun sen panoksen pitää olla?
Jokainen oman arkensa sankari on varmasti tärkeä, vaikka siitä ei suurta haloota synny. Siinä on kuitenkin se perusta millä systeemi lopulta pyörii. Tämä olisi hyvä pitää mielessä laajemminkin nykyaikana.
Julkisempi esillä olo on sitten yksi vaihtoehto. Sinne päädytään eri syistä; Jotkut hakeutuvat sinne väkisin ihan vaan sen julkisuuden takia (ja kai siitä jotain maksetaankin); toiset ikään kuin kutsutaan sinne, koska heillä katsotaan olevan jotain annettavaa.
En tiedä mitä ensin mainitut ajattelevat vuodestaan, jos taaksepäin katsovat. No, jokainen toimii ja arvioi tekemisiään omien arvojensa ja periaatteidensa pohjalta.
Jälkimmäisillä on jokin ominaisuus, tietoa, taitoa minkä ansiosta he saavat laajempaa huomiota. Siinä on ensin luotu se sisältö eikä toisinpäin. Suurimmalla osalla heistä on jotain annettavaa.
Yhteiskunta antaa ikään kuin raamit joiden sisällä toimitaan. Raamit ovat hyvinkin väljät ja työkalut sekä tyylit joilla niihin lähtee omaa teostaan maalaamaan ovat hyvin moninaiset. Joku roiskii vähän reippaammalla otteella dramaattisempaakin expressionismia, kun toinen taas tekee pienimuotoisempaa realismia. Jokainen maalaus on yksilöllinen, arvokas ja arvostettava niin kauan, kun pysytään raamien sisällä. Raamien sisällä pysyessäkin voi toki miettiä mitä sinne laittaa.
Maalauksen työstämistä ja lopputulosta ei tulisi kilpailuttaa, koska jokainen taiteilija on erilainen. Minimalistista lyikynäteosta voi ja pitää arvostaa yhtä paljon kuin suurta öljyvärimaalausta, koska se on varmasti ns. tekijänsä näköinen, tärkeä ja ainutkertainen.
Ehkä kornia ja ontuvaa juttua, mutta tarkoitan vain, että omia tekemisiä on vaikeaa ja melko turhaakin verrata muiden tekemisiin. Kuten mainittua, jokaisella on omanlaisensa työkalut käytössä ja niillä on se oma teoksensa työstettävä.
Riittäisikö lopulta vuoden päätteeksi pieni pohdinta missä kysyy itseltään olinko tänä vuonna ihan ok ihminen, joka pyrki enemmän hyvään kuin ei. Tuskin kukaan selviää koko vuodesta ilman yhtään kompastumista. Eteenpäin on kuitenkin päästy ja vuodesta selvitty.
Tuskin keksin ensi vuonnakaan mitään mullistavaa, mutta toivon pohtivani vuoden lopussa ajan kulkua taas vähän armollisemmin.
Hyvää tulevaa vuotta kaikille!
Sisällön jakaminen: