Teksti: Pilvi Meriläinen
Kuvat: Sami Kuokkanen / Elokuvayhtiö Komeetta
KIKKA HERÄSI ELOON
Eilen sai ensi-iltansa elokuva Kikka! Poikkeuksellinen edelläkävijä on elokuvan todella ansainnut.
-Oli mahtavaa näytellä Kikkaa – meidän versiotamme Kikasta. Olin halunnut todella paljon tehdä tämän roolin, joten minusta on tuntunut todella hyvältä. Halusin tuoda elokuvaan Kikan leikkisyyttä, huumoria, valovoimaa, seksuaalista hehkua ja huumoria. Kunnioitan Kikkaa ja hänen elämäntyötään, kertoo elokuvassa Kikkaa näyttelevä Sara Melleri.
Kikka (Kirsi Sirén, o.s. Viilonen, 1964-2005) nousi nopeasti julkisuuteen ja koko Suomen suosioon 1989 singlellään Mä haluun viihdyttää.
Sara Melleri on tutkinut näyttelijänä ja ohjaajana kuuluisia naisia ja heidän riippuvuuksiaan sekä julkisuuden lieveilmiöitä, ja on aina ollut loputtoman huumaantunut muun muassa Kikasta. Hän näki 5-vuotiaana Kikan Mä haluun viihdyttää-musiikkivideon ja se teki häneen suuren vaikutuksen.
-Kikka on ollut näyttävä diskokuningatar, lasten laulattaja, tanssilavojen suosikki, herkkä, räjähtelevä, kompleksinen ja ihana – mikään ei ole näyttelijänä niin kiinnostavaa kuin päästä tällaisen ihmisen maailmaan ja saada tuoda meidän versiomme hänestä valkokankaalle.
Kikka! (Suomi 2022) on tiettävästi ensimmäinen suomalaisesta naislaulajasta kertova elämäkertaelokuva.
”En olisi voinut toivoa parempaa roolia”
Elokuvassa kosmetiikkamyyjä Kirsi Viilonen (Sara Melleri) haaveilee tähtiartistin urasta. Kun hän tutustuu DJ ja radiotoimittaja Paulaan (Elena Leeve), päättää hän antautua kokonaan laulajaunelmalleen. Paula tunnistaa Kirsissä tähden ainekset ja yhdessä he hankkivat hänelle levytyssopimuksen. Kikka on syntynyt. Hänestä tulee koko maan tuntema julkkis ja yksi Suomen myydyimmistä naisartisteista.
-Kikan näytteleminen oli myös haasteellista. Kun näyttelen, kamppailen aina monenlaisten tuntemusten kanssa. Niin kävi nytkin, koska näyttelin ihmistä, joka on ollut edelläkävijä ja josta ihmisillä on oma käsityksensä ja joka kosketti ja koskettaa yhä. Minut vapautti se, kun ohjaaja Anna Paavilaisen kanssa pyrimme omaan versiomme hänestä, ja kun itse pyrin olemaan rehellinen omassa tulkinnassani hänestä, Sara Melleri kertoo.
Hän nautti suuresti elokuvan tekemisestä. Se oli antoisaa ja mieleenpainuvaa.
-Nautin koko prosessista, myös erityisesti maskeista ja vaatteista. Ne ovat minulle tärkeitä ja sydämen asia muissakin töissäni, ihan kaikessa.
-En olisi voinut toivoa parempaa roolia.
Kikan elämän käsittely tarvitsi uusia katseita
-Kun ohjasin lyhytelokuvaani Kaksi ruumista rannalla (Suomi 2019), kuuntelin paljon Kikkaa. Kikka on ollut elämässäni monin tavoin, Kikka!-elokuvan ohjaaja Anna Paavilainen sanoo.
Hän on ihaillut Kikkaa lapsuudesta lähtien. Mä haluun viihdyttää-musiikkivideo oli hänestä ja hänen ystävistään energinen ja ihana, mutta samalla jotenkin väärin ja häpeällistä. Tapa jolla vanhemmat paheksuivat Kikan pukeutumista ja laulujen vihjailevaa sävyä oli hämmentävää mutta uteliaisuutta herättävää. Vuosia myöhemmin, Teatterikorkeakoulun bileissä Paavilainen tanssi jälleen Kikkaa.
-Tehdessäni Kaksi ruumista rannalla-lyhytelokuvaa ja kuunnellessani paljon Kikkaa, olin sitä mieltä, etten tekisi taiteilijaelämäkertaelokuvaa, koska en juurikaan pidä sellaisista. Minusta alkoi kuitenkin tuntua siltä että Kikasta on pakko tehdä elokuva. Se ajatus ei jättänyt minua rauhaan.
-Meillä oli tuottaja Kaisla Viitalan kanssa suunnitteilla toinen projekti, kun hän kertoi minulle lukeneensa Maarit Nissilän kirjoittaman elokuvakäsikirjoituksen Kikasta. Se näytti Kikan tavalla jolla häntä ei ole totuttu katsomaan. Innostuin siitä. Sanoin Kaislalle että halusin ohjata siitä elokuvan, ja että meillä ei ole muuta vaihtoehtoa.
Kun elokuvaa alettiin kuvata keväällä 2021, Kikka oli mediassa pinnalla. Hän alkoi saada julkista tunnustusta 2010-luvulla. Vuonna 2016 hänestä oli tehty teatteriesitys, ja muutamaa vuotta myöhemmin kuunnelma sekä lukuisia lehtijuttuja, podcasteja ja Raija Pellin kirjoittama elämäkerta Kikka – Mä haluun viihdyttää (Docendo 2020).
-Kikan artistius puhutteli 2020-luvun ihmistä. Kikka haluttiin aikanaan ja haluttiin edelleen määritellä julkisuudessa. Minua alkoi kiinnostaa, mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan Kikasta. Tuntui, että hänen elämänsä käsittely tarvitsi vielä uusia katseita.
Keikkakohtausten kuvaaminen merkittävää
Elokuvaa kuvattiin pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja muilla paikkakunnilla joilla Kikka keikkaili.
-Kuvaukset sujuivat hyvin. Kaikki palaset osuivat kohdilleen, Sara Melleri iloitsee.
Hänen mieleensä on jäänyt esimerkiksi se, kun hän ja Elena Leeve improvisoivat. Se tuntui kuin omalta taide-elokuvalta. He tekivät elokuvassa nähtävää montaasia, sitä mitä Kikan kiertueella tapahtuu; soittavat Kikan miehelle Henkalle (Jakob Öhrman), avaavat skumppapullon, rööki palaa, jumpataan – siinä oli elämän koko kirjo, ja samalla ohjaaja Paavilainen antaa ohjeilta.
-Mieleeni on jäänyt erityisesti myös se, kun kuvasimme Tuiskula-kohtausta jossa Kikan kimppuun käydään (se tapahtui viihdekeskus Tuiskulassa Nivalassa alkukesällä 1990, toim. huom.). Olin jännittänyt sitä, vaikka se oli tarkasti suunniteltu. Se olikin minulle hyvä kokemus. Avustajat olivat huolehtivia ja empaattisia, ja ottojen välillä viestittivät minulle ettei minun tarvitse olla huolissani ja että kaikki on hyvin. Ajattelin että kunpa Kikka näkisi tämän.
Tuiskula-kohtaus ja muut keikkakohtaukset ovat jääneet Anna Paavilaisen mieleen. Vaikka juuri Tuiskulan keikkatapahtumat olivat ahdistavia, elokuvan keikkakohtausten kuvaaminen itsessään oli merkittävää. Se oli hänestä merkittävää, koska koronapandemian takia julkiset esiintymiset oli kielletty – taide- ja tapahtuma-alaa kuritettiin.
-Tärkeää oli paitsi se kun Kikka heräsi eloon Saran näyttelemänä, myös se kun olimme keikkatilanteissa. Se oli ollut unelmatilanne, taide- ja tapahtuma-alan unelmatilanne. Minuun se vaikutti vahvasti. Aloin itkeä kuvatessamme kohtausta, jossa ihmiset jonottavat lippuja. He jonottavat ja odottavat sitä kulttuuritapautumaa tapahtuvaksi.
Elä ja anna toistenkin elää
-”Elä, tanssi ja rakasta” ja ”elä ja anna toistenkin elää”, tämä elokuva viestittää vaikkapa sellaista, Anna Paavilainen toteaa.
Hän toivoo, että se tarjoaa samanlaisia hepuleita joita Kikka ja Kikan esiintyminen hänessä edelleen aiheuttavat. Ja että elokuvan jälkeen katsojat tuntevat olleensa Kikan keikalla ja pitävät ehkä hetken enemmän itsestään ja kehoistaan.
Sara Melleri toivoo, että elokuva antaa paljon iloa ja energiaa sekä uusia näkökulmia Kikkaan. Hän ajattelee usein Kikan riemua, valoa ja itsestä nauttimisen taitoa sekä kykyä nauraa itselleen ja olla välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Mellerin mukaan se on radikaali ajatus tänäkin päivänä. Hän soisi sen kaikille.
-Kikka pitäisi liittää suurten suomalaisten kulttuurikaanoniin. Olisi hulluutta jos se osa kulttuurihistoriaamme olisi pimennossa, Paavilainen muistuttaa.
-Kikka on historiallinen henkilö, kirkas tähti, kansainvälisiä vaikutteita ottanut laulaja, joka aloitti uuden aallon Suomessa. Kikka oli aikaansa edellä. Hän oli poikkeuksellisen valovoimainen ja taitava viihdetaiteilija, joka nautti esiintymisestä, mutta hän ei päässyt muuttumaan ja kasvamaan toivomallaan tavalla sen ajan Suomessa. Hän on ollut tärkeä esikuva ja innoittaja ja on sitä edelleen, Melleri summaa.
-Kikka ei ollut vain seksipommi eikä hänen elämänsä ollut pelkästään traaginen. Hänen tarinansa elää, ja se on inspiroinut näytelmän, kuunnelman, kirjan ja nyt tämän elokuvan.
Sisällön jakaminen: