KERRANKIN NÄKEVÄT KUUNTELIVAT

Teksti: Marianne Tenhami
Kuvat: Haiteksti-työryhmä

Steven Hallin kulttiromaaniin Haiteksti perustuva lukudraama Otteita Haitekstistä on pimeää teatteria, jota esitettiin Kalliosalissa toukokuussa. Sokeat, heikkonäköiset ja näkevät katsojat ja kuulijat olivat ilahduttavasti yhdenvertaisessa asemassa.

Haitekstin julisteessa on vanhan television näytössä uiva hai ja näytelmän tekstit.

Lavalla on flyygeli, nuottitelineitä ja nuottivaloja. Kun Kalliosalin valot sammuvat, näkyviin jäävät vain mustiin vaatteisiin pukeutuneiden, lavalla istuvien näyttelijöiden hahmot sekä nuottivalot, joiden valossa näyttelijät lukevat Otteita Haitekstistä -käsikirjoitusta. Esitys on lavastettu äänillä. Äänilavastus on työstetty kuuntelemalla pimeässä ilman visuaalisia häiriötekijöitä. Otteita Haitekstistä on äänellinen, elävä kuunnelma, voimakkaasti äänisuunniteltu lukudraama.
”Kellä on korva, se kuulkoon”, kehotetaan Otteita Haitekstistä ilmoituksessa.

Sokeaintalo ja pimeä teatteri sopivat yhteen

Markus Serala ja Saku Mattila perustivat Kalliosalin Sokeaintalona tunnettuun Helsingin Kalliossa sijaitsevaan Pengerkatu 11:een kolme vuotta sitten.
– Etsimme yhteistä, esteetöntä tilaa, jossa kulttuurintekijät ja kokijat voivat kohdata toisensa vuorovaikutteisesti ja yhteisöllisesti ja jossa voidaan toteuttaa laajasti erilaisia kulttuurin aloja. Halusimme vuokrata tilaa eri kulttuurialojen tekijöille, mutta tehdä siellä myös omaa tuotantoa. Kun selvisi, että kulttuuritila saadaan Pengerkatu 11:sta, minulle syntyi idea esittää pimeää teatteria ja poistaa dominoiva näköaisti, kun kerran olemme Sokeaintalossa. Otteita Haitekstistä on ensimmäinen oma tuotantomme Kalliosalissa, Markus kertoo. Teatterialan ammattilaisena hänellä on kokemusta muun muassa lavastamisesta ja ohjaamisesta. Lavastajana häntä on kiinnostanut visuaalisten elementtien korvaaminen äänillä. Otteita Haitekstistä -esityksessä tämä toteutuu oivallisesti. Näyttämöllä ei nähdä kissaa tai koiraa, mutta kuullaan niiden ääniä. Kahvilan visuaalista lavastusta ei tarvita, koska sen voi korvata kahvilan äänillä. Roolihenkilöiden mielentilaa kuvataan flyygelin soitolla.

Englantilaisen Steven Hallin vuonna 2006 julkaistu kulttiromaani Haiteksti teki Markukseen hyvin vahvan vaikutuksen.
– Kirjassa oli paljon minulle henkilökohtaisia asioita, joita olen mielessäni pyöritellyt. Se on vahva, käsitteellinen, vaikuttava teksti. Käsitteellinen maailma kiinnostaa minua muutenkin, hän perustelee. Hän on lukenut Haitekstiä eri kohdista miettien, mikä kirjan syvin ajatus on ja mitä kirjassa halutaan kertoa. Mielenkiintoista hänen mukaansa on, että kuvataiteilijana Steven Hall on visuaalinen ihminen, joka toteuttaa visuaalista maailmaa luoden sen tekstillä.
– Minäkin olen visuaalinen ihminen. Olemme Steven Hallin kanssa hengenheimolaisia, koska on mielenkiintoista toteuttaa visuaalista maailmaa jollain muulla tavoin, tässä tapauksessa pimeällä teatterilla, Markus havainnollistaa.

Haitekstin työryhmän kuvassa on neljä nuorehkoa miestä ja yksi nainen, kaikilla näön pimentävä maski silmillään. Kaksi miehistä istuu sohvalla, muut seisovat punaista seinää vasten.
Haitekstin työryhmä.

Jatkoa luvassa

Haitekstin päähenkilö Eric Sanderson on menettänyt täydellisesti muistinsa. Hänen psykiatrinsa kertoo, että muistinmenetys on aiheutunut hänen rakkaan Clionsa kuolemasta liikenneonnettomuudessa ja vakuuttaa, että hänen saamansa hoito auttaa. Eric saa salaperäisiä kirjeitä, joita psykiatri kieltää häntä avaamasta. Kiellosta huolimatta hän lukee kirjeitä, joissa väitetään, ettei psykiatri voi auttaa häntä jäljittämään menneisyyttään. Kirjeiden neuvoilla hän sen sijaan pystyisi voittamaan vaarat, joihin pian joutuisi. Otteita Haitekstistä -esityksessä Ericinä kuullaan Matti Mustonen, Cliona Joanna Wallinheimo ja psykiatrina Janne Suutarinen. Hersyvän hauska on Markus Seralan esittämä naapuri, joka tulee ihmettelemään Ericin tekemisiä. Äänimaailman suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Turkka Inkinen ja Markus Serala, joka yhdessä Janne Suutarisen kanssa on ohjannut produktion.
– Kun yhdessä Jannen kanssa mietimme, mikä teos sopisi esitettäväksi pimeänä teatterina, mielessäni kummitellut Haiteksti pulpahti jälleen esiin. Se on niin kuunnelmallinen ja päänsisäinen ja sitä pystytään luomaan helposti äänimaailmalla, Markus perustelee. Otteet kirjasta on valittu lukudraamaan kronologisesti siten kuin teksti kirjassakin etenee. Se, mikä kirjan tekstistä jäi pois, on korvattu äänillä. Otteita Haitekstistä -esityksen ensimmäisessä osassa kuulimme noin kolmasosan kirjan tapahtumista, mutta ei hätää: vaikka tarina jäi kesken, tänä syksynä on jatkoa luvassa.
– Ajatuksenamme on lähteä työstämään seuraavaa osaa elokuussa. Se voisi olla valmis lokakuussa. Toteutus tapahtuisi kahdessa osassa niin, että osien välissä on väliaika, Markus kaavailee.

Otteita Haitekstistä on saanut sekä näkeviltä, heikkonäköisiltä että sokeilta katsojilta pääasiassa positiivista mutta myös rakentavaa palautetta, joka huomioidaan työstettäessä Otteita Haitekstistä -esityksen seuraavia osia. Sokeana katsojana ilahduin erittäin paljon siitä, miten yhdenvertaisessa asemassa olimme näkevien kanssa sekä siitä, miten näkevät keskittyivät esitykseen. Kerrankin näkevät kuuntelivat. Kalliosalissa vallitsi hiiskumaton hiljaisuus ja yleisön keskittymisen aisti.
– Näyttämöllä oli nuottivaloja ja näin näyttelijöiden hahmot, mutta laitoin silmäni kiinni niin, että voin keskittyä vain kuuntelemiseen. Tämä oli mielenkiintoinen esitys, jonka jatkon haluan ehdottomasti nähdä ja kuulla, kommentoi näkevä ystäväni.

Sisällön jakaminen: