Äänten yllä

Teksti: Jonna Heynke

On alkuilta  baijerilaisessa pikkukaupungissa. Kevääntuoksuiselle niitylle kokoontuneessa noin kymmenpäisessä laumassa käy iloinen puheenpulputus. Tunnelma on odottava, haltioitunut.

Myös säiden haltiat ovat olleet tänään suosiollisia: Lämpötila on parinkymmenen kieppeillä. Aurinko paistaa muttei paahda.

”Oikein hyvää iltaa kaikille! Sky Adventures -seikkailu alkakoon.”

Kolme kohteliasta herrasmiestä tervehtivät jokaista ja kertovat illan kulun.  Sitten nousemme uudentuoksuiseen jeeppiin ja köröttelemme  vielä sankemmalle niitylle, sinne missä tuuli kantaa.

Jeepin lavalla on pullea telttapussilta näyttävä säkki, josta illan isännät ja osa matkustajista alkavat  kääriä ulos valtavaa kangasmyttyä. Kangas on sileää nailonia ja suhisee liikuteltaessa. Toinen porukka kiinnittää  useilla metallivaijereilla auton lavaan massiivista rottinkikoria. Se on noin 1,4 metriä korkea. Reunat on pehmustettu. Niiden lisäksi kiinni voi pitää seinissä riippuvista lenkeistä.

Moottori jyrähtää käyntiin. Pallo alkaa täyttyä ilmalla. Pallosta puhuminen ei tosin anna jo 1700-luvun lopula kehitellylle lentolaitteelle oikeutta. Kokoa tällä kuumailmapallolla on kuin teltalla,  korkeuttakin huikeat 25 metriä. Muotokaan ei ole aivan pallomainen.

Kun pallo on tarpeeksi pullea, siihen kiinnitetty, propaanikaasupoltin alkaa puhahdella.

”Bitte einsteigen!” kuuluu käsky. Kukin matkustaja astelee sovittuun kohtaan koria ja alkaa kavuta ylös. Kiitän onneani  tuhansien rappujen vahvistamista jalkalihaksistani. Pienten, korkealla olevien askelmien kapuaminen kysyy kevyemmältäkin ihmiseltä paljon voimaa.

Lopulta seison korissa rakkaan mieheni vieressä. Tämä elämys on annettu meille häälahjaksi neljä vuotta sitten. Koronan ja sään takia lento on jouduttu perumaan jo neljästi. Sääolojen kuten tuulensuunnan  ja näkyvyyden on oltava täydelliset tai lentoa on siirrettävä.

Kori on jaettu neljään osaan. Meidän osastossamme on toinen lentäjistä. Koko elämyksen ajan hän pitää minut kaikesta ajan tasalla. Hänellä ei vielä koskaan ole ollut täysin sokeita matkustajia. Silti hän ei ihmettele,  toisin kuin yllättävän moni, mitä järkeä sokean on lähteä kuumailmapallolennolle, jolle pääsystä haaveillaan nimenomaan näköalan takia.

Niityllä seisova yleisö alkaa hihkua ja vilkuttaa. Lentäjät irrottavat korin  maan kamaraan kahlehtivat vaijerit.

Olemme ilmassa!

Liikettä tuskin tuntee. Koska pallo liikkuu tuulen mukana, minkäänlaista viimaa ei ole. Vaikka yläilmoissa on muutama aste viileämpää, säännöllisin väliajoin sytytettävä kaasupoltin puhauttaa yllemme  lämpimän tuulahduksen.

Palava propaani on ilmaa kevyempää, joten se saa kuumailmapallon nousemaan.   Palloa ohjaillaan puhaltamalla siihen propaania sopivin väliajoin sopivissa määrin. Myös ilmavirtauksilla, tuulen suunnalla sekä ilmakehän lämpötilanvaihteluilla on vaikutusta kulkusuuntaan ja lentokorkeuteen.

Lentäjä näyttää minulle kaasupoltinta,  kuvailee palloa ja maisemia.

Myös äänimaisemat muuttuvat: Maasta kantautuvat liikenteen äänet vaimenevat. Lennämme reilun kahdensadan metrin korkeudessa hieman alle kahdenkymmenen kilometrin tuntivauhtia. Ilma on  ohuempaa, tuoksuu ilmalta. Paremmin ei tätä raikasta, hentoa mutta samalla vahvaa tuoksua voi kuvailla. Sanat loppuvat kesken. Kuuntelen vain, mitä minulle kerrotaan ja haravoin allamme lipuvia äänimaisemia. Mietin, miksei näköalan lisäksi voida  puhua kuuloalasta. Nytkin koirien haukku sulaa eurodancen ja saksalaisen kasaripopin virtaan.

”Huhuu  te siellä ylhäällä! MOOII!” kuuluu silloin tällöin.

Lentäjät keskustelevat radiopuhelimilla. Inhottavat sanat tunkeutuvat korviini: SOPIVA LASKEUTUMISPAIKKA!

En haluaisi laskeutua, en vielä pitkään aikaan.

Propaanipoltin puhisee. Ilma käy raskaammaksi. Kasvien ja ruokien tuoksut virtaavat sieraimiin. Kori raapaisee tuuheita puun oksia.

”Laskeutumisasento!”

Käännyn selin menosuuntaan, tartun korin seinässä olevaan lenkkiin ja notkistan polvia. Lentäjä laskee:

”Eins, zwei, drei!”

Allamme rytisee ja ritisee, kun kori tömähtää yllättävän pehmeästi pellon keskelle. Hetken liukumisen jälkeen se jää keikkumaan pienelle kumpareelle. Lentäjä nurisee, miten huono lasku tulikaan tehtyä. Mietin, millainen hyvä mahtaakaan olla, tämä kun tuntui niin  jouhevalta.

Sky Adventuresin henkilökunta on ottamassa meitä vastaan. Tutun jeepin luona odottavat viilentimessä kuohuviinipullot. Ennen korkin poksautusta on kuitenkin luvassa tärkeä rituaali. Otamme toisiamme kädestä ja vannomme juhlallisesti ilman valtiaiden valan. Sitten kumarrumme ja saamme kuohuviinikasteen. Kullekin ojennetaan ilman valtiaan diplomi. Yläilmoissa nimeni on Paronitar Jonna.

Ja sitten KIPPIS! Tai kuten Saksassa sanotaan: Zum Wohl! Terveydeksesi!

Vielä on edessä noin puolen tunnin jeeppiajelu pallon lähtöpaikalle.

Kuohuviini kuplii päässä.

Vai onko tämä sittenkin häivähdys siitä  maagisesta kihelmöinnistä, jonka valtaan pääsee taivaalla kuumailmapallon kyydissä?

Sisällön jakaminen: