SOKEAT TORVENSOITTAJAT

Suomessa vallitsi 1800-luvun lopulta alkaen puhallinorkesteri-innostus. Työväenyhdistykset perustivat torvisoittokuntia juhlistamaan tilaisuuksia ja soittokuntia perustettiin jopa pienissä maaseutukylissä. Innostus levisi myös sokeainkouluihin.

Teksti: Teuvo Ruponen

Sokeainkouluista kajahtaa

Lukuvuonna 1899 – 1900 alettiin molemmissa sokeainkouluissa opettaa pianon ja urkujen ohella torvisoittoa. Helsingin koulussa opetusryhmään kuului kahdeksan oppilasta ja opetuksesta huolehti Kaartin pataljoonasta eläkkeelle jäänyt musiikkivääpeli Viktor Grankvist.

Kuopiossa torvensoittajista muodostettiin torviseitsikko, jota johti kanttori Albert Aleksander Pekuri.

Torvisoittokunnat harjoittelivat kaksi tai kolme tuntia viikossa. Yleensä soitettiin marsseja, kansanlauluja ja muutamia virsiäkin. Esimerkiksi lukuvuonna 1904 – 1905 Helsingin koulun soittokunta osasi kappaleet Jumala ompi linnamme, Hoosianna, Rukous, Kolmekymmentävuotisen sodan marssi, Porilaisten marssi ja Oi äiti parka. Lisäksi soittokunta opetteli lukuvuoden aikana neljä uutta kappaletta.

Soittokunnat esiintyivät koulun tilaisuuksissa, varsinaisissa juhlissa ja vapaa-aikana vietetyissä konventeissa. Kuopiossa torvisoittokunta kävi herättämässä syntymäpäivää viettävät opettajat soittamalla ikkunan alla. Se järjesti myös konsertteja ja soittajaisia yhdessä koulun kuoron kanssa. Kevätlukukaudella 1903 esiinnyttiin Kuopiossa ja pääsiäisloman aikana Tampereella ja Viipurissa. Toukokuussa järjestettiin vielä soittajaiset Iisalmessa. Konserttien avulla kerättiin varoja sokeain hyväksi.

Anja Tsokkinen kertoo väitöskirjassaan oppilasarvostelusta muun muassa, että kaikkien koulusta poispääsevien kesken jaettiin opettajakunnan harkinnan mukaan käsityö- ja musiikkistipendejä. Keväällä 1902 annettiin parille Kuopion sokeainkoulun oppilaalle heidän koulusta lähtiessään torvetkin. Ne oli hankittu oppilaiden konserteista saaduilla tuloilla.

Helsingin sokeainkoulussa 1920-luvulla opiskellut Kalervo Nurmi muisteli, miten koulun puhallinorkesteri esiintyi koulun parvekkeella vappuna. Moni ohikulkija pysähtyi kuuntelemaan keväistä musisointia.

Aistivialliskoulu-lehdessä 8/1928 mainitaan, että soittaja Viljo Aro oli määrätty hoitamaan Helsingin sokeainkoulun torvisoiton opettajan tointa 1.9.1928 alkaen toistaiseksi.

Tietoa siitä, milloin puhallinorkesterin toiminta loppui Helsingin sokeainkoulussa, ei ole löytynyt. Markku Onnela muistaa, että koulun vintin nurkissa oli joitakin puhaltimia, mutta hänen kouluaikanaan 1950- ja 1960-luvulla ei enää mitään kokoonpanoa ollut. Todennäköisesti toimintaa ei ollut enää sodan jälkeen.

Kuopiossa puhallinorkesteritoiminta jatkui vielä sodan jälkeen. Koulun 75-vuotisjuhlassa 1. maaliskuuta 1946 esiintyi koulun entisistä ja silloisista oppilaista koottu torvisoittokunta. Airuessa kerrottiin, että väliajalla tarjoiltiin kahvia Savon värein koristetuissa luokkahuoneissa.
Sen jälkeen torvisoittokunta esitti ”Parolan marssin”, Boreniuksen ”Muiston” ja Comzakin ”Sadun”.

Kuopion sokeainkoulussa torvisoittoa harrastettiin aina 1950-luvun lopulle asti. Soittokuntaa johti Ahto Huttunen. Toiminta loppui, kun koulussa tehtiin suurremontti, jonka johdosta oppilaat pääsivät kesälomalle kuukautta aikaisemmin. Kun syksyllä palattiin koulutyöhön, kertoi johtaja Häkkinen, että torvet olivat kadonneet. Ne oli todennäköisesti varastettu.

Puhallinorkesteri osaksi järjestötyötä

Sokeainkoulussa virinnyt soittoharrastus heijastui pian järjestötyöhön. Suomen Sokeain Liitto ja Helsingin Sokeain yhdistys Perustivat pian toimintansa alettua omat torvisoittokunnat.

Suomen Sokeainliitto teki toimintaansa tunnetuksi monin tavoin. Sokeain Airut –lehdessä 4 – 5/1913 kerrottiin muun muassa, että huhtikuun neljäntenä päivänä pidettiin Vanhalla ylioppilastalolla iltama liiton hyväksi. Nimimerkki Espero kirjoitti siitä eräässä pääkaupungin lehdessä mm. seuraavaa: ”Sokeain liiton iltama oli onnistunut tilaisuus. Iltamaohjelma tuli erityisen opettavaksi sen kautta, että sokeat itse suorittivat huomattavan osan siitä. Sokeainkoulun torvisoittokunta avasi aluksi illan. Neiti Hilja Oksasen yksinlaulu osoitti hyviä saavutuksia. Säestystä hoiti sirosti nuori soittaja neiti Laina Nieminen.”

Suomen Sokeainliitto perusti puhallinorkesterin 1910-luvun puolivälissä. Joulukuun 5. päivänä 1915 vietettiin liiton pikkujoulujuhlaa Helsingin sokeainkoululla. Tilaisuudessa laulettiin Hoosianna liiton torvisoittokunnan säestämänä. Väliajalla soittokunta soitti muutamia kappaleita.

Sokeain liiton toimintaa tukemaan perustettu ompeluseura valitsi tammikuussa 1916 keskuudestaan toimikunnan. Sen jäseniksi tulivat rouva R. Heliä puheenjohtajana, neiti L. Federley rahastonhoitajana sekä neidit M. Ganszauge ja A. Kynberg. Toimikunta päätti liiton torvisoittokunnan pyynnöstä ostaa sille entisen Suomen Kaartin soittokunnan nuotteja 50 markalla.

Liiton torvisoittokunta esiintyi Helsingin sokeainyhdistyksen ensimmäisessä kokouksessa huhtikuun 25 päivänä 1916. Tilaisuus oli Helsingin sokeainkoululla. Kokouksen ohjelman avasi liiton torvisoittokunta, jota johti Wolmar Sjöholm.

Innokas puhallinmies

Wolmar Sjöholm oli aktiivinen musiikkimies. Hän tuli oppilaaksi Helsingin sokeainkoulun ruotsinkieliselle osastolle vuonna 1903. Jo kouluaikanaan hän osallistui monenlaisiin rientoihin, etenkin musiikkiin ja siinä torvisoittoon sekä esperantoon, urheiluun ja konventtitoimintaan.

Koulun jälkeen Wolmar muutti Porvooseen tehden harja- ja koritöitä. Hän hankki myös hierojan ammatin Hartean hieromaopistossa.

Työn ohessa häneltä riitti aikaa mieliharrastuksensa torvisoiton harjoittamiseen. Hän johti monien vuosien ajan milloin sokeain, milloin näkevien soittokuntia. Vuonna 1945 Wolmar siirtyi käsityönopettajaksi ruotsalaiselle sokeainkoululle. Toverina hänet tunnettiin iloisena ja auttavaisena.

Torvet mukaan Helsingin Sokeainyhdistyksessä

Helsingin sokeainyhdistyksen talon vihkiäiset pidettiin 18 marraskuuta 1923 Vladimirinkatu 27:ssä. (nykyinen Kalevankatu)
Tilaisuus aloitettiin laulamalla virsi Jumala onpi linnamme, jota säesti yhdistyksen äsken perustama torvisoittokunta. Mieltä ylentävä juhla päättyi kolmekymmenvuotisen sodan marssiin, jonka Sokeain Airut –lehden sanoin ”Torvisoittokunta voimakkaasti herra V. Sjöholmin johtamana esitti.”

1920-luvulla vietetyistä sokeainpäivistä kehittyi pian sokeainviikko. Juuri perustettu Suomen Yleisradio osallistui sokeain viikon viettoon antamalla tunnin verran ohjelma-aikaa. Airuessa 19/1929 kerrottiin viikon tapahtumista muun muassa, että radiossa oli sunnuntaina 17.11. klo 11 – 12 Sokeain tunti. Ohjelmassa oli muun muassa torvisoittoa, jota esitti Helsingin sokeainyhdistyksen soittokunta. Puheen piti ylitarkastaja L. Kuoppamäki.

Helsingin sokeain yhdistyksen soittokunnan toiminta päättyi pian tämän jälkeen, kun yhdistys meni vararikkoon ja torvet myytiin vararikkohuutokaupassa yhdistyksen muun omaisuuden mukana.

Uusi yritys

Kolme vuosikymmentä myöhemmin torvisoittokunta-ajatus tuli jälleen ajankohtaiseksi. Soittokunnan vaiheiden kuvaus perustuu Helsingin Sokeat ry:n sihteeri Raimo Salmelan vuonna 1972 laatimaan historiikkiin.

Muutamissa helsinkiläisissä näkövammaisissa heräsi 1960-vuoden lopulla jo pitempään pinnan alla kytenyt ajatus orkesterin perustamisesta puhallinmusiikin esittämiseksi näkövammaisten omin voimin. Tunnusteluja tehtiin kiinnostuksen selvittämiseksi ja taloudellisten toimintaedellytysten luomiseksi.

Vuoden 1961 aikana tilanne selkeni. Helsingin kaupungin musiikkilautakunta suhtautui orkesterin perustamisajatukseen myönteisesti. Helsingin kaupungin hallitus päätti musiikkilautakunnan puoltamana myöntää runsaan 500 000 markan määrärahan soitinten hankkimista varten. Määräraha myönnettiin siten, että soittimet tulivat orkesterin käyttöön, mutta säilyivät kaupungin omaisuutena.

Soittimia saatiin hankituksi kaksitoista, joista es-viritteisiä kornetti ja altto, D-viritettyjä kaksi klarinettia, kaksi B1 kornettia, kaksi B2 kornettia, yksi tenori, yksi venttiilipasuuna, yksi baritoni sekä yksi tuuba.

Kun riittävästi halukkaita soittajia oli ilmaantunut, päästiin käsiksi varsinaisiin käytännön toimiin. Maaliskuun toisena päivänä 1962 pidettiin Helsingin Sokeat ry:n kerhosalissa historiallinen kokous, missä vahvistettiin aiemmin nimitetyn sääntötoimikunnan esitys orkesterin säännöiksi ja se päätettiin jättää yhdistyksen johtokunnan vahvistettavaksi.

Johtokunta vahvisti säännöt ja orkesterista tuli Helsingin Sokeat ry:n epäitsenäinen alaosasto. Sen hallinnosta huolehti vuodeksi kerrallaan valittava työvaliokunta

Perustavaan kokoukseen osallistuivat Max Aimovaara, August Lindell, Claes Grönvall, Pentti Heimola, Hannes Koivuranta, Pekka Kujala, Usko Kuronen, Matti Manninen ja Kaarlo Virkki. Näitä henkilöitä voidaan pitää orkesterin toiminnan pioneereina.

Esiintymisiä ja muuta toimintaa

Useimmilla soittokunnan jäsenistä oli jonkin verran pohjaa puhallinsoitannassa ja verrattain pian päästiin tasolle, joka mahdollisti julkiset esiintymiset.

Ensimmäinen esiintyminen oli vapun päivänä 1962, jolloin orkesteri esiintyi Helsingin Sokeat ry:n kolmekymmentävuotisjuhlassa. Vähän myöhemmin oli toinen esiintyminen lomakoti Onnelan urheilukentän vihkiäisissä. Orkesteri toi esiintymisillään värikkyyttä ja reipasta henkeä lukuisiin näkövammaisjärjestöjen tilaisuuksiin.

Oman lukunsa ansaitsevat myös orkesterin esiintymiset muissa tilaisuuksissa. Mukana oltiin muun muassa Yleisradion ja Helsingin kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa, vieläpä hyvällä menestyksellä.

Puhallinorkesteri harjoitteli säännöllisesti vähintään kerran viikossa kesäkausia lukuun ottamatta. Harjoitukset olivat keskiviikkoisin ja harjoituspaikkana oli koko ajan yhdistyksen kerhohuone. Ohjelmaan kuului kansanlauluja ja marsseja, joululauluja sekä myöhemmin myös pieniä sarjoja. Onpa orkesteri joissakin tilaisuuksissa soittanut myös tanssimusiikkia.

Puhallinorkesterin kapellimestarina toimi aluksi muutaman kuukauden ajan musiikkikersantti Lauri Siimes ja sen jälkeen pianoteknikko Matti Erola. Vuosina 1965-66 toimi kapellimestarina muutaman kuukauden ajan herra Aimo Suominen.

Vuoden 1968 toiminta oli saavutettujen tulosten perusteella positiivisempi kuin edelliset vuodet. Orkesteri esiintyi pääasiassa sokeain järjestöjen omissa tilaisuuksissa. Sillä oli kuitenkin yksi huomattava ulkopuolinen esiintyminen Sulasolin yhteislaulutilaisuudessa Soutustadionilla 4.9. Tilaisuus radioitiin.

Orkesterin taso oli siinä määrin parantunut, että ohjelmistoon oli voitu ottaa melko vaativiakin kappaleita, jopa pienehköjä sarjoja.

Soittajapula

Orkesterin toimintaa haittasi pitkin matkaa soittajien vähyys ja harjoitteluajan puute. Toimintaselosteessa vuodelta 1964 todettiin, että puhallinorkesterin toimintaan on haitallisesti vaikuttanut se, että soittajat ovat entistä enemmän joutuneet kiinnittämään huomiota varsinaisen toimeentulonsa hankkimiseen. Tästä johtuen ei soittajilla ole ollut riittävästi aikaa välttämätöntä vapaa-aikana tapahtuvaa harjoittelua varten.

Sokeain Airuen välityksellä etsittiin uusia soittajia useaan otteeseen. Orkesteriin saatiin 1960-luvun lopulla muutamia uusia jäseniä, minkä toivottiin aiheuttavan soittotaidon entistä nopeampaa kehittymistä ja varmistumista.

Airuessa 7/1969 soittokunnan jäsen Raimo Tanskanen selosti soittokunnan toimintaa ja kannusti jäseniä mukaan. Hän totesi, että soittokunnassa oli joitakin soittimia vapaana soittajien vähyyden vuoksi.

Mukana oli kaksi näkevää henkilöä. Toinen toimi soittokunnan kapellimestarina ja toinen basson soittajana. Jälkimmäinen hoiti myös nuottien jäljentämisen pistekirjoitukselle. Kukin soittaja opetteli stemmansa nuoteista.

Orkesteri oli esiintynyt tuolloin paitsi yhdistyksen omissa tilaisuuksissa, myös useita kertoja Soutustadionilla järjestetyissä yhteislaulutilaisuuksissa.

Orkesteri toivoi joukkoonsa lisää soittajia ja vetosi kaikkiin, joita tällainen toiminta kiinnostaisi. Erityisen tervetulleita olisivat musikaaliset hyvän pistekirjoitustaidon omaavat, jopa pistenuotit osaavat. Lopuksi Tanskanen kehotti, että ”tulkaa maistamaan messinkiä.”

Airuen artikkeli oli seurausta vuosikokouksessa tammikuussa 1969 käydystä keskustelusta. Raimo Tanskanen oli esittänyt harkittavaksi, olisiko syytä jatkaa orkesterin toimintaa, koska innostus tuntui jatkuvasti olevan melko laimeaa. Keskustelussa todettiin kuitenkin, että toimintaa oli syytä ainakin toistaiseksi jatkaa, sillä orkesteri oli kuitenkin eräänlainen piristävä toimintamuoto ja tarpeellinenkin yhdistyksen toiminnassa. Taloudelliset edellytyksetkin olivat suhteellisen turvatut. Toimintaa päätettiinkin jatkaa.

Keväällä 1970 Helsingin kaupunginkanslia tiedusteli, olisiko orkesteri tilaisuudessa esiintymään jossain kaupungin järjestämässä tilaisuudessa Helsinki-päivänä taikka muulloin . Kaupunginhallitukselle ilmoitettiin, että orkesteri on valmis esiintymään jossain kaupungin ulkoilmatilaisuudessa myöhemmin syksyllä. Todettiin myös, että orkesteri tulee esiintymään soutustadionilla elokuussa järjestettävässä yhteislaulutilaisuudessa säestäjänä korvauksetta.

Kesällä 1971 orkesteri esiintyi hyvällä menestyksellä Helsingin kaupungin eläkeläisten virkistyskeskuksessa.

Vakituisia soittajia oli 1972 kapellimestarin lisäksi seitsemän, joista viisi näkövammaista. Ulkopuolisia vakituisia avustajia oli kaksi. He antoivat varsin painavan panoksensa orkesterin esiintymisvarmuudelle. Myös nuottien kopioinnissa ja jäljentämisessä saatiin apua ulkopuolisilta henkilöiltä. Kapellimestarina toiminut Matti Erola oli suorittanut myös nuottien kopiointia. Orkesterin juoksevia asioita oli hoitanut työvaliokunta, missä puheenjohtajana oli ollut Claes Grönvall sekä muina jäseninä Raimo Jääskeläinen ja Matti Erola, varajäsenenä Usko Kuronen.

Vuosikokouksessa 1971 oli keskusteltu orkesterin tulevasta toiminnasta. Soittajien vähyyden vuoksi olisi ehkä toistaiseksi jatkettava toimintaa kvartetin muodossa. Päätettiin, että uusia soittajia pyritään hankkimaan mahdollisuuksien mukaan muun muassa yleisradion Lepakko-ohjelman avulla.

Turvattu talous

Helsingin Sokeat ry:n puhallinorkesterin toiminnan taloudellisen perustan muodosti vuodesta 1963 alkaen Helsingin kaupungin musiikkilautakunnan vuosittain myöntämä avustus. Myös pääyhdistys sekä muut näkövammaisten järjestöt, kuten Sokeain Henkinen Työ ry ja Opaskoirayhdistys ry olivat tukeneet orkesteria taloudellisesti.

Puhallinorkesterin toimintaa ja kustannusrakennetta kuvaa vuodelle 1969 laadittu talousarvio. Sen mukaan kulut olivat yhteensä 3390 markkaa. Summa koostui seuraavasti: Kapellimestarin palkkio- ja matkakulut 1500, nuottien ja nuottipapereiden hankinta 160, nuottien kopiointi pistekirjoitukselle 150, soitinten huolto ja laukkujen uusiminen 300, yksityisopetus orkesterin jäsenille 80, rumpujen hankinta 1200. Tuotot olivat: esiintymispalkkiot 250, avustukset Helsingin kaupungilta toimintaa varten 1940, rumpujen hankkimiseksi 1200 eli tuotot yhteensä 3390 markkaa.

Puhallinorkesterin toimintakulut vuonna 1971 olivat 1213 markkaa 71 penniä. Tilinpäätös osoitti 31 markan ylijäämää.

Toiminta hiipuu

Orkesterin kymmenvuotisjuhla eli kymmenvuotistanssiaiset järjestettiin toukokuussa 1972. Tanssimusiikista vastasi Tor Hannerin yhtye.

Pian kymmenvuotisjuhlan jälkeen toiminta alkoi hiipua. Soittajat ikääntyivät ja innostus laimeni. Viimeinen merkintä esiintymisistä löytyy joulujuhlasta 1978. Orkesteri esitti silloin kaksi joululaulua.

Pieni muistelus

Markku Onnela muistelee: ”Taisi olla vuosi 1965 – 1966, kun menin Pengerkadulle kokeilemaan torvisoittoa ja sain käteeni B-kornetin, sekä pientä opetusta sen soittoon. En päässyt kovinkaan korkealle tasolle soittimen hallinnassa.

Soittokunta harjoitteli Pengersalissa ja minä sain alkeisopetusta soittajien tauon aikana. Opetusta minulle antoi silloinen vetäjä, Aimo Suominen.

Soittokunnan kokoonpanossa oli silloin ainakin mukana Raimo Tanskanen, Usko Kuronen, Matti Manninen ja Raimo Jääskeläinen.”

Sisällön jakaminen: