Elämän vettä
Takassa rätisee tuli, jonka lämpö ja tuoksu saavat arjen haihtumaan ulos ovesta. Tila on kuin suuri, kodikas olohuone. Katetut pöydät ja pitkät penkit odottelevat ruokailijoita ja viskin ystäviä.
Olemme ambergilaisen viskikerhon vieraina. Illan aikana tarjoillaan kolmen ruokalajin herkkuateria juomineen, mutta pääosassa on tietenkin viski. Olen enemmän tequilan ja viinin ystävä. Viski on savuisuutensa takia tuntunut aina jotenkin vieraalta ja kammottavaltakin, vaikka viskejä löytyy moneen makuun ja joka lompakolle. Jos joku on väenvängällä tarjonnut minulle viskiä, olen pyytänyt mahdollisimman hedelmäistä ja ehdottomasti savutonta lajia.
Mutta kun kutsu kävi, uteliaisuus vei tietenkin voiton. Ja kun viskikerhon johtaja tuo ensimmäisen maistiaislasin eteeni, nenäni alkaa ahmia siitä nousevaa vaniljaista, hedelmäistä tuoksua.
Tältäkö elämänvesi tuoksuu? Sana wiskyhän tulee gaelin kielen elämän vettä merkitsevistä sanoista uisge beatha.
Tämä viski on peräisin mistäpä muualtakaan kuin Skotlannista, Lowlandin alueelta. siellä tuotetut viskit ovat usein raikkaita ja vailla sitä kamalaa savunmakua.
”Slàinte mhath!” viskikerhon johtaja kehottaa kuten Skotlannissa on tapana. Kaikki me puolentusinaa vierasta kohotamme lasimme. Hedelmäinen, mausteinen maku ei ole epämiellyttävä muttei myöskään saa tajuntaani räjähtämään.
Juomme makuaistin nollaavan lasillisen vettä ja saamme eteen uuden elämänveden. Tämä 12-vuotias single malt -viski on lähtöisin Skotlannin Speysidesta. Se on pienehkö alue, jota voisi melkein kutsua isoksi tislaamoksi. Noin puolet Skotlannin enemmän ja vähemmän virallisista tislaamoista, kolme suurinta skottiviskin tuottajaa mukaan lukien, sijaitsevat siellä. Tuoksu on makean toffeinen ja hunajainen. Ei savun hiventäkään, onneksi!
”Slàinte mhath!”
Marsipaania ja hedelmiä. En sylkisi pois mutten myöskään ostaisi. Mieluummin syön kuin juon marsipaania. Napostelemme pientä välipalaa ja juomme tietenkin vettä. Viskinmaistiaisissa on tärkeää avata viskille mahdollisimman häiriötön väylä makuhermoihin.
Mietin, miksi viskeistä kohistaan niinkin paljon. Kun maistoin ensimmäisen kerran tequilaa, se oli menoa. Mutta vaikka olen maistellut jo useita, hedelmäisiä viskejä, ahaa-elämys on loistanut poissaolollaan.
Seuraavan, kolmen vuoden ikään ehtineen viskin ei ole tarvinnut seilata tänne meriteitä. Se on lähtöisin Baijerista, aivan tästä läheltä. Vaikka viski yhdistetäänkin ennen muuta Skotlantiin, myös mm. täällä Saksassa, Kanadassa, Irlannissa, Japanissa ja Yhdysvalloissa tuotetaan viskiä. Tämäkin tuoksuu hedelmäisen makealta mutta myös puiselta. Onneksi ei savuiselta!
”Zum Wohl!”
Saksalainen viski, saksalainen kippis. Maku ei ole paha, mutta tämäkään ei räjäytä tajuntaa. Onneksi se kammottava savu sentään loistaa poissaolollaan.
Jäljellä on enää yksi viski.
Tuskinpa minusta mitään viskimimmiä tulee, vaikka kyllä viskikin maustamattomat kirkkaat kirkkaasti voittaa. Minusta myös viinan on maistuttava muultakin kuin alkoholilta. En myöskään pidä ajatuksesta sotkea viskiin soodavettä tai edes jäitä. Makuasioista ei tietenkään saisi kiistellä, mutta itse juon vettä lasista tai raanasta, jos sitä tekee mieli.
Tyhjennän vesilasin ja jään odottelemaan illan viimeistä maistiaista. Nyt luvassa on se pelottava, todella savuinen viski, joka on lähtöisin Skotlannin Islaysta. siellä karu maaperä ei juuri puita kasva vaan taloja on lämmitetty ja viskimaltaita paahdettu turpeella ammoisista ajoista asti.
Ikää tällä viskillä on kaksitoista vuotta, ja jo ennen kuin saan lasin eteeni, nenässäni pärähtää savuvaroitin.
Otan lasin ja haistelen. Tuoksu on kuin suoraan leirinuotiolta, jonka äärellä syödään hedelmäkarkkeja. Nuuhkin ja nuuhkin kuten lukuisia hajuvesiäni. Nekin tuoksuvat ihanilta, mutta en joisi mitään niistä mistään hinnasta.
Slàinte mhath!
Savuinen puro virtaa suuhuni.
Sitten räjähtää.
Onko tämä maku todellinen?
Ei voi olla!
…koska tälle maulle ei löydy sanoja.
Tämä on juotavaa savua, joka haihtuu aivan liian nopeasti.
Savua, jota olen viskeissä inhonnut ja kammoksunut, mutta jota nyt rakastan!
Savu on juuri Se Jokin, joka jäi edellisistä, hedelmäisistä viskeistä uupumaan.
Nuuhkin jo tyhjentynyttä lasia.
”Taisit tykätä!” mieheni nauraa. Hän on suuri hedelmäisten viskien ystävä. Hänelle tämä savupaukku ei oikein maistunut. Minä taas en halua päästää suussa yhä tuntuvaa makua haihtumaan savuna ilmaan.
Tuli viskikerhon takassa on sammunut. Hyisenkylmä tuuli piiskaa baijerilaisen pikkukaupungin katuja ja kattoja. Ovesta astelee muiden mukana Saksan-suomalainen viskimimmi.
Ja kun menemme ravintolaan paria viikkoa myöhemmin, sanon baarimikolle: Ottaisin viskiä, niin savuista kuin teiltä vain löytyy.
Slàinte mhath!