Rosa Liksomin Väylä on pakolaiskokemus

Saimme marraskuussa Rovaniemen Pohjanhoviin kirjallisuusviikonloppumme vieraaksi kiitetyn Väylä-romaanin kirjoittajan, Lapin kosmopoliitti Rosa Liksomin. Häntä haastattelivat Kirsti Reijonen ja Timo Kuoppala.

Teksti: Timo Kuoppala

Tuoreeltaan Rosa Liksom kiitteli juuri Rovaniemen Teatterissa näkemäämme Everstinna-näytelmää, joka perustuu hänen samannimiseen romaaniinsa vuodelta 2017. Miespääosan esittäjä Markku Lukka näytti aivan nuorelta eversti Oiva Villamolta. Lavastuksen osana käytetyt vanhat valokuvat sävyttivät näyttämökerrontaa hyvin. Kylli Köngäs everstinnan roolissa oli mahtava.

Liksom on kotoisin Ylitorniolta. Hän käyttää teksteissään sekä kirjasuomea että kotiseutunsa murretta. Sitä kutsutaan joskus myös meillä meänkieleksi, mutta kirjailija halusi täsmentää termien käyttöä: – Suomessa sanon, että kirjoitan Peräpohjolan tai Tornionjokilaakson murteella, mutta Ruotsin puolella kutsun sitä meänkieleksi, koska murteella on siellä vähemmistökielen asema. Ruotsin puolella käsitettä Tornionjokilaakson murre ei tunne kukaan. Toisaalta Liksom ei niin suuresti käsitteistä välitä. – Peräpohjolan murre on minun äidinkieleni, siksi sillä kirjoitan.

Väylä on kirja sodasta, ei sotakirja

Haastattelussa pääosan otti luonnollisesti Liksomin uusin romaani Väylä. Kirjailija kertoi saaneensa idean teokseen Everstinna-romaanin herättämän keskustelun jälkeen. Everstinnassa itse Lapin sodasta kirjoitetaan aika vähän. Eversti lähtee vaimoineen sotaa pakoon Tammisaareen, koska ei halua taistella saksalaisia vastaan. Hän saa etelässä hyvän turvapaikan teollisuussuvun huvilasta. Sen sijaan tavalliset Lapin ihmiset joutuivat karjoineen pakenemaan vaivalloisen matkan Ruotsin puolelle turvaan.

Kotiseudun vanhojen sukulaisten ja muiden muistelukset ankarasta ajasta olivat Liksomille tuttuja jo lapsuudesta ja hän on niitä kuullut edelleen viettäessään pitkiä aikoja ”datsallaan” lapsuusmaisemissaan. Peräpohjolan murteella kirjoitettu Väylä on tavallaan Everstinnan jatko-osa, jossa Lapin sodan vaikutukset siviiliväestöön saavat ansaitsemansa huomion. Itse sotatapahtumia ei Väylässäkään juuri kuvata.

Pääosa romaanista kertoo tapahtumista Ruotsin puolella. Tornionjoen ylitettyään ihmiset ja karja jatkavat matkaansa ruotsalaisten perustamiin evakuointileireihin. Romaanin päähenkilö on nuori, nimettömäksi jäävä tyttö, jonka kovien kokemusten myötä tapahtuvaa kasvua Liksom kuvaa. Vaikka romaanin aihe on synkkä, on kokonaiskuva jotenkin myönteinen.

Kirjailija muistutti lukijoitaan kuvaamansa miljöön olosuhteista. Monet perheistä olivat lestadiolaisia ja lapsia oli paljon. Äidit joutuivat pitämään pienimmistä huolta, miehet olivat sodassa tai sodasta uupuneita, joten karjankuljetus jäi isompien lasten tehtäväksi. Suuri vastuu perheen tärkeimmästä omaisuudesta, karjasta, ruokki nuorten itsetuntoa ja lisäksi heitä kantoi taipaleella ajatus pääsystä vauraaksi tiedettyyn Ruotsiin vähän pidemmäksikin aikaa.

Väylän päähenkilön esikuva on poika, joka on edelleen elossa. Liksom halusi kuitenkin muuttaa kuvattavansa tytöksi, koska arveli omien kokemustensa perusteella olevan helpompaa samaistua tytön kuin pojan kokemusmaailmaan. Romaanin henkilöt ovat sekoituksia todella olemassa olleista ihmisistä. Läheisten kertomusten lisäksi Liksom on hyödyntänyt mm. Kolarista tehdyn muistitietokeruun aineistoja.
Romaanin henkilöillä on läheinen suhde eläimiin. Kirjailija muistuttaa olevansa maatalon tytär ja hänen ensimmäinen karjanhoitotehtävänsä oli 2-vuotiaana pitää lehmän hännästä kiinni, jotta äiti sai lypsää lehmän rauhassa. Rosa on toiminut nuoruudessaan maatalouslomittajana. Ilman omaa kokemusta eläimistä ei kirjaa olisi syntynyt.

Väylän kielestä on keskusteltu paljon. LIksomille kirjoittaminen oli luontainen valinta. Peräpohjolan murre on päähenkilön ajattelun kieli. Kaikille ei murteen lukeminen kuitenkaan ole ollut helppoa. Monet muualta Suomesta olevat lukijat ovat kertoneet kirjailijalle, että ensimmäiset viisi sivua piti lukea itselle ääneen. Sen jälkeen lukeminen sujui helposti. Monet ovat kuunnelleet romaanin Anna Saksmanin lukemana äänikirjana, mikä ehkä on helpottanut lukemista.

Pätkäproosasta romaaneihin

Rosa LIksom aloitti nuorena kirjoittamalla novelleja ja on sittemmin siirtynyt pääasiassa romaaneihin. Rosa kertoi kirjoittaneensa lyhyitä tarinoita opintojen ohella. Niistä koottiin esikoisteos Yhden yön pysäkki (1985). Lyhyitä tarinoita, pätkiksiä, hän kirjoittaa vieläkin. Romaanin kirjoittaminen on Roosalle pitkä prosessi, keskimäärin siihen on kulunut viitisen vuotta. Ikä, 64 vuotta, saa jo miettimään, että kuinkahan monta romaania sitä vielä ehtii kirjoittaa.

Everstinnan kirjoittaminen oli erityisen pitkä ja raskas työ. Siihen kului aikaa lähes seitsemän vuotta, josta pelkästään taustatyön tekemiseen kului varmaankin kolmesta neljään vuoteen. Everstinnaan verrattuna Väylän tekeminen oli henkisesti paljon helpompaa. Sitä oli suorastaan ihanaa kirjoittaa. Keskeisinä henkilöinä olivat nuoret, joilla oli elämä edessään, uteliaisuutta ja intoa tulevaan.

Rosa nostaa esille pienten ihmisten kokemia suuria asioita. Lapista joutui evakkoon Ruotsiin noin viisikymmentätuhatta ihmistä ja muualle Suomeen lähes yhtä paljon. Väylää lukiessa tulee väkisinkin mieleen, että tänään jossakin joku toiveikas pakolaisnuori kokee samoin kuin Väylän 13-vuotias, nimettömäksi jäänyt tyttö.

Rosa Liksomin ajatuksia Lapista:
Lapissa inspiroivat luonto ja mahtavat tarinat, Olen kasvanut tarinoiden, en kirjojen keskellä.
Lapissa näkee revontulet, linnunradan – kosmoksen kauneuden.
Lapissa voi kokea valon hulluuden.

Koko Rosa Liksomin kirjailijahaastattelun voi kuunnella tai lukea litteroituna Kajastuslehden verkkosivuilta www.kajastuslehti.fi/kirjailijavierailut ja Rosa Liksom. Väylä-romaani löytyy äänikirjana sekä Saavutettavuuskirjasto Celiasta että kaupallisista äänikirjapalveluista.

 

Sisällön jakaminen: