Kesä ja onni

Teksti: Aila Malkki

”Onni yksillä, kesä kaikilla”. Onko näin? Väitän, että sanonta tarjoaa syvällisempiä tulkintoja kuin ensi kuulemalta arvaisi. Jo lähtökohtaisesti poissulkevat ”yksillä” ja ”kaikilla” saavat kuulijan kohottamaan kulmiaan.

Uskon, että tarkoituksena on ollut vapauttaa kohtalon kolhimat päivän murheista näkemään elämän ja maailman kauneuden. Sävy on ehkä leikittelevä, mutta sen voi jättää kevyeksi ensivaikutelmaksi. Onko lauseessa silti mitään väärin?

Epäilevä mieli tarttuu ehkä juuri näihin ääripään pronomineihin, joita ainakin filosofiassa vältellään – jopa kyseenalaistetaan. Onnihan voi koskettaa meitä milloin vain, ja kesä jäädä joiltakuilta huomaamatta. Sitä paitsi molemmat osuvat varsin usein ihmiselle yhtä aikaa.

Nämä huomiot vetävät mattoa tutun sanonnan alta. Sen takia kesä ei onneksi ole pilalla vaan saattaa saada aikaan entistä vahvemman hyvän olon tunteen. Toisin sanoen kun tiedostamme onnen, myös ymmärrämme sen. Niin moni seikka jää kokematta, kun kävelemme onnemme ohi. Kesä ja onni ovatkin todellisuudessa tunteita samalta aukeamalta. Kirjaa ei vain pidä selata läpi liian nopeasti. Tämä ongelma koskettaa useita elämänaloja. Jos kahlaa päivät etsien onnea, se ei osu omalle kohdalle, siten kuin se onnistuisi elämällä jokainen hetki täysin sydämin.

Kokonaisvaltaista heittäytymistä elämään on jo vaikeampi toteuttaa arjessa. Menneet ja tulevat ajatukset johtavat ihmisen niin helposti pois nykyisyydestä. Mutta onko siinäkään mitään pahaa? Varmasti ei, jos nykyhetki aiheuttaa yksinomaan kärsimystä ja vastuksia.

Niin tässä kuin monissa muissa elämäntilanteissa toimivin ratkaisu saattaisi löytyä itse muokatusta, kultaisesta keskitiestä. Muut eivät sitä pysty sanelemaan – sen pitäisi syntyä omista toiveista. Voimme muuttua omien, sisäisten päätösten kautta.

Jos syvä onni ja lempeä kesä kohtaavat edes hetken verran ihmisen arjessa, siitä riittää iloa pitkäksi aikaa. Itse tapasin lapsenlapseni eilen, ja mieleeni jäi puhdas ikävä tuota vähän yli vuoden ikäistä vesseliä kohtaan. Pienet kehitysaskeleet tuottavat isoäidille niin suurta riemua, että ikävä herää molemmille eron hetkellä.

Onnen tavoittaa lyhyessä tuokiossa, kun sen oivaltaa ottaa vastaan. Lohdutuksen antaa toive pikaisesta jälleennäkemisestä.
Yksi suurimpia ilonaiheitani nykyään on juuri tuo reipas pikku poika. Hänen suloista hymyään katselisin kaiket päivät. Se onni ei ole kiinni paikasta eikä vuodenajasta. Itsekin tuntee nuortuvansa lapsen vilpitöntä katsetta ja leikkiä seuratessa.

Näistä riveistä huomaan, miten henkilökohtaisiin kokemuksiin jokaisen onnen lähteet voivat liittyä. Keskeisintä on ehkä  se, miten rauhoitumme huomaamaan jokaisen onnen hetken. Sillä päivät ovat niitä tulvillaan aivan yllättävissäkin tilanteissa.

Oma osuutensa onneen tarttumisessa on ihmisen tavassa nähdä maailma. Optimisti kiertää kylmät karikot luonnostaan, pessimistille ei mikään kelpaa. Tarvitaan siis käänteentekevää asennemuutosta. Muuttumaton mielenlaatu jos mikä rajoittaa havaintojamme.

Lopulta kyse näyttää ennen kaikkea olevan sisäisestä asenteestamme. Onnen sirpaleita ei voi kerätä maailmalta, jos hyvää ei yksinkertaisesti suostu huomaamaan. Kesä tai talvi – onni on yhtä lailla niin sinun kuin minunkin tavoitettavissa.

 

Sisällön jakaminen: