Kyllä niitä omia lomakoteja tarvitaan

Mökille ajellessa ohitamme Leppävirran invalidien lomakodin. Se seisoo Heinävedelle
mutkittelevan tien varrella Unnukka-järven rannassa. Talo saunoineen on hyvin vaatimaton, mutta kun salossa liehuu yhdistyksen viiri, se sykähdyttää. En ole käynyt siellä, usein vain ajatellut pysähtyä ja piipahtaa mökissä. Joskus sen vielä teenkin.

Aikaisempina vuosikymmeninä myös näkövammaisjärjestöillä oli lomakoteja ympäri Suomea. Enimmillään niitä oli kymmenkunta. Vapaa-ajanviettopaikaksi yhdistykset hankkivat pikkutilan tai vanhan kansakoulun tai muun sopivan paikan, useimmiten veden ääreltä.

Jäsenet käyttivät lomakoteja ahkerasti. Niissä vietettiin lomia, talkoiltiin, pidettiin kokouksia ja
järjestettiin mitä moninaisimpia tapahtumia, seminaareja, kursseja ja juhlia. Ystävyyssuhteita solmittiin ja saatiin tuiki tärkeää vertaistukea. Elämään tuli merkityksellisyyttä.

Sitten iski suuruudenhulluus läpi koko yhteiskunnan, eivätkä vammaisjärjestöjen päättäjät jääneet pekkaa pahemmiksi. Se oli sitä hulvatonta valuuttalainojen aikaa, jolloin rahan kuviteltiin kasvavan puussa. Entiset talot lomakotien sydäminä pantiin maan tasalle ja pystytettiin uusia pöyhkeitä päärakennuksia.

Lainoituksen ohella Raha-automaattiyhdistys tuki hankkeita. Sanottiin, että ei ole nykyaikaa, elleivät lomailijat saa majoittua hotellitasoisissa huoneissa. Ja rannoille nousivat hulppeat kelohirsisaunat. Henkilökuntaa piti pestata lisää talkkareineen ja siivoojineen.

Ylläpitokulut alkoivat kasvaa hurjiin lukemiin, ja tiloja täytyi myös kaupata ulkopuolisille kassan
kartuttamiseksi. Pian yhdistykset joutuivat huomaamaan, että rahat loppuvat kohta. Niin vuosikokouksissa ruvettiin päättämään lomakotien myynnistä. Moni paikka muuntui yksityiseksi hoivapaikaksi, kuten Seitaranta Rovaniemellä.

Pohjoissavolaisten oma lomakoti oli Koivuranta Kuopiossa Laukaa-järven rannalla. Upea paikka, tonttikin tasainen kuin pöytä, kuten jo edesmennyt helsinkiläinen Maij-Lis Ratilainen ympäristöä luonnehti. Muiden muassa hän vietti joka kesä viikon tai pari Koivurannassa virkistymässä.

Puhuimme usein lomakodilla tavatessamme siitä, miten tärkeä näkövammaiselle on paikka, jossa pystyy itsenäisesti liikkumaan, tietää kaikki systeemit ja erilaiset merkinnät löytyvät pistekirjoituksella tai kohokuvioin. Sellainen tarkoittaa tasavertaisuutta ja vapautta.

Sama tasavertaisuuden periaate toteutuu myös yhden näkövammaisen vanhemman perheessä, kun näkevän silmiä ei tarvita niin paljoa. Tunnen yhden tai kahden näkövammaisen vanhemman kattilakuntia, joille omat lomakodit ovat mahdollistaneet juuri vapaan ja huolettoman ja turvallisen lomailun lapsineen. Esimerkiksi veljeni porukka
sanoo, että Koivuranta toimi heille kesämökkinä.

Itse olen kovasti kaivannut Koivurantaa ja varsinkin siellä pidettyjä korileirejä. Kävin monena, monena vuonna viikon punomassa sekä kotiin että lahjaksi erilaisia rottinkiesineitä. Senkaltainen on parasta lomaa omalle tomumajalleni. Saa käyttää käsiään, mutta pääsee valmiiseen, maittavaan ruokapöytään eikä tarvitse huolehtia siivouksista tai liinavaatteista.

Historialtaan todella arvokas Onnela Tuusulanjärven töyräällä tarjosi valtakunnallisestikin tärkeän keskuksen näkövammaisille. Lukuisissa kirjallisuusseminaareissa, eriaiheisilla leireillä, kursseilla ja kokouksissa ihmiset ovat kokeneet yhteisöllisyyttä, imeneet hengenravintoa ja päässeet osallistumaan yhteisten asioiden hoitoon. Enää ei ole Onnelaakaan!

Mietin monesti leppävirtalaisinvalidien kesäpaikan tuntumassa, että mikäli näkövammaisten lomakodeissa olisi tyydytty vaatimattomampaan tasoon, niitä olisi edelleen jäljellä useampia kuin nykyiset pari. Mutta ajan henki vaati uutta, törsääminen kuului suorastaan kansalaisvelvollisuuksiin niin yksityisesti kuin laajemminkin.

Moni sokea on sysätty yksinäiseen jouluun tai koko kesäksi kivierämaahan, sillä kaikilla ei ole auttavia läheisiä, ei omia mökkejä, ei rahkeita lähteä yleisiin lomanviettopaikkoihin. Kaikki näkövammaiset eivät sellaisissa pärjää; eivät integroidu. Paradoksaaliselta tuntuu, miten köyhinä vuosikymmeninä kyettiin hankkimaan lomakeitaita, mutta vaurastumisen myötä niistä on ollut pakko luopua.

 

 

Sisällön jakaminen: