Kuvassa on miehen käsi, joka pitää kiikaria. Se on suunnattu naapuriin päin. Miehellä on kello ranteessa.
Kuva: Unsplash / Nathan Thomassin

Novelli: Naapuri

Teksti: Pirjo Nousiainen, kuva: Nathan Thomassin

Jari nosti kiikarin silmilleen. Naapuritalon yksinasuva mies näkyi
menevän kotiinsa. Mies kaiveli taskujaan ja astui sitten verannan
suojaan eikä Jari enää nähnyt oven avaamista. Hän oli alkanut
uteliaisuudesta tarkkailla uutta naapuriaan eikä hän itsekään osannut
selittää, miksi. Miehellä ei ollut perhettä, mutta joskus Jari oli
nähnyt mannekiinimittaisen naisen menevän tai lähtevän talosta. Välillä
mies lähti töihin tai asioille ja palasi kotiin normaalisti ruokakassien
kanssa tai ilman. Siinä ei ollut mitään erikoista.
Mies oli alle nelikymppinen, pitkä, urheilullinen ja Komea uros kuin
Adonis, ei ihme, että veti puoleensa sitä naista. Naisen kauneudesta
Jari ei osannut sanoa eikä hän ollut päässyt lähietäisyydeltä sitä
arvioimaankaan. Mies ei vaikuttanut kovin seuralliselta, enemmänkin
yksityisyyttä arvostavalta, mutta nainen oli ehkä ujouden takia
suorastaan eristäytyvä. Ei kai mies vaan ollut sairaalloisen
mustasukkainen? Siinä olisi selitys naisen välttelyyn. Moni on kakku
kaunis päältä, Jari hymähti.
Kerran puolipimeällä sattui outo juttu. Jari oli kävelemässä
hiekkatietä, kun miehen naisystävä tuli talon sivusta parkkipaikalta
tielle ja Jari lähestyi häntä sivutieltä. Nainen vilkaisi lähestyvää
Jaria, kovensi äkisti vauhtinsa ja lopulta juoksi pitkillä koivillaan,
minkä pakoon pääsi.
Jari huusi:
– Rouva, älkää pelätkö, en minä mitään pahaa ole tekemässä. Kunhan vain
satuin kulkemaan tästä talonohi. Älkää toki pelätkö!
Nainen ei kuunnellut vaan pötki pakoon, minkä pitkillä kintuillaan
pääsi, helmat vain heiluivat ja korot narskuivat hiekassa, onneksi eivät
kovin korkeat korot. Jari punoi päätään ihmetyksestä. Näyttikö hän niin
pelottavalta, että naisetkin juoksivat jo pakoon.
Jari yritti silti vaania tilaisuutta tutustua uusiin naapureihinsa.
Mitähän ne tekivät työkseen? Miehen ammatti olisi ollut kiva tietää,
mutta ei hän vielä uskaltanut kysyä. Kun tulisi pitempi keskustelu,
voisi se lipsahtaa esiin ihan kysymättäkin. Mies voisi olla
pukeutumisesta ja olemuksesta päätellen vaikka koodari. Nehän olivat
usein hiljaisia, koodikieleensä uppoutuneita tyyppejä. Joskus he
vaihtoivat muutaman sanan kuten pari päivää sitten, kun Jari oli
satuttanut itsensä ulos oman talonsa portille.
Iltaa, mies oli kohteliaasti sanonut ja aikonut jatkaa matkaansa, mutta
Jari sai hänet pysähtymään.
– Onko teidän pihalla yhtä paljon haravoitavaa kuin meillä? Välillä
tuntuu, ettei muuta ehtisi tekemäänkään.
Mies roikotti jotain kassia käsissään ja Jari näki siinä Marimekko-logon.
– Kyllä minä jo kerran niitä haravoin, mies kertoi, mutta pitää vielä
toistaa homma.
Sitten mies heilautti kättään ja lähti, vaikka Jari yritti jatkaa
keskustelua.
Hän muisti, että naisella oli ollut kädessään sama Marimekko-kassi.
Läheisinä ystävinä he tietysti lainailivat tavaroitaan. Suhde niillä
kuitenkin toimi, miksi nainen muuten olisi käynyt miehen luona.
Lienevätkö tunteneet toisensa jo pitemmän aikaa, ehkä suunnittelivat
yhteen muuttoa. Jari mietti, mikä naista oli niin pelottanut, että lähti
juoksujalkaa pois. Oliko hän ymmärtänyt asian väärin. Juoksuun lähtö ei
luultavasti liittynyt mitenkään häneen. Varmaan naiselle oli tullut
kiire jonnekin, josta oli jo myöhässä, niinhän naiset tapasivat olla.
Kun nainen muuttaisi pysyvästi miehen luo, he tutustuisivat enemmän.
Naiset olisivat luonnostaan sosiaalisempia ja miehenkin olisi pakko
mukautua kanssakäymiseen lähinaapurinsa kanssa, jo
kohteliaisuussyistäkin. Fiksua porukkaa he varmasti olivat, siitä ei
ollut epäilystäkään. Olisi mukava kutsua heidät kyläilemään, vaikka
saunomaan.
Illalla Jari sai idean. Omenat olivat kypsyneet ja roikkuivat oksista
poimimista pyytävästi. Jari keräsi ison pussin omenoita ja päätti viedä
ne uudelle naapurille. Siinähän olisi syy tavata. Hän käveli pensasaidan
reunaa ja kuuli naapurin oven kolahtavan. Hämärän ja pensasaidan seasta
Jari erotti naisen astuneen ulos ja vilkuilevan ympärilleen. Sitten
nainen käänsi selkänsä ja suunnisti kohti pimeää oikopolkua, josta myös
pääsi parkkipaikalle. Jari kääntyi pensasaidan kulmasta pihaan, huikkasi
tervehdyksen ja harppoi naista kohti. Nainen vilkaisi nopeasti taakseen
ja lähti kiireesti laskeutumaan muutamaa porrasta. Äkkiä naisen jalka
luiskahti ja hän kaatui.
– Ei kai sattunut pahasti? Jari huusi.
Nainen ei vastannut. Kun Jari pääsi portaiden luo, nainen oli portailla
pitkin pituuttaan ja hänen kätensä kurkottivat päästä singonnutta
peruukkia portaiden alapäästä. Jari tuijotti silmät selällään naisen
päätä, josta oli peruukin lentämisen seurauksena paljastunut uuden
naapurin lyhyeksi leikatut hiukset.

Sisällön jakaminen: