MUISTI MENNEISYYDEN ARKKITEHTINÄ

Kaunisteleeko muistimme menneisyyden nykyhetkeen paremmin sopivaksi?

Teksti: Timo Leinonen

Koko kulttuuriamme ravisteleva Venäjän aloittama pöyristyttävä sota Ukrainassa nostatti reaktioita alusta alkaen. Esimerkiksi Saksassa arvioitiin pitkään Ukrainalle annettavan avun laatua. Kansalaisvetoomuksessa haluttiin aseapu alkuun rajata ominaisuuksiltaan puolustukselliseksi. Vetoomuksen allekirjoittajat, professori Harald Welzer Flensburgin yliopistosta ensimmäisten joukossa, halusivat rajauksella ehkäistä kolmannen maailmansodan uhan, äärimmäisen katastrofin.

Harald Welzer istuu tuolilla ja nojaa toisella kädellään pöytään. Hänellä on pitkähkö tukka ja silmälasit. Hän on nuorehko mies, jolla on valkoinen paita ja farkut. Taustalla on pieni miespatsas. Kuva on julkaistu Die Zeit -lehden haastattelun yhteydessä.
Harald Welzer Die Zeit-lehden jutussa.

Ilman mielipuolisia sotiakin uutisvirran sisältö voi tuntua ahdistavalle. Ympäristön tila ja sen vaikutukset maailman väestöön, yhteiskunnallisen keskustelun piirteet eri puolilla, ihmisoikeuksien loukkaukset, sananvapauden ja demokratian tila. Ihmiskunta ei kaihda jo koeteltuja huonoimpiakaan ratkaisuyrityksiä: pitkin Euroopan mannerta raportoidaan juutalaisvastaisuuden uudesta noususta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Näkymää tulevaisuudesta sävyttävät nyt lukuisat epävarmuudet.

Eräät tuoreimmat poliittiset virtaukset vetoavat ihmisten ahdistukseen ja lääkkeeksi yhteiskunnan polttaviin ongelmiin tarjotaan usein keinoja, jotka vaikuttavat ennemminkin osalta ongelmaa kuin sen ratkaisulta. Piirre näkyy varsinkin joidenkin poliittisten ääriliikkeiden demokratiaan kohdistamana välinpitämättömyytenä, jopa halveksuntana. Ilmiö herättää kasvavaa huolta. Kansanvaltaiseen hallintomuotoon tukeutuvalla valtiolla ei ole varaa tinkiä sananvapaudesta, tai muistakaan oikeusvaltion rakennuspilareista. Myös laatujournalismia oikeusvaltio kaipaa kipeästi kasvualustaansa.

Mutta demokratiaa hallintomuotona ei kyseenalaistettaisi, jos olisimme ottaneet huomioon fyysikko Albert Einsteinin vakavan ajatuskulun, jossa hän keskellä maailmansotaa painotti jokaisen kuuluvan muistaa, että kansojen kohtalo riippuu demokraattiseen hallintomuotoon tukeutumisesta. Ilman lujuutta ei vaikeina aikoina onnistuta, siitä Einstein nimesi esimerkiksi Mahatma Gandhin väkivallasta kieltäytyvän toiminnan.

Historia toki tarjoaa myös innostavia esikuvia, kaiken siihen sisältyvän kuonan seassa.

Menneisyyttä ja nykyisyyttäkin ajatellen on kysyttävä, voidaanko muistiin luottaa, kun myöhemmin tähyämme kiihkeän aikakautemme vaiheisiin? Olisiko viisainta varautua laatimalla tarkkoja yksityisiä muistiinpanoja ainakin henkilökohtaisesti merkittävistä tapahtumista?

Otsikko yllä on mukaelma professori Welzerin omista kärjistyksistä 2004 julkaistussa haastattelussa (Die Zeit Nr. 13 / 18.3.2004). Rennosti käyttäytyvä tutkija pukeutuu yhtä luontevasti liituraitaan kuin farmareihinkin. Mutta erityisesti tutkimustensa johdosta hänestä tuli joksikin aikaa vakituinen vieras juutalaisvainoa käsitteleviin paneelikeskusteluihin kotimaassaan.

Tutkimusryhmänsä kanssa Welzer on kartoittanut, kuinka juutalaisten joukkotuhoa koskeva muistiaines on välittynyt sukujen ja perheiden sisällä. Ryhmän löydöksiä Welzeer kommentoi sanomalla, ettei muistilla ole paljoakaan tekemistä todellisuuden kanssa. Welzer luottaa kannanottojensa muotoilussa filosofi Theodor Adornon lausumaan liioittelusta, se tekee filosofin mukaan totuuden näkyväksi.

Jos luotamme yksityiseen muistiainekseen historiallisten lähteiden sijaan, mukautuneet ja myötäilleet saksalaiset olivat kolmannessa valtakunnassa mielenosoittajia. Perheiden ja sukujen kesken vaalitut muistot muokkaavat natsi-isovanhemmista naamioituneita vastarintataistelijoita, tappajat muuttuvat uhreiksi, juutalaisvastainen toiminta avustustyöksi. Tutkimuksista julkaistiin raportti: Isoisä ei ollut natsi. Ja syystäkin tutkimuslöydöksiä on kuvattu häkellyttäviksi.

Welzer popularisoi lahjakkaasti tieteen tuloksia. Tiivistykset kuten ”elämä kokonaisuudessaan on muistin tuote” tai ”muisti ei tallenna mennyttä, vaan sen tehtävä on mukauttaa meidät nykyhetkeen” ovat levinneet keskusteluiden, muiden esiintymisten ja artikkeleiden kautta.

Kolmannen valtakunnan ilmapiiri, jos ei nyt inhimillisesti aivan kokonaan ainutlaatuinen, oli kuitenkin ristiriitaisuudessaan erityinen. Ainakin puheena oleva Die Zeitin julkaisema haastattelu jättää syystä tai toisesta syrjään psyyken torjuntakeinojen vaikutukset muistin toimintaan, kun todellisuus käy sietämättömäksi. Ellei muisti alistuisi psyyken torjuntakeinojen alla, nuo keinot eivät meidän mieltämme suojaisi.

Näiden torjuntakeinojen rooli kuitenkin välähtää taustoissa Welzerin arvostellessa traumaterapia-käytäntöjä. Hän korostaa anteeksiannon merkitystä, kuinka vapauttavaa on saada antaa anteeksi. Vaikean kokemuksen työstäminen terapiassa voi Welzerin kritiikin mukaan kuitenkin ei-toivotusti vahvistaa uhriasemaa, ei auta unohtamaan. Arvatenkin Welzer ei lausuntonsa vuoksi ole välttynyt arvostelulta terapeuttien ja psykologien taholta. Arvostelijoiden mielestä Welzer ei anna oikeaa merkitystä syyllisyyden raskaalle taakalle korostaessaan anteeksiantoa.

Muistot menneisyyden peitemaalina

Kasvatuksellisesti Welzer pitää kansallissosialismin ajan haavojen aukomista vähemmän hedelmällisenä, jopa hyödyttömänä: ”Nuorten kannalta en pidä järkevänä kaikkien mahdollisuuksien joukosta tarttua juuri julmuuden ja epäinhimillisyyden esimerkkeihin väestön suvaitsevaisuuden ja siviilirohkeuden tukemiseksi”.

Yhtä itsepäinen kuin Welzer on tutkimustulosten julkaisemisessa, hän on epäileväinen tieteen mahdollisuuksien suhteen yleensäkään todellisuuden hahmottamisessa. Oman luonteensa vuoksi tieteen menetelmin saadaan kyllä parhaassa tapauksessa ote jostakin yksityiskohdasta. Sen sjaan kokonaisuus ei helposti antaudu tieteen tutkimuskohteeksi.

Todellisuuden tulkintaan kuvataide tarjoaa Welzerin mielestä tieteeseen nähden kiintoisan vaihtoehdon. Professori on toistuvasti tarjonnut asuntonsa tiettyjen taiteilijoiden näyttelytilaksi. Hänen mukaansa taideteoksen esteettinen muoto tavoittaa juuri tarkoitetun, todisteita ei tarvita, itse teos puhuu puolestaan. Osa näyttelyiden teoksista on maalattu peräti Welzerin asunnon seiniin.
Näyttelyn päätyttyä nuo seinien teokset on peitemaalattu piiloon.

Tällaisena aikana tarvitaan varmasti lujuutta, emme myöskään saa unohtaa herkkyyttä ja intuitiota. Sillä runottoman arkemme rattaat hienontavat loputtomasti tässä hetkessä kaikkea kokemustamme hämärtäen samalla silmiltämme myös elämän syvimmän kauneuden seinien peitemaalatuiksi taideteoksiksi.

Kuva & Teksti
Timo Leinonen

Kuvateksti: Professori Harald Welzer: ”Muistilla on melko vähän tekemistä todellisuuden kanssa.”

Kuva on julkaistu: Die Zeit Nr.13, 18.3.2004, kuvaaja Lutz Reinecke.

Sisällön jakaminen: